Autismin muuttuvat kasvot

Autismisäätiön 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi on julkaistu säätiön historiasta kirja, joka samalla kuvaa hyvin myös autismitietoisuuden historiaa Suomessa.

Autismisäätiö perustettiin vuonna 1998 tarkoituksenaan hankkia ja ylläpitää palveluita ”sellaisille henkilöille, joilla on autismi tai muu laaja-alainen kehityshäiriö.” Palvelut sisälsivät asumisen, koulutuksen, kuntoutuksen, työssäkäynnin ja vapaa-ajanvieton. Nyt kaksikymmentä vuotta myöhemmin säätiön palveluiden piirissä on yli 1000 henkilöä. Autismisäätiö tekee myös yhteiskunnallista vaikuttamistyötä.

Kirjassa kuvataan autismitietoisuuden kehittymisen lisäksi myös autismikuntoutusta ja Suomen vammaispalvelujen kehitystä. Kirjaa tehdessä lähteinä on käytetty dokumenttien ja kirjallisuuden ohella virkamiesten, säätiön edustajien, työntekijöiden, asiakkaiden ja omaisten haastatteluja.

Kirjan kirjoittaja Esko Juhola on onnistunut erinomaisesti tehtävässään. Teksti on sujuvaa ja suorastaan mukaansatempaavaa. Koska autismin käsitteeseen on liittynyt paljon eri syistä johtuvia emootioita, kirjan toteava, mutta samalla myötäelävä sävy toimii hienosti.

”Autismin historia on väärinymmärryksen historiaa.” Toivottavasti tämä Autismisäätiön hallituksen jäsenen Jyri Juustin toteamus kuuluu itsessään pian historiaan ja autismitietoisuudessa siirrytään autismin kirjon ihmisten ja heidän läheistensä tarpeiden oikein ymmärtämiseen.

Esko Juhola
Autismin muuttuvat kasvot – Autismisäätiö 20 vuotta
Into Kustannus 2018

Teksti: suunnittelija Anu Sallinen | Julkaistu: 

Kirjoita kommentti

Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.
Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).