Puhevammaisten Vertaistukea jo kaksi vuotta – ”Yllätyin, miten monen mielestä yhdistykselle on tarvetta”
Puhevammaisten Vertaistukiyhdistys ry eli Puhva aloitti toimintansa kaksi vuotta sitten. Puhva perustettiin lisäämään tietoisuutta puhevammaisuudesta sekä tuomaan vertaistukea, ettei kukaan jäisi yksin puhevammansa kanssa. Yhdistyksen puheenjohtaja Satu Rautiainen ja varapuheenjohtaja Liisa Mertala kuuluvat perustajajäseniin. He kertovat, että Puhva on tukenut puhevammaisia ihmisiä monella tavalla.
Puhevammaisten Vertaistukiyhdistys eli Puhva perustettiin 30.9.2020 Oulussa. Perustajajäseniä olivat Pirjo Palenius, Liisa Mertala ja Satu Rautiainen. Heillä on itsellään puhevamma, ja he ovat tehneet pitkään vaikuttamistyötä, että tieto puhevammaisuudesta lisääntyisi ja ennakkoluulot epäselvästi puhuvia tai erilaista kommunikointitapaa käyttäviä ihmisiä kohtaan hälvenisivät.
Vertaistuki on ollut alusta lähtien keskeinen Puhvan toimintamuoto. Oulussa, Turussa ja Kuopiossa on järjestetty Porinapata-nimisiä vertaistukitapaamisia, ja verkossakin on kokoonnuttu Porinapadan äärelle. Sekä läsnä- että verkkotapaamisten idea on tutustua muihin ihmisiin, jakaa kokemuksia ja saada vinkkejä ja uusia näkökulmia.
”Tuntuu kaksi vuotta menneen niin nopeasti – on ollut monenlaista touhua”, sanoo Satu Rautiainen. ”Olen iloinen, että Porinapata-toimintaa on perustettu muutamalle paikkakunnalle ja on toimittu myös verkossa. Tiesin, että tällaista yhdistystä ei aikaisemmin ole ollut Suomessa. Mutta yllätyin siitä, että monen mielestä olisi ollut tarvetta. Miksi sitä ei olla perustettu ajat sitten? Ehkä siihen vaadittiin uhkarohkeita kuten me.”
Myös Liisa Mertalasta yhdistyksen toiminta on ollut monella tapaa tarpeellista. ”Puhvan toiminta antaa vertaistukea ja lisää osallisuutta ja erilaisia mahdollisuuksia vaikuttaa puhevammaisten ihmisten haasteisiin. Pienentää omaa sisäistä sabotaasia, kun voi olla avuksi”, hän pohtii. ”Moni on uskaltanut ottaa tulkkipalvelun käyttöön nähtyään Puhvan avulla, miten tulkin kanssa toimitaan.”
Mukaan Puhvan toimintaan
Puhvan Porinapata-vertaistukiryhmään voi osallistua yksin tai esimerkiksi avustajan, tulkin tai ystävän kanssa. Oulussa Porinapata pyörii jo aktiivisesti, Turun ja Kuopion ryhmät ovat aloittelemassa. Toiminnasta saa tietoa Puhvan viestintäkanavista tai olemalla yhdistykseen yhteydessä. Yhteyttä voi – ja kannattaakin – ottaa, vaikkei omalla paikkakunnalla olisi vielä Puhva-ryhmää. Sellainen voi syntyä, kun löytyy tarpeeksi kiinnostuneita.
Satu Rautiainen toivoo, että yhdistyksen toiminta lisääntyy. ”Toivoisin tietenkin lisää jäseniä. Ja jos Puhvan rahoitushakemus menisi läpi, saisimme voimavaroja laajentaa toimintaamme.”
Kehitysvammaliiton Tikoteekki on ollut mukana tukemassa Puhvan toimintaa alusta lähtien. Esimerkiksi Virpi Yiannakou, asiantuntija ja puhevammaisten tulkki Tikoteekista, on osallistunut verkon Porinapata-tapaamisiin. Hän on myös selvittänyt omalta osaltaan uusien vertaistukiryhmien perustamista. ”Kouvolan alueelle olisi tarkoitus perustaa TAIKE-käyttäjien oma ryhmä, jonka tapaamisia minä aluksi vetäisin”, hän vinkkaa.
Kiinnostuitko? Täältä saat lisää tietoa Puhvasta:
- Puhevammaisten Vertaistukiyhdistys ry:n eli Puhvan verkkosivut
- Facebook-ryhmä Puhevammaisten arkea
- Instagram-tili Puhevammaisen arkea
- Puhevammaisten Vertaistukiyhdistyksen sähköposti: puhva[at]outlook.com
Virpi Yiannakoun sähköpostiosoite: virpi.yiannakou[at]kvl.fi
Katso video: Hetkiä Liisan arjessa
Video on julkaistu puhevammaisten viikolla 2019, ja sen kautta pääsee myös vertaistukitapaamisen tunnelmiin.
Kirjoita kommentti