Onnistuneen läheisten ohjaamisen periaatteita kommunikoinnin kuntoutuksessa

Vuorovaikutuksen ja kommunikoinnin kuntoutuksen onnistuminen perustuu puhevammaisen ihmisen, hänen läheistensä ja kuntouttavan puheterapeutin yhteistyöhön. Toimintatavat valitaan puhevammaisen ihmisen yksilöllisten tarpeiden mukaan siten, että huomioidaan myös hänen lähi-ihmistensä voimavarat ja muutostoiveet. Puheterapeutti ohjaa läheisiä vahvistamaan kommunikoinnin perustaa ja vuorovaikutussuhdetta puhevammaiseen ihmiseen. Läheisten panos on keskeinen myös silloin, kun pohditaan tapoja, joilla puhetta korvaavat kommunikointikeinot ja kommunikoinnin apuvälineet saadaan luontevaksi osaksi arjen vuorovaikutustilanteita.

Näin puheterapian siis tulisi edetä, mutta todellisuus on kuitenkin monesti toinen. Esimerkiksi Kela on vähentänyt tai jopa poistanut kokonaan läheisten ohjaustapaamiset vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen puheterapioista. Toisaalta Kela järjesti toukokuussa Läheisen ohjaus terapiatyössä -tilaisuuden, jonka vahva viesti oli, että terapian itsensä tulee olla ohjauksellista ja lähi-ihmisten tulee aktiivisesti osallistua kuntoutukseen. Ohjaaminen tulisi toteuttaa terapiakertojen yhteydessä jakaen samalla tasapuolisesti huomiota puhevammaiselle ihmiselle.

Miten kuulla samanaikaisesti sekä puhevammaista ihmistä että hänen läheisiään?

Mutta miten kuulla samanaikaisesti sekä puhevammaista ihmistä, että ohjata hänen lähi-ihmisilleen esimerkiksi uusien merkkien lisäämistä kommunikointiohjelmaan tai käydä keskustelua siitä, mitä tukiviittomia on tärkeää opetella seuraavaksi? Miten lähi-ihmiset pystyvät keskittymään ohjaukseen, jos puhevammaisen ihmisen on esim. neurologisten tai puheen ymmärtämisen pulmien vuoksi vaikeaa tai mahdotonta pysyä rauhallisena ohjauskeskustelun aikana ja hän haluaa lähi-ihmisten jakamattoman huomion?

Toisaalta kuntoutuksesta vain osa liittyy kommunikointikeinoon tai apuvälineeseen. Myös kontaktiin ja vuorovaikutukseen on tärkeää panostaa. Onnistuessaan vuorovaikutus tuottaa iloa molemmille osapuolille ja siinä jaetaan aidosti ja vastavuoroisesti ajatuksia ja tunteita. Läheisillä tulee olla mahdollisuus pohtia puheterapeutin kanssa, mitä tekemällä he itse voivat parhaiten vahvistaa arjen kommunikointia ja vuorovaikutussuhdettaan puhevammaiseen ihmiseen. Mutta miten turvata, että lähi-ihmiset saavat ohjausta vuorovaikutuskumppanuuteen, jos tähän ei myönnetä ohjauskäyntejä?

Miten läheisiä ohjataan?

Lastenneurologit ovat laatineet Lasten ja nuorten hyvä kuntoutus -suosituksen ,  jossa myös korostetaan lähi-ihmisten keskeistä roolia kuntoutuksessa. Suosituksessa todetaan, että päivittäin arjessa toistuvalla harjoittelulla vahvistetaan uuden oppimista enemmän kuin millään yksittäisellä terapialla. Puheterapiassa lähiympäristön ohjaamisella todetaan olevan tärkeä rooli ja terapeutin tulisi epäsuoran puheterapian keinoin ohjata perhettä ja muita lähi-ihmisiä tukemaan lapsen osallistumista ja kommunikointia.

