Emme opi kieltä erillisillä harjoituksilla, vaan vuorovaikutuksessa

– Emme voi vain opettaa AAC:tä. Kielen oppiminen tapahtuu keskustelussa: juuri siinä hetkessä, lapselle merkityksellisessä tilanteessa ja liittyy juuri siihen, mihin lapsi keskittyy. Kyse on yhdessä tietämisestä, kummankin keskustelun osapuolen sitoutumisesta kommunikointiin ja kummankin keskustelun osapuolen osaamisesta.

Tämä on vapaasti suomennettu lainaus puheterapeutti ja tutkija Michael Clarken luennosta Sillalla 2024 -seminaarissa. Clarke kuvasi keskustelunanalyysia kuin suurennuslasiksi, jonka avulla voimme havainnoida keskustelua tarkasti ja sitä kautta oppia keskustelujen rakenteista ja yleisistä tavoista ylläpitää keskustelun sujuvuutta sekä säännöistä, joita me kaikki käytämme kommunikoidessamme keskenämme.

Keskustelut koostuvat aina vuoroista, ja vuorot seuraavat toisiaan yleensä määrätynlaisten odotusten mukaisesti. Keskustelun vuorot sopivat toisiinsa kuten palapelin palat. Esimerkiksi kysymykseen annetaan yleensä vastaus, ja kun joku tervehtii, tervehdimme takaisin.  Keskusteluissa myös usein korjaamme ja täsmennämme omaa ilmaisuamme tai pyydämme keskustelukumppania esimerkiksi kertomaan uudestaan asiansa. Lasten kanssa tarjoamme usein korjatun ilmaisun lapselle malliksi. Mallin tarjoaminen tapahtuu vuorovaikutuksen lomassa sitä sen kummemmin ajattelematta.

Keskustelunanalyysin perusperiaatteet sopivat myös hyvin keskustelujen tarkasteluun silloin, kun keskustelun toinen tai molemmat osapuolet käyttävät kommunikoinnissaan puhetta tukevia ja korvaavia keinoja.

Voimme tukea lapsen kommunikointia ja kielen kehitystä tehokkaasti keskustelemalla hänen kanssaan

Michael Clarken viesti puheterapeuteille ja muille lasten kanssa vuorovaikutuksessa toimiville ammattilaisille on, että emme voi opettaa puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja ja lasten omien kommunikoinnin apuvälineiden käyttöä erillisissä tilanteissa, vaan vuorovaikutteisissa ja luonnollisissa tilanteissa. Samalla tavalla muutkin kielet opitaan parhaiten.

Clarke havainnollisti asiaa oman esimerkkinsä kautta. Hän osaa paljon espanjan kielen sanoja, koska on opetellut niitä itsenäisesti. Hän ei kuitenkaan osaa puhua espanjaa eikä keskustella espanjaksi edes arkisesti. Kielen käytön oppii vain käyttämällä sitä luonnollisissa tilanteissa, ja tämä pätee myös viestintään, jonka tukena ovat puhetta tukevat ja korvaavat keinot.  Kieltä ei opi vain kuuntelemalla (input), vaan käyttämällä sitä heti myös itse (output).

Clarken mukaan luonnolliset keskustelutilanteet tarjoavat myös runsaasti tilanteita, joissa aikuinen korjaa lapsen ilmaisua. Clarken luennon perusteella sovellettu esimerkki: Lapsi ja aikuinen piirtelevät.  Lapsi sanoo: ”Minä piirtää pupu.” Vanhempi vastaa lapselle: ”Ai, sinä piirrät pupun”. Lapsi sanoo: ”Joo, minä piirrän pupun.” Vanhempi korjaa suoraan vuorovaikutustilanteessa lapsen ilmaisun, lapsi käyttää itse korjattua ilmaisua. Lapsi saa mallin kehittyneemmästä ilmaisusta luonnollisessa tilanteessa, jolloin hänen on helppo ottaa sen vastaan.

Keskustelunanalyyttiset periaatteet ja niiden soveltaminen omaan työhön auttavat myös esimerkiksi terapeutteja ja opettajia ymmärtämään, millä tavalla heidän kannattaa muuttaa omaa tapaansa toimia. Esimerkiksi puheterapeutti saattaa takertua terapian tavoitteisiin tavalla, joka tekee vuorovaikutustilanteista luonnottomia ja lapsen kannalta epämotivoivia. Terapeutti voi esimerkiksi päättää, että juuri tänään harjoitellaan kyllä-/ei-vastaamista kommunikoinnin apuvälineen avulla. Tilalle on lapselle ristiriitainen, jos hän vastaakin tavalla, joka on kelvannut aikaisemmin mutta ei riitä tänään, tässä uudessa harjoituksessa. Tätä voi havainnollistaa seuraavalla esimerkillä:

Aikuinen kysyy: ”Haluatko leikkiä nukeilla?” Lapsi vastaa käyttäen kommunikoinnin apuvälinettään: ”Leikkiä nukeilla.” Samalla hän katsoo ja elehtii innostuneesti nukkeja kohti. Aikuinen ei hyväksy vastausta, vaan kysyy uudestaan: ”Haluatko leikkiä nukeilla?” Hän osoittaa samalla lapsen kommunikoinnin apuvälinettä vihjeenä siitä, että lapsen tulisi vastata uudestaan vastaamalla joko ”kyllä” tai ”ei”. Hämmentyneenä lapsi menee itse ottamaan nuket. Hän ei ymmärrä, miksi häneltä vaaditaan vastausta, vaikka hän on jo vastannut tilanteessa ymmärrettävällä tavalla. Aikuisen mielestä lapsi toimii väärin, kun ottaa nuket itse. Hänhän oli toivonut vastausta ”kyllä” tai ”ei” kommunikoinnin apuvälinettä käyttäen.

Keskustelun lainalaisuuksien mukaan lapsen toiminta on täysin loogista. Tähän asti lapsen ei ole tarvinnut osata vastata suoraan ”kyllä” tai ”ei” apuvälineellä, vaan vastaukseksi on riittänyt asian selväksi tekeminen viestimällä ”leikkiä nukeilla” sekä tilanteeseen sopiva muu elehdintä. Keskustelun tyypillisten periaatteiden mukaisesti lapsen vastaus on tulkittavissa selväksi vastaukseksi, joka sopii aikuisen esittämään kysymykseen.

Clarke korostikin, että puhetta korvaavaa keinoa käyttävän lapsen kanssa kommunikointiin sopivat samat lainalaisuudet kuin puhuvien kanssa kommunikointiin. Ammattilaisten on tärkeää muistaa, että vuorovaikutuksesta ei pitäisi tehdä luonnotonta, epäloogista ja epämotivoivaa lapsen näkökulmasta huolimatta siitä, että meillä on ammattilaisina monia tavoitteita mielessä. Clarke myös korosti, että puhetta korvaavaa keinoa käyttävän lapsen kommunikointia ei pidä tarkastella erikseen, irrallaan luonnollisista tilanteista, joissa normaalisti kommunikoimme. Kommunikointia ja kykyä kommunikoida tuleekin tarkastella yhteisesti jaettuna saavutuksena, jossa jokaisella kommunikointiin osallistuvalla on yhtä paljon merkitystä.

Keskustelkaa! Clarken vinkit ammattilaisille

Clarken vinkit ammattilaisille tilanteisiin, joissa on mukana puhetta korvaavia keinoja käyttäviä lapsia, ovat vapaasti suomennettuina ja hiukan sovellettuina:

1. Keskustelkaa! Kommunikoinnin ja kielen kehityksen kuntoutus ja kaikki tukeminen tapahtuu vuorovaikutteisissa keskustelua sisältävissä tilanteissa.
2. Lisätkää tietoisesti päivään aikaa tilanteille, joissa keskustelun on mahdollista syntyä.
3. Keskustelkaa niin, että tilanteet muistuttavat mahdollisimman paljon keskustelua, jota käydään puhuvienkin kesken.
4. Olkaa itse mukana keskustelussa.
5. Korjatkaa lasten ilmaisuja luonnollisesti kommunikoinnin lomassa, kuten tekisitte puhuvankin lapsen kanssa. Käytä omiin keskusteluvuoroihisi puhetta korvaavia kommunikointikeinoja puheesi lisäksi ja käytä niitä myös silloin, kun korjaat lapsen ilmaisua.
6. Tarjotkaa lapsille myös heidän tarvitsemansa muu tuki. Tarjoa sopivasti vihjeitä, joilla autat lasta ilmaisemaan tai korjaamaan omaa ilmaisuaan. Tarjoa esimerkiksi kommunikointikansiosta tilanteeseen sopivaa sivua tai näytä itse kädelläsi lapsen kommunikoinnin apuvälinettä (”Löytyisikö tuolta se mitä etsit?”). Voit myös vinkata sanomalla esimerkiksi: ”Onko etsimäsi kuva joku näistä?” Ja ole itse mallina: käytä puheesi lisäksi puhetta korvaavia kommunikointikeinoja siten, että tilanteen luonnollisuus säilyy.
7. Varmistakaa, että lapsilla on käytössään sanasto, jolla he voivat keskustella.
8. Päästäkää irti halusta tietää, miten tilanne päättyy. Aito vuorovaikutteinen keskustelu etenee niin kuin etenee ja sen lopputulosta ei ole tarkoitus tietää etukäteen.
9. Muistakaa, että vuorovaikutus ja keskustelut ovat tärkeitä itsessään ja ”hyvää lääkettä” kommunikoinnin vaikeuksiin. Anna vuorovaikutuksen soljua ripustautumatta siihen, millä eri keinoilla lapsen ”pitäisi” tilanteessa kommunikoida. Anna mieluummin itse mallia puhetta tukevan korvaavan keinon käytöstä sen sijaan, että vaadit lasta toimimaan tietyllä tavalla.
10. Puhetta korvaavien keinojen ja kommunikoinnin apuvälineiden käytön on tarkoitus toimia tukena ja niistä on tarkoitus olla apua. Ei ole siis tarkoitus, että vuorovaikutus katkea tuon tuostakin ja siitä tulee toimimatonta siksi, että osallistujien huomio menee liikaa esimerkiksi kommunikointikansion kuvien etsimiseen.  Jos siis tilanne alkaa muistuttaa liikaa treenaamista, harjoittelua, vaatimista tai tehtävän tekemistä, kyse ei ole enää keskustelusta. Höllennä otettasi ja anna keskustelulle lupa jatkua.

Haastan sinut, puheterapeutti, opettaja tai muu vuorovaikutuksen ammattilainen, keskustelemaan lasten kanssa, jotka kommunikoivat puhetta tukevan tai korvaavan keinon tuella. Haastan hyppäämään mukaan vuorovaikutukseen, jonka lopputulosta et tiedä!

Lue lisää

• (O)saammeko jutella -blogissa on kirjoituksia alaotsikolla ”havaintoja ja kokemuksia puhevammaisten ja puhuvien ihmisten välisistä keskusteluista”. Blogia koordinoi yksi sen kirjoittajista, FT, puheterapeutti Irina Savolainen. Savolainen on kirjoittanut myös Tikoseen artikkelin Neuvomisen dilemma kuntoutuksessa.
• Afasiankuntoutustutkimus.net-sivustolla on kirjoitus BCA:sta eli Better Conversations with Aphasia -lähestymistavasta, jonka tavoitteena on auttaa afaattista henkilöä ja heidän läheisiään luomaan onnistuneita ja nautinnollisia arjen vuorovaikutustilanteita.