Kommunikoinnin ja vuorovaikutuksen kuntoutus – näkökulmia kuntoutusuudistukseen

Hallitusohjelman mukaisesti kuntoutusta ollaan kehittämässä sekä lakihankkeina että erilaisissa muutosohjelmissa. Kehittämiskohteita ovat mm. kuntoutuspalveluihin ohjautuminen, sote- ja perhekeskusten osaaminen kuntoutustarpeen tunnistamissa, valtakunnalliset apuvälineiden luovutusperusteet, apuvälinepalveluiden työnjako sekä kuntoutuksen tietopohjan kehittäminen yhteisillä mittareilla ja seurantajärjestelmillä.

Kehitysvammaliiton Tikoteekin tavoitteena on kuntoutusjärjestelmä, joka joustaa asiakkaan todellisten tarpeiden mukaan ja huomioi läheisten ihmisten ja yhteisöjen merkityksen kuntoutuksessa nykyistä huomattavasti paremmin.

Alla on listattu muutamia tärkeitä puhevammaisuuden kirjoon liittyviä asioita, jotka tulisi huomioida kuntoutuksen uudistuksessa.

Asiakkaan ja hänen läheistensä ääni kuuluviin kuntoutusta suunniteltaessa

Puhevammaisen asiakkaan kuulemisen edellytyksenä on, että hänellä on käytössään toimivat kommunikointikeinot, osaavat kommunikointikumppanit ja tarvittaessa puhevammaisten tulkkauspalvelu. Asiakassuunnitelmia laadittaessa tietoja kuntoutuspalveluista tulee tarjota ymmärrettävällä tavalla.

Osa puhevammaisista asiakkaista tarvitsee tukea päätöksen tekemiseen. Kaikki asiakkaat eivät myöskään kykene vastaamaan heille esitettyihin kysymyksiin tai olemaan suoraan haastateltavia. Tämänkään asiakasryhmän näkemysten huomiointia ei kuitenkaan voi sivuuttaa.

Tärkeää on myös lähi-ihmisten kuuleminen ja se, että he ymmärtävät suunnitelman sisällön.

Kuntoutuksen tulee perustua yksilölliseen tarpeeseen

Vuorovaikutuksen ja kommunikoinnin kuntoutus tulee aina perustua asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin ja toimintakykyyn eikä etukäteen määriteltyyn palvelupakettiin. Tällä hetkellä Kelan järjestämä kuntoutus ei aina ole tarpeiden mukaista. Sen ehdot (kuntoutukseen pääsy, Kelan omat palvelukuvaukset) eivät jousta asiakkaan tarpeen mukaan kaikissa tilanteissa. Vastaavia ongelmia on myös muussa terveydenhuollon vastuulla olevassa kuntoutuksessa. Kuntoutus ei voi myöskään vastata tarvetta, jos sen pohjana oleva kuntoutussuunnitelma ei ole aidosti asiakkaan tarpeista tehty. Kuntoutussuunnitelmien ja valtakunnallisesti sovellettavien kuntoutusta koskevien suositusten tuleekin olla joustavia huomioiden asiakkaan todelliset tarpeet ja hänen kokonaistilanteensa.

Kuntoutusta ei tule rajata iän tai diagnoosin perusteella

Kuntoutusta tulee saada toimintakyvyn ja tarpeen mukaan. Näin toteutettu kuntoutus on ennaltaehkäisevää ja tehokasta. Kuntoutusta ei saisi rajata nykyisen käytännön mukaisesti iän tai diagnoosin perusteella.

Lasten ja nuorten kuntoutusta koskevista ikä ja diagnoosi perusteisista suosituksista tulee luopua ja panostaa yksilölliseen, tosiasiallisen tarpeen mukaiseen kuntoutukseen. Myös neuropsykiatriset häiriöt tulisi tunnistaa riittävän varhain, jotta lapset ja nuoret eivät jäisi ilman kuntoutusta ja muita tukitoimia.

Kelan järjestämässä vaativassa kuntoutuksessa ikäraja on nyt 65-vuotta. Tätäkin vanhemmat tarvitsevat vaativaa kuntoutusta. Tälle ikäryhmälle tarjolla olevassa kuntoutuksessa tulisi huomioida laajasti ihmisen toimintakyky ja ottaa mukaan myös kommunikointiin, kieleen, vuorovaikutukseen, nielemiseen ja syömiseen liittyvät asiat.

Toimintakyvyn arviointiin mukaan koko ihmisen toimintakyky ja -ympäristö

ICF-mukaisen toimintakyvyn arvioinnin ja mittariston tulee pitää sisällään nykyistä monipuolisemmin myös kommunikoinnin, vuorovaikutuksen, kielellisten taitojen ja nielemisen/syömisen arvioinnin sekä erityisesti lähi-ihmisten tiedot, taidot ja mahdollisuudet tukea ja osallistua kuntoutukseen.

Kuntoutuksen asiakkaan määritelmä laajemmaksi

Nykyjärjestelmässä kuntoutuksen asiakkaana nähdään vain henkilö, jolla on pulmia puheessa, vuorovaikutuksessa tai kommunikoinnissa. Kommunikoinnissa tukea tarvitsevan ihmisen vuorovaikutuskumppaneita ei pidetä asiakkaana eikä heidän kanssaan tehtävää yhteistyötä tilastoida.

Kuntoutuksen uudistuksen myötä kuntoutuksen asiakkaana tulisi nähdä paitsi kommunikoinnissa tukea tarvitseva henkilö myös kaikki kuntoutuksen kannalta olennaiset kommunikointikumppanit kuten perheenjäsenet, sukulaiset, opettajat, ohjaajat, eri alojen terapeutit jne. Myös yhteisö, esimerkiksi varhaiskasvatuksen yksikkö, voisi olla asiakas.

Perheen asema ja rooli lasten kuntoutuksessa sovitettava perheen tilanteeseen

Vuorovaikutuksen ja kommunikoinnin kuntoutuksen toteuttaminen lapsen arjessa tulee tapahtua kuntoutuksen ammattilaisten ohjauksessa ja vastuulla. Luottamuksellisen suhteen luominen perheeseen on tärkeää ja se osaltaan ennaltaehkäisee muita ongelmia, kuten vanhempien uupumista.

Perheen rooli kuntoutuksessa riippuu perheen tilanteesta. Aktiivinenkaan rooli ei saisi tarkoittaa perheen vastuuttamista asioista, mihin heillä ei ole voimavaroja tai osaamista. Esimerkiksi vaikeasti puhevammaisen lapsen perheellä on suuri rooli lapsen kuntoutuksessa, mutta yhteistyö tulisi sovittaa vanhempien resursseihin ja voimavaroihin sopivaksi. Perheet tarvitsevat oman nