Sillalla 2020 -seminaari

Järjestyksessä neljästoista Tikoteekin järjestämä Sillalla-seminaari pidetään 12.-13.3.2020 Hanasaaressa, Espoossa. Ohjelmaa kootessamme olemme pitäneet tärkeänä tuoda esille mahdollisimman monia eri tulokulmia vuorovaikutukseen ja kommunikointiin. Erityisesti olemme halunneet vahvistaa puhevammaisten ihmisten ja ammattilaisten välistä vuoropuhelua.

Olemme todella onnekkaita, sillä seminaarin pääluennoitsijaksi on lupautunut professori David McNaughton Pennsylvanian osavaltionyliopistosta. McNaughton on yksi AAC-alan uranuurtajista kuten myös hänen puolisonsa, professori Janice Light.

Olemme monien vuosien ajan yrittäneet saada kumpaakin heistä luennoimaan Sillalla-seminaariin. Melkein jo onnistuimme vuonna 2016, mutta osallistuminen peruuntui perhesyistä. Nyt McNaughton ja Light ”vuorottelevat” konferenssiluennoitsijoina ja näin saimme viimein David McNaughtonin Suomeen. Myös hän itse odottaa innostuneena, että saa tavata suomalaisia alan ammattilaisia ja kokemusasiantuntijoita.

”Tarvitaan uusia lähestymistapoja, jotta puhevammaisten ihmisten ja heidän perheidensä odotukset osallistumisesta ja kommunikoinnista toteutuvat. Penn Staten yliopistossa olemme tutkineet uusien AAC-interventiomenetelmien vaikutuksia ja olemme nähneet myönteisiä tuloksia tukemalla puhevammaisten lasten ja nuorten osallisuutta yhteisöissä ja sosiaalista vuorovaikutusta ikätovereiden kanssa”, McNaughton kertoo.

Sillalla-seminaarin esityksissään David McNaughton käsittelee muuan muassa AAC-tuen merkitystä aikuisuuteen siirtymisessä, puhevammaisten lasten ja aikuisten lukitaitojen tukemista ja kommunikoinnin tukemista videopohjaisen VSDn avulla. Aiheet ovat valtavan mielenkiintoisia eikä niitä ole juurikaan käsitelty Suomessa alan seminaareissa tai koulutuksissa.

David McNaughton”Odotan innolla tilaisuutta jakaa ja keskustella uusista AAC-tekniikoista Sillalla-seminaarin osallistujien kanssa”, sanoo David McNaughton.

Pääluennoitsijan ohella Sillalla-seminaarissa esiintyy iso joukko osaavia ammattilaisia ja esiin nostetaan monia kiinnostavia aiheita. Ohjelmasta löytyy muuan muassa koulun näkökulmia Voimauttavaan vuorovaikutukseen, tiedon välitykseen kommunikointipassin avulla ja luvassa on myös Marja Korhosen esitys hänen koulukiusaamisen vastaisesta työstään.

Seminaarin esittäjäkaartissa on asiantuntemusta moneen lähtöön. Ohjelmasta löytyy erityisopettajaa, AAC-ohjaajaa, erikoispsykologia, tutkijaa, tohtorikoulutettavaa, kommunikaatio-opetuksen asiantuntijaa, IT-asiantuntijaa, puheterapeuttia, apuvälineteknikkoa, toimintaterapeuttia, kommunikaatio-ohjaajaa, teatteriopettajaa ja kuvataiteilijaa. Kun tähän listaan lisätään vielä vertaisohjaaja Liisa Mertala, yhteiskuntatieteiden lisensiaatti Satu Rautiainen ja aina yhtä inspiroiva kirjailija, malli Kati van der Hoeven, niin vuoropuhelun monipuolisuudesta ei varmaankaan ole syytä olla huolissaan.

Sillalla-seminaarin ohjelma löytyy Tikoteekin verkkosivuilta ja Kehitysvammaliiton koulutuskalenterista. Ilmoittautua voi 13.2.2020 saakka. Tervetuloa uudet ja vanhat osallistujat – tavataan Sillalla!

Linkki Sillalla 2020 -ohjelmaan (www.tikoteekki.fi)

Teksti: Tikoteekin johtaja Eija Roisko | Kuva: Pekka Elomaa | Julkaistu: 

Kirjoita kommentti

Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).