Onko kaikilla oikeus koulukavereihin?

Ruskiksen oppimis- ja ohjauskeskuksen puheterapeutti Irina Savolainen pitää tärkeänä, että myös puhevammaisilla oppilailla on koulukavereita. Irina aloitti syksyllä 2013 kaksi Jutellaan-ryhmää. Tarkoituksena oli kokeilla, miten kaverikeskustelua voidaan tukea. Kaverikeskustelun onnistuminen edellyttää, että puhuvat, ns. osaavat oppilaat tuntevat kaveriensa kommunikointikeinoja.

Ruskiksen oppimis- ja ohjauskeskuksen puheterapeutti Irina Savolainen pitää tärkeänä, että myös puhevammaisilla oppilailla on koulukavereita. Koulussa tuetaan hyvin oppilaan kommunikointikeinojen käyttöä ja osallistumista oppitunneilla. Lisäksi oppilas saa kuntoutusta yksilö- ja ryhmätapaamisissa. Näissä tilanteissa on kuitenkin selvä ja ennalta määrätty roolijako. Osallisuuden näkökulmasta tilanteita voidaan kutsua epäsymmetrisiksi. Toisen osapuolen tehtävänä on johtaa keskustelua ja toisen osapuolen tehtävänä on vastata esitettyihin kysymyksiin.

Pienellä lapsella osallisuuden kokeminen on mahdollista leikin ja toiminnan kautta. Kouluikäisellä lapsella tai nuorella sen sijaan sekä kielelliset taidot että vuorovaikutustaidot ovat erittäin tärkeitä, ei pelkästään oppimisen vaan myös ystävien saannin kannalta.

Irina Savolainen uskoo, että koulu voi, ja sen myös pitää tukea puhevammaisten oppilaiden osallisuutta niin, että hekin saavat ikäisiään koulukavereita. Vai riittääkö taksikuski ainoaksi ihmiseksi, jonka kanssa voi päivittäin jutella ilman opetuksellista tai kuntoutuksellista tavoitetta? Koulukaverit ja koulun sosiaalinen maailma tulisi olla kaikkien ulottuvilla.

”Ei me kyllä yleensä jutella koulussa”

Kaveruus syntyy vuorovaikutustilanteissa, joiden sääntöjä harjoitellaan vauvasta saakka. Puhevammaiset oppilaat eivät yleensä pysty osallistumaan kaverikeskusteluihin puhuvien kavereidensa veroisesti. He eivät myöskään ehkä ole vielä omaksuneet ”hiljaista tietoa” jutustelun säännöistä. Myös puhuvat oppilaat tarvitsevat harjoittelua ja tukea siihen, miten saada puhevammainen kaveri keskusteluun mukaan.

Irina aloitti syksyllä 2013 Ruskeasuon koululla kaksi Jutellaan-ryhmää – yhden tytöille, yhden pojille. Ryhmät muodostuivat 4-5 oppilaasta (6.-8.-luokkalaisia), joista osa oli puhuvia. Irina halusi kokeilla, miten kaverikeskustelua voidaan tukea.

Kaverikeskustelun onnistuminen edellyttää, että puhuvat eli ns. osaavat keskustelukumppanit tuntevat kavereidensa kommunikointikeinoja. Lisäksi heidän täytyisi tuntea vuorovaikutuksen perussääntöjä, joita ovat esim. toisen aloitteen huomaaminen, niihin vastaaminen ja kaverin vastauksen odottaminen – silloinkin, kun ilmaisun muodostaminen kestää. Kaveritilanteiden onnistumisen edellytyksiä on lisäksi kaikkien osapuolien aktiivisuus, aloitteellisuus, kiinnostuksen osoittaminen kaveria ja hänen sanomisia kohtaan, katsekontakti sekä oman vuoron tunnistaminen ja viestin tuottaminen.

Tuettua juttelua ryhmissä

Jutellaan-ryhmät kokoontuivat syksyn aikana yhdeksän kertaa. Ryhmissä oppilaita oli tukemassa puheterapeutin lisäksi AAC-ohjaaja. Puheterapeutin rooli ryhmässä oli olla mahdollisimman passiivinen, jotta oppilaat kantaisivat itse vastuun keskustelutilanteesta. Koskaan ei ennakkoon tiennyt, miten keskustelu kullakin kerralla lähtee sujumaan. Aiheiden virittäjinä käytettiin Youtuben videoita, nuorten lehtiä, tv-ohjelmia, Papunetin tarinoita yms. Vetäjän tukea tarvittiin välillä helpottamaan keskustelun kulkua sekä ideoimiseen silloin, kun aihetta ei ryhmässä muuten syntynyt.

Syksyn lopussa tytöt olivat ryhmäytyneet ja heille oli jo kehittynyt omaa huumoria. Poikien ryhmässä alkuvaiheessa saadut kokemukset johtivat siihen, että ryhmä jaettiin kahteen pariin. Toisella parilla yhteinen kieli löytyi vuorottelevalla toiminnalla. Toisen parin poikaa, joka käytti kommunikoinnissaan taitavasti sekä tietokonetta, viittomia että kansiota, yritettiin rohkaista laajentamaan osallistumistaan ”komppaamisesta” aktiivisemmaksi keskustelijaksi.

Jutellaan-ryhmät jatkuvat vielä keväällä. Tähän mennessä saatujen kokemusten perusteella tiedetään ainakin, että kaikki Jutellaan-ryhmiin osallistuneet oppilaat tarvitsevat tukea erityisesti keskustelun kuljettamiseen. Myöskään keskustelunaiheiden esille nostaminen ei suju yhtä sujuvasti kaikilta. Ryhmissä tuli myös esille tarve päivittää kommunikointivälineitä osallistumisen helpottamiseksi. Esimerkiksi yhden oppilaan kansioon lisättiin uusia valmiita ilmaisuja ja aukea harrastukseen liittyviä merkkejä.

Haasteellisinta puheterapeutin eli ryhmän vetäjän näkökulmasta oli selvitä keskusteluun tulleista katkoksista. Näissä tilanteissa täytyi antaa oppilaille mahdollisuus ratkaista katkos itsenäisesti. Tuen antaminen tähän tuntui vaikealta ja siksi vetäjä usein korjasi keskustelunkulkua itse. Pulmalliselta tuntui myös neuvoa, milloin voi vaihtaa keskustelunaihetta, kun viestin tuottaminen oli oppilailla niin eritahtista. Lisäksi vetäjän passiivinen rooli tuntui Irinasta välillä oudolta ja luonnottomalta. Jutellaan-ryhmiä vedettiin kuitenkin pioneerihengessä: ei voi tietää, jos ei kokeile. Seuraavat ryhmät saavat vetäjältään ”päivitettyä” tukea.

Irina uskoo, että vastaavanlaisia kaverikeskustelun taitoja tulisi tukea, vaikka koulumaailmassa eletään lukemattomien eri tavoitteiden keskellä. Irina Savolainen vinkkaakin piakkoin uudistuviin opetussuunnitelmiin. Eikö juuri nuorelle, jolla on haasteita kommunikoinnissa, ole erityisen tärkeää, että koulusta jää saatujen oppien lisäksi myös ystäväpiiri?

Kirjallisuutta, lähteet:
Beilinson, J.S. & Olswang, L.B. (2003). Facilitating Peer-group entry in kindergartners with impairments in social communication. Language, Speech, and Hearing Services in Schools, 34, s. 154-166
Granlund, M., Björck-Åkesson, E., Wilder, J. & Ylven, R (2008). AAC Interventions for children in a Family Environment: Implementing Evidence in Practice. Augmentative and Alternative Communication, 24 (3).
Hazen, N.L. & Black, B. (1989). Preschool Peer communication Skills: The Role of Social Status and Interaction Context. Child Development 60, 867-876.
Koivunen, Anna (2012). Kommunikointikansio keskustelutilanteessaapuvälineen ja kumppanin toiminnan tarkastelua. Logopedian pro gradu tutkielma, Helsingin yliopisto. Käyttäytymistieteiden laitos
Leskelä, L & Lindholm, C. (2012). Näkökulmia kielellisesti epäsymmetriseen vuorovaikutukseen. Teoksessa (toim.)
Leskelä, L & Lindholm, C. Haavoittuva keskustelu
Light, J. (2003) Shattering the silence: Development of communicative competence by individuals who use AAC. Teoksessa (toim.) Light, J.C., Beukelman, D.R. & Reichle, J. Communicative competence by individuals who use
AAC. Baltimore: Paul H. Brookes Publishing Co.
Lund, S. & Light, J. (2006) Long-Term Outcomes for Indivuduals Who Use AAC: Part I – What is a “Good” Outcome? Augmentative and Alternative Communication, 22 (4).
Place, K.S. & Becker, J.A. (1991). The Influence of Pragmatic Competence on the Likeability of Grade-School Children. Discourse Processes 14, 227-241.

Teksti: Anu Sallinen (teksti perustuu Irina Savolaisen esitykseen Sillalla-seminaarissa 6.2.2014) | Julkaistu: 

Kirjoita kommentti

Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.
Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).