Kelan selvitys puhevammaisten tulkkauspalvelusta

Puhevammaisten tulkkauspalvelu sellaisena kuin se Suomessa toteutuu, on ainutlaatuinen järjestelmä maailmassa. Missään muussa maassa ei puhevammaisten tulkkauspalvelua tarjota kansallisesti, lakiin perustuvana maksuttomana järjestelmänä kaikille siitä hyötyville puhevammaisille ihmisille. Myöskään missään muualla ei kouluteta järjestelmällisesti ja yhtä laajasti puhevammaisten tulkkeja toteuttamaan palvelua kuin Suomessa. Näin todetaan Kelan juuri julkaistussa selvityksessä puhevammaisten tulkkauspalvelusta (Roisko & al. 2018).

Selvityksessä kartoitettiin syitä sille, miksi puhevammaiset ihmiset, joilla on oikeus tulkkauspalveluun, eivät sitä käytä. Selvitys perustui Kelan rekisteritietoihin vuosilta 2011-2014 sekä puhevammaisille itselleen, tulkeille sekä puhevamma-alan järjestöille toteutettuihin kyselyihin.

Käyttämättömyyden syitä oli useita. Yksi selittävä tekijä oli puhevammaisten henkilöiden moninainen avun tarve. Puhevammaisen henkilön tulkkaamisessa auttaa usein henkilön lähipiiri tai henkilökohtainen avustaja, koska tulkit eivät avusta muissa asioissa. Toinen selittävä tekijä oli tilaamisen haasteellisuus. Puheella kommunikoinnin haasteet sekä vaikeudet kirjoittamisessa ja lukemisessa vaikeuttivat tulkin tilaamista itsenäisesti. Tulkin käytön ajankohta tuli myös suunnitella hyvissä ajoin, jotta tilaaminen toisen ihmisen avulla oli mahdollista. Kolmas tulkkauspalvelun käyttöä rajoittava tekijä oli nimettyjen tulkkien puuttuminen. Tulkkauspalvelun käyttöä lisäsi se, että puhevammaisella henkilöllä oli käytössään riittävän suuri määrä hänelle nimettyjä tulkkeja, jotka olivat perehtyneet hänen tapaansa kommunikoida.

Puhevamma-alan järjestöt nostivat yhdeksi käyttämättömyyden syyksi myös tiedon puutteen palvelusta ja sen mahdollisuuksista.

Palvelun käyttöaste on edelleen hyvin matala

Oikeus Kelan tulkkauspalveluun vuonna 2014 oli 1689 puhevammaisella henkilöllä. Heistä 44 % käytti palvelua. Suuntaus on jatkunut samana selvityksen jälkeenkin, palvelun käyttöaste on edelleen hyvin matala. Vuoden 2018 tammi–syyskuussa oikeus Kelan tulkkauspalveluun oli 2 034 puhevammaisella henkilöllä. Heistä vain 40 % oli käyttänyt palvelua.

Miten tulkin ja avustajan koulutusta voidaan kehittää, jotta avustaja voi toimia myös koulutettuna tulkkina ja päinvastoin? Lisääntyisikö palvelun käyttö, jos tilaaminen oikeasti olisi helpompaa puhevammaiselle henkilölle myös itsenäisesti ilman toisen ihmisen apua? Ja auttaisiko, jos tulkin käytöstä erilaisissa tilanteissa olisi videotarinoita internetissä ja niitä käytettäisiin perehdytystilanteissa ja palvelusta tiedottamisessa?

Kela on jo ottanut käyttöön tulkkilistat ja asiakkaan perehdyttämisen palveluun. Lisäksi tarvitaan selvitys siitä, mitkä ovat niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, että 40 % palveluun oikeutetuista käyttää palvelua.

Ja vielä riittää tekemistä, jotta ne potentiaaliset, noin 10 000 puhevammaista ihmistä, jotka eivät vielä palvelua käytä, saataisiin tulkkauspalvelun piiriin.

Roisko, Eija; Vesala, Hannu T; Ylitalo, Juho (2018): Myönnetty, ei käytetty. Selvitys puhevammaisten tulkkauspalvelun haasteista ja mahdollisuuksista vuosina 2011–2014. Kelan työpapereita 143. Lataa koko julkaisu.