Epäsuoran puheterapian osalta suosituksessa viitataan Katja Kosken väitöskirjaan. Siinä Koski tarkastelee tekijöitä, jotka edistävät tai estävät vaikeimmin puhevammaisen ihmisen aloitteellisuutta ja aktiivisuutta tukevaa vuorovaikutuskulttuuria yhteisössä. Väitöskirjassaan Koski viittaa puheterapeutin yhteisössä toteuttamaan ohjaukseen (epäsuora puheterapia). Hän ei kuitenkaan tutkimuksessaan tarkastele sitä, millaisia ohjaustapoja puheterapeutti käyttää lähi-ihmisiä ohjatessaan.

Jos puhevammaisen ihmisen ja lähi-ihmisten vuorovaikutustapaan halutaan muutos, tiedetään, että uusien toimintatapojen omaksuminen vie aikaa ja edistyy pieni askel kerrallaan. Jos puheterapeutti pyrkii hyvää tarkoittaen auttamaan yhteisöä mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti, hän hukkaa usein lähi-ihmisten osallisuuden ja aktiivisuuden. Pahimmassa tapauksessa he eivät ymmärrä, mihin puheterapeutti pyrkii ohjauksellaan ja puhevammaisen ihmisen oikeus edellytystensä mukaiseen vuorovaikutukseen ja kommunikointiin vaarantuu.

Ohjaus tarvitsee onnistuakseen aikaa ja aktiivista kuuntelua

Vaikka keskustelu lähi-ihmisten kanssa on tärkeää jokaisella puheterapiakerralla, yhteisön ohjausta ei voi toteuttaa 45 minuutin puheterapiakertojen sivutuotteena. Tarvitaan riittävästi aikaa, jossa sekä lähi-ihmiset, että puheterapeutti paneutuvat asiaan keskittyneesti ja tasa-arvoisesti keskustellen. Onnistunut ohjaus rakentuu sen varaan, että puheterapeutti ymmärtää, mitkä ovat lähi-ihmisten toiveet ja tarpeet, ja mitä he ajattelevat puhevammaisen ihmisen vuorovaikutuksesta ja kommunikoinnista.

PERIAATE 1: ETENE YHTEISÖN TAHDISSA

Ratkaisukeskeisessä työotteessa ajatellaan, että vähilläkin tapaamiskerroilla voidaan saada aikaan edistystä. Tämä onnistuu, kun puheterapeutilla on lähi-ihmisiin luottamuksellinen vuorovaikutussuhde, ja työskentely rakentuu aktiivisen kuuntelun varaan. Silloin puheterapeutti tietää, mikä lähi-ihmisiä huolestuttaa ja mitä he kertovat voimavaroistaan.

Puheterapeutti voi nähdä mielestään selkeästi, millainen kuntoutus auttaisi puhevammaista ihmistä. Jos lähi-ihmiset kuitenkin pitävät olennaisena aivan eri asioita, he eivät sitoudu kuntoutukseen, eikä edistystä tapahdu. Tällaisessa tilanteessa puheterapeutti tuntee vetävänsä kivirekeä. Jokainen tapaaminen on tärkeää aloittaa keskustelemalla.
• Kysy, miten voit olla yhteisölle avuksi
• Kuuntele,
– millaisista asioista lähi-ihmiset puhuvat
– mikä on lähi-ihmisten kokema huoli, jonka eteen he olisivat valmiita toimimaan
– mitä asian hyväksi voidaan heidän kokemuksensa mukaan tehdä
– mikä on lähi-ihmisten usko muutokseen
• Kytke omat puheenvuorosi siihen, mitä lähi-ihmiset kertovat

Jos lähi-ihmiset esimerkiksi kokevat, että kaikkea on jo kokeiltu, eikä mikään tunnu auttavan, puheterapeutin tehtävä on lähteä rakentamaan uskoa muutokseen. Tämä on kuntoutuksen onnistumisen kriittinen kohta, jossa on tarpeen viipyä juuri niin pitkään ja usein kuin on tarpeen.

PERIAATE 2: HYÖDYNNÄ YHTEISÖLLE LUONTAISIA TOIMINTATAPOJA

Puheterapeutin on tärkeää havainnoida ja tunnistaa, mikä on kulloisenkin yhteisön toimintakulttuuri ja ihmisille luontaiset toimintatavat. Näin hän pystyy mukauttamaan kuntoutuksen ja lähi-ihmisten ohjauksen niiden mukaan.
• Pysähdy tutkimaan lähi-ihmisten kanssa
– mitä hyviä toimintatapoja heillä on jo käytössään
– mitkä asiat ovat heistä tärkeitä ja mielenkiintoisia

Puheterapeutti vahvistaa lähi-ihmisten uskoa tulevaan auttamalla heitä näkemään ehkä pieniltä tuntuvia, mutta puhevammaisen ihmisen kommunikoinnin kannalta tärkeitä edistysaskelia. Ilman ammattilaisen apua edistymistä ei ehkä huomattaisi.

PERIAATE 3: TUNNISTA MUUTOSTOIVEEN TARJOAMAT MAHDOLLISUUDET

Seuraavassa on esimerkki puhevammaisen lapsen vanhemman ja puheterapeutin keskustelusta:

Puheterapeutti: Missä voin olla avuksi?
Vanhempi: Kaupassakäynti lapsen kanssa on ongelma. Lapsi ottaa tavaroita hyllyistä ja vie niitä ostoskoriin.
Puheterapeutti: Mitä haluat sen sijaan?
Vanhempi: Haluan, ettei lapsi ota kaupassa tavaroita hyllyistä.
Puheterapeutti: Vaan mitä lapsi tekisi sen sijaan?
Vanhempi: Toivoisin, että lapsi ehdottaisi ostoksia ja me voisimme yhdessä miettiä ja jutella siitä, mitä ostetaan.

Keskustelussa puheterapeutti kuuntelee tarkasti, mikä vanhempaa huolettaa. Yhdessä keskustellen löydetään uusia, vuorovaikutusta eteenpäin vieviä ajatuksia ja ideoita.

PERIAATE 4: LÖYDÄ YHTEISÖN TOIMIJUUS JA OSAAMINEN

Kun puheterapeutti jatkaa keskustelua esim. seuraavien kysymysten avulla, hän saa näkyviin lähiyhteisön aktiivisuuden ja oman osaamisen:

• Mitä olette jo kokeilleet?
• Mitä hyviä neuvoja olette jo saaneet?
• Mikä ei ainakaan auta, mitä jo tiedätte?
• Onko jotain, mitä ette ole vielä kokeilleet?

On tärkeää, että puheterapeutti tukee vanhemman kyvykkyyttä ja kokemusta siitä, että tällä on hyviä ajatuksia ja taitoja miettiä ja kokeilla toimintatapoja myös itse. Puheterapeutti jatkaa edellä kuvattua keskustelua vanhemman kanssa:

• Mitkä olisivat ensimmäiset asiat, joista huomaisit juttelutaitojen edistyneen?
• Kerroit, ensimmäisten asioiden olevan, että lapsi osoittelee tavaroita, mutta ei vie niitä ostoskoriin. Millaisissa muissa tilanteissa olet huomannut osoittelua? Miten ja missä tilanteissa voisit vastata osoitteluun ja kannustaa lasta osoittelemaan yhä lisää?
• Kuinka paljon olet itse valmis tekemään työtä, että lapsen osoittelu- ja juttelutaitojen oppiminen edistyy?
• Ketkä kaikki teidän perheestä ehkä lähtevät mukaan näiden taitojen opetteluun, mitä luulet?
• Kuka on iloisin, kun lapsen taidot alkavat hieman edistyä?
• Ketkä kaikki huomaavat, että lapsen taidot ovat edistyneet?

Kysymyksillään puheterapeutti tukee vanhemman uskoa muutokseen ja siihen, että hän voi itse vaikuttaa asiaan. Oman kyvykkyyden kokemuksella on yhteys vanhemman sisäiseen motivaatioon ja haluun toimia muutoksen eteen.

Itseohjautuvuusteorian mukaan ihmisellä on luontainen tarve olla aktiivinen toimija, joka pyrkii toteuttamaan itseään ja itse valitsemiaan päämääriä. Lähi-ihmisiä ohjaava puheterapeutti voi vaikuttaa joko edistävästi tai hidastavasti näiden luontaisten tarpeiden toteutumiseen. Motivoitunut, sitoutunut ja luova osallistuminen yhteistyöhön mahdollistuu, kun lähi-ihminen kokee olevansa

  • Itsenäinen. Tämä tarkoittaa kokemusta siitä, että ihminen on vapaa päättämään omista tekemisistään ja tekemisen motivaatio kumpuaa ihmisen sisältä, ei ulkoisista pakotteista tai palkinnoista.
  • Kyvykäs. Tämä tarkoittaa henkilön kokemusta siitä, että hän osaa hommansa, selviää haasteista ja saa asioita aikaan.
  • Osa yhteisöä. Tämä tarkoittaa ihmisen perustavaa tarvetta olla yhteydessä toisiin ihmisiin. Me välitämme toisista ihmisistä ja haluamme kokea, että meistä välitetään.

Ihmistä ei voi motivoida ulkoapäin, mutta yhteisöä ohjaava puheterapeutti voi luoda olosuhteita, joilla saa lähi-ihmiset mukaan ja heidän sisäisen motivaationsa heräämään. Yhteistyöhön innostaa se, että lähi-ihmiset ovat kokeneet tulleensa kuulluiksi ja ymmärretyiksi, he saavat käyttää omia vahvuuksiaan ja itselleen luontaisia tekemisen tapoja, kokevat tekemisen iloa ja saavat myönteistä palautetta sekä yhteisössään että puheterapeutilta. Näitä osatekijöitä terapeutti voi vahvistaa jokaisen terapiakerran yhteydessä, ja ne ovat yhteistyön ja ohjaamisen voimavaroina, vaikka ohjaustapaamiset olisivat harvajaksoisia.

Lisätietoa:
Kommunikoinnin kuntoutuksen vaiheet (www.papunet.net)

Teksti: Kaisa Martikainen, puheterapeutti, työnohjaaja (Tikoteekki), Krisse Lipponen, psykoterapeutti, työnohjaaja (Taitoba Oy) | Julkaistu: 

Yksi kommentti

  1. Olipa vaikuttava, jäsentynyt ja pohtiva teksti, jossa korostuu lähi-ihmisten huolen ja toiveiden kuuntelu, luottamuksen syntyminen keskustelun kautta ja isojen tavoitteiden pilkkoutuminen – yhteisen pohdinnan kautta – pieniksi, konkreettisiksi arjen teoiksi. Kuntoutumiseen liittyvä muutos näyttäytyy läheisten ja kuntouttajien yhteisenä saavutuksena.
    Mahtavaa, että ohjaus, tuo kuntoutumista motivoiva ja tukeva sydän ja erilaisia toimijoita ja tekoja yhdistävä ’liima’ puhutaan julki! Ohjaus on omatahtinen prosessinsa, joka vaatii aikansa, kuntoutujan elämäntilanteesta ja eri toimijoiden voimavaroista riippuen. Kuntoutuminen on yhteispeliä ja taito ja ymmärrys uudenlaisesta osallistumisen tavasta rakentuu pikkuhiljaa -aikaa tarvitaan-välillä tapahtuu oivalluksia, sysäyksiä, välillä arki taas on ankaraa ja prosessiin tulee taukoja, takapakkia ja/tai kypsyttelyjaksoja. Asiat kuitenkin muuttuvat, tilanteen luonne muuttuu, osallistuminen muuttuu, toimijuus muuttuu, kokemus tilanteen luonteesta muuttuu, elämänlaatu muuttuu – ja sitten ilmaantuukin jo uusi haaste…sitä kohti!

Vastaa käyttäjälle TykkyT Peruuta vastaus

Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).