Yhteisymmärrystä selkokielellä

Selkokieli tarkoittaa suomen kielen muotoa, joka on kauttaaltaan helppoa. Sisältö, sanat ja lauserakenteet ovat ymmärrettävämpiä kuin yleiskielessä. Selkokieltä voi sekä puhua että kirjoittaa, ja tarvearvion mukaan sitä tarvitsee Suomessa noin 650 000–750 000 ihmistä. Monella kielellisen tuen tarve on pysyvä ja johtuu esimerkiksi kehitysvammasta tai kehityksellisestä kielihäiriöstä. Selkokieliohjeistuksia on tehty 1980-luvulta lähtien, mutta etenkin puhutun selkokielen tutkimus on ollut vähäistä.

Leealaura Leskelän loppuvuodesta 2022 tarkistettu suomen kielen väitöskirja paikkaa tätä epäkohtaa. Suomen ja kenties koko maailman ensimmäisessä selkopuhetta käsittelevässä väitöskirjassa tutkitaan kehitysvamma-alan työntekijöiden ja heidän asiakkaidensa kahdenkeskisiä, aitoja ja videoituja vuorovaikutushetkiä: arkista juttelua, ohjaustilanteita, haastatteluja. Aineiston kehitysvammaisilla keskustelijoilla on lievä tai keskivaikea kehitysvamma.

– Keskeisin tutkimusmenetelmäni oli keskustelunanalyysi. Tähän menetelmään kuuluu, että tutkittavana on aina autenttinen eli todella tapahtunut vuorovaikutus. Videoidut tallenteet keskustelutilanteista litteroidaan ja analysoidaan hyvin tarkasti katseita, asentoja ja henkäyksiä myöten, Leskelä taustoittaa. – Keskustelunanalyyttisessa tutkimuksessa on tyypillistä, että aineisto ei ole kovin laaja, mutta sitä tarkastellaan ytimiä myöten.

Ymmärsinköhän oikein… Tarkoititko, että?

Yhteistä kaikille Leealaura Leskelän analysoimille vuorovaikutustilanteille oli kielellinen epäsymmetria: työntekijän kielelliset taidot ovat paremmat kuin hänen kehitysvammaisen keskustelukumppaninsa. Tällaisissa tilanteissa ymmärrysvaikeudet ovat tavallisia. Ne voi ratkaista monella tavalla, mutta on hyvä tietää, että eri tavat johtavat usein erilaisiin lopputuloksiin.

– On tyypillistä, että kumppani sanoo keskustelussa jotakin, jota emme aivan ymmärrä. Osaava kumppani voi silloin kysyä suoraan (Mitä tarkoitat?) tai ehdottaa tulkintaa (Tarkoititko, että…?). On mielenkiintoista analysoida, mitä valinnasta seuraa, Leskelä johdattelee. – Suorassa kysymyksessä on se hyvä puoli, ettei kysyjä laita sanoja kumppaninsa suuhun. Suoran kysymyksen huono puoli aineistoni perusteella on kuitenkin se, että kehitysvammaisen keskustelijan voi olla vaikea tuottaa siihen vastausta. Hän ei välttämättä osaa kertoa asiaansa toisin sanoin.

Leskelä sanoo, että ymmärrysvaikeudet ovat piinallisia kaikille ja siksi meillä on taipumus päästä niistä mahdollisimman nopeasti eteenpäin. Hänen havaintojensa mukaan vaikuttaa siltä, että jos osaava kumppani esittää epäselvästä asiasta oman tulkintansa, keskustelu jatkuu nopeammin kuin suoran kysymyksen avulla.  – Kehitysvammainen kumppani saattaa kuitenkin hyväksyä vääränkin tulkinnan, sillä kehitysvammaisilla henkilöillä on usein myöntyvyystaipumus, Leskelä sanoo. – Usein hankalat ja pitkittyvät ymmärrysongelmat selviävät parhaiten eri keinoja kierrättämällä. Samaa asiaa voi kysyä suoraan eri tavoin (Mitä? Kuka? Miksi?) ja sitten esittää tulkintoja (Eli siis x, Ai sä puhut nyt x:stä). Voi myös sanoittaa omaa ymmärrysvaikeuttaan. Se on tehokas tapa ilmaista, että nyt jokin meni pieleen: ”Mä en nyt ihan ymmärtänyt, että mitä sä sanoit tossa äsken…”

Leskelä tutki väitöstyössään myös, miten keskustelijat käsittelevät sitä, kuka tietää puheenaiheesta enemmän ja kuka vähemmän. Tähän viitataan tutkimuksessa käsitteellä episteemisistä asemista neuvotteleminen.

– Yleensä puhuja tietää itse parhaiten omista asioistaan, mutta se ei tule aina ilmi kielen tasolla. Kehitysvammaisen ihmisen voi olla vaikea ilmaista, että hän tietää asiansa ja on niiden auktoriteetti. Osaava kumppani voi usein edesauttaa tilannetta rohkaisemalla, että ’sinä tiedät parhaiten asiasi’, mutta ei ole yksiselitteistä ohjetta, miten näissä tilanteissa tulisi toimia ja auttaa ylläpitämään kehitysvammaisen kumppanin auktoriteettia. Erityisen vaikeaa on, jos ammattilainen tulkitsee kehitysvammaisen puhujan konfabuloivan. Konfabuloinnilla viitataan siihen, että puhuja sanoo jotakin, mikä ei voi pitää paikkaansa, mutta ei tarkoituksella valehtele.

Leskelän tutkimusaineistossa on mm. esimerkki, jossa kehitysvammainen keskustelija väittää osaavansa kellon, mutta ammattilainen epäilee tätä tietoa. Miten hän voi tarkistaa, puhuuko kumppani totta? Esimerkkikeskustelussa ammattilainen ilmaisee epäilynsä ensin liiankin suoraan, mutta sitten pehmentää ja loiventaa tyyliään. – Loiventaminen on perusteltua, koska ammattilainen ei ensin kohdellut keskustelukumppaniaan tasavertaisesti. Toisaalta korjaaminen oli järkevää, koska hän ensin kyseenalaisti keskustelukumppanin auktoriteetin tätä itseä koskevassa asiassa.

Ohjeiden seuraaminen ei ole vuorovaikutusta

Mikä sitten avuksi, että keskustelut olisivat mahdollisimman sujuvia ja toimivia kummallekin osapuolelle? Leealaura Leskelä on ollut mukana kehittämässä Suomen selkokieliasioita 1990-luvulta. Hän on esimerkiksi kouluttanut selkokielestä ja luonut selkokielen tukirakenteita ja asiantuntijatoimintaa. Selkoura alkoi jo maisteriopintojen aikaan Selkosanomat-lehdessä, ja nyt Leskelä on ollut jo vuosia Selkokeskuksen kehittämispäällikkö. Hän on ollut laatimassa selkopuheen suosituksia, kuten ”Suosi yleistä, tuttua puhekielen sanastoa”; ”Vaali yhteistyötä. Huolehdi siitä, että myös puhekumppanillasi on kykyjensä mukaan tilaisuus ja velvollisuus ottaa vastuuta vuorovaikutuksen sujumisesta tai siinä ilmenevien ongelmien korjaamisesta.” Väitöstyössään hän kommentoi myös yleisiä vuorovaikutusohjeita ja peilaa niitä selkokielen suosituksiin.

Erilaisilla ohjeilla on paikkansa. – Selkokielinen vuorovaikutusohjeisto yrittää ja haluaa olla erilaisten keinojen varanto. Kun kuvataan erilaisia tilanteita ja annetaan suosituksia, miten niissä voisi toimia, kielellinen vuorovaikutustaito kasvaa. Opimme, miten voimme itse puhua, ja ymmärrämme paremmin kumppanimme kielellisiä valintoja, Leskelä kuvaa.

Ohjeiden antamisessa on kuitenkin pulmansa. – Itse asiassa minua hieman harmitti tutkimustyöhön ryhtyessäni se, että erityisryhmien kanssa kommunikointiin annetaan usein hyvin idealistisia ohjeistuksia – melkeinpä pamfletteja! Ne eivät ota huomioon keskustelupuheen todellisuutta. Toki niillä on oma tarkoituksensa, mutta ne eivät juuri koskaan vastaa kaikkein vaikeimpiin kysymyksiin, joita vuorovaikutustilanteissa tulee vastaan. Mitä teen, jos kumppani valehtelee? Tai jos hän sanoo jotain, mikä ei voi pitää paikkaansa, mutta ei tarkoita valehdella? Mitkä ovat ne keinot, joilla voin ottaa huomioon kumppanin kielelliset vaikeudet, mutta kohdella häntä tasavertaisesti ja kohteliaasti kuin ketä tahansa? Leskelä kiteyttää vielä tutkimusaiheitaan ja kiinnostuksen kohteitaan.

Hän kutsuu tarvetta kohdella kaikkia tasavertaisesti yhdenmukaisuuspaineeksi. – Usein osaavampi keskustelija kohtaa vuorovaikutuksessa myös vastakkaisen paineen eli mukauttamispaineen. Se tarkoittaa painetta muokata puhetapaansa mahdollisimman ymmärrettäväksi ja saavutettavaksi kehitysvammaiselle puhekumppanille. Nämä paineet ovat kytköksissä toisiinsa: yhdenvertaisuuspaine herättää mukauttamispaineen ja päinvastoin. Tieto selkokielen periaatteista ja esimerkit kielenkäyttötilanteista voivat auttaa ammattilaisia näiden paineiden välissä.

Ohjeiden tiukka noudattaminen ei ole kuitenkaan aitoa vuorovaikutusta kielentutkijan mielestä. – Ohjeiden tarkka noudattaminen on ongelmallista siksi, että silloin puhuja usein lakkaa olemasta aidosti läsnä ja seuraamasta puhekumppaniaan herkästi.

Lisää selkotutkimusta

Leealaura Leskelän väitöskirja Selkopuhetta! Puhuttu selkokieli kehitysvammaisten henkilöiden ja ammattilaisten vuorovaikutuksessa on julkaistu verkossa. Leskelä sanoo, että tutkimus on päänavaus. Jatkotutkimukselle on valtavasti tarvetta.

– Tarvittaisiin tietoa esimerkiksi selkovuorovaikutuksesta eri tilanteissa. Millaista kielellinen vuorovaikutus on luokkahuoneessa, julkisessa puheessa, todellisissa arkikeskusteluissa? hän visioi. Tutkija tietää myös, mitä haluaisi itse tutkia. – Haluaisin analysoida tilanteita, joissa kehitysvammaiset henkilöt kommunikoivat keskenään ja selvittää, millaista kieltä ja millaisia vuorovaikutuskeinoja he käyttävät.

Lue lisää

• Leealaura Leskelä: Selkopuhetta! Puhuttu selkokieli kehitysvammaisten henkilöiden ja ammattilaisten vuorovaikutuksessa (Helsingin yliopisto 2022)
• Näin puhut selkokieltä -osio Selkokeskuksen verkkosivuilla
• Tietoa selkokielen tutkimuksesta Klaara-verkoston eli selkokielen tutkijoiden verkoston verkkosivuilla