Korona siirsi Puhevammaisten viikon verkkoon

Puhevammaisten viikkoa vietettiin 5.-11.10.2020. Tänä vuonna tehtiin historiaa, kun edeltäneellä viikolla perustettiin Puhevammaisten Vertaistukiyhdistys Oulussa. Heti seuraavana päivänä tutkija Irina Savolainen väitteli avusteisesti kommunikoivien ihmisten ja heidän kommunikointikumppaneidensa välisestä vuorovaikutuksesta.

Korona siirsi lähes kaikki Puhevammaisten viikon tapahtumat verkkoon. Viikon teema Luodaan mahdollisuuksia innosti yhteisöjä, järjestöjä ja yrityksiä julkaisemaan tapahtumia, videoita, blogeja ja kirjoituksia verkossa. Puolen vuoden etätyöskentely tietokoneen ääressä näkyi tapahtumien kävijä- ja seuraajamäärissä, jotka nousivat tuhansiin. Pelkästään videoita julkaistiin Facebookissa ja YouTubessa reilusti yli 30. Puhevammaisten ihmisten tervehdyksiä ja tarinoita sekä ammattilaisten vinkkejä ja keskusteluja julkaisivat esimerkiksi Aivoliiton Kommunikaatiokeskus, CP-liitto, Kehitysvammaisten Tukiliitto, Valteri, Kipinäkeskus, Rinnekoti ja Tikoteekki.

Osa viikon aikana toteutuneista verkkotapahtumista oli suunnattu kehitys- ja puhevammaisille ihmisille. Kommunikaatiokeskuksen Koronaihmeitä -lauluntekopaja ja Rinnekodin Biisipaja saivat runsaasti laulamisesta pitäviä seuraajia. Tukiliiton Teatterista voimaa vuorovaikutukseen -verkkotapahtumaan taas osallistui reilut sata päivätoimintakeskusten asiakasta.

Puhevammaisten ihmisten ääni kuului tarinoissa, blogeissa ja videoilla. Cp-liiton päivätoiminnassa kirjoitettiin ja videoitiin runoja. Esimerkiksi tällainen ajankohtaan sopiva runo syntyi:

Syksy on ulkona,
lehdet ovat punaisia,
ja keltaisia,
vihreitä,
minä niitä kerään,
lehtikasasta herään.

Tikoteekki on perinteisesti joka vuosi julkaissut Puhevammaisten viikolla uuden Hetkiä arjessa -videon. Nyt sarja sai jatkoa Niilo Virran tarinalla, jossa hän räppää ja kertoo opiskelustaan, mielenkiinnon kohteistaan ja puhelaitteensa yksilöllisestä äänestä.

Sivupersoonan Facebook-sivulla Jutta Selänpää kirjoitti kasvutarinansa siitä, kuinka puheterapia ja tulkkauspalvelu rohkaisivat häntä puhumaan ja pärjäämään epäselvästä puheesta huolimatta. FDUV:n blogissa ”Våga kommunicera” haastateltiin Tobias Ståhlbergia, joka kouluttautuu kehitysvammaisten oman ruotsinkielisen Steg for Steg -yhdistyksen kokemuspuhujaksi. Tobias kertoo myös vinkin, miten kommunikoinnin apuvälineen käyttöä kannattaa yrittää käyttää haasteista huolimatta. Lue Tobiaksen tarina FDUV:n verkkosivuilta.

Äidin blogi kuuntelemisen tärkeydestä pysäytti ja kosketti. ”Kuunteleminen ei ole mielestäni vain korvilla tapahtuvaa kuulemista vaan kaikilla aisteilla havainnoimista ja varsinkin pysähtymistä. Katsomista toisen silmiin, mitä kätkeytyy katseen, ilmeiden tai eleiden taakse. Ehkä sitten osaamme myös vastata tai auttaa oikealla tavalla, ketä tahansa. Ehkä sitten saamme uutta ajattelemisen aihetta. Ja puhua myös puhumattoman kanssa.” Lue koko blogikirjoitus ”Puhuvammaisuus puhuttaa perhettämme”.

Valteri-koulun Puhevammaisten viikolle tekemässä Pihataulu-videossa esiteltiin Emman ja Toivon kanssa koulun pihalla olevia kuvatauluja ja pyörittiin karusellissa. Taulujen avulla oppilailla on mahdollisuus kertoa, kysyä ja kommentoida myös koulun pihalla.

Puhevammaisten viikon yhteydessä vietettiin myös Voimauttava vuorovaikutus -viikkoa. Viikon teemaan liittyen jaettiin Voimauttava vuorovaikutus Suomi -FB-ryhmässä tarinoita ja keskusteltiin Studio Voimauttava vuorovaikutus -videolla siitä, miten Voimauttavan vuorovaikutuksen käyttömahdollisuudet nähdään usein liian kapeasti. Toimintatapa kun sopii myös monenlaisten puheterapia-asiakkaiden kuntoutukseen.

Ensi vuonna Puhevammaisten viikon teemana on Minä kerron. Jo nyt voi alkaa ideoida näitä tarinoita, joissa puhevammaiset ihmiset itse kertovat heille tärkeistä asioista, teemoista tai arjestaan.

Siihen asti turvallista ja hyvää alkutalvea!

Lisää linkkejä Puhevammaisten viikon videoihin YouTubessa:
Rinnekodin Biisipaja
Studio Voimauttava vuorovaikutus

Teksti: Eija Roisko, Tikoteekin johtaja | Julkaistu: 

Kirjoita kommentti

Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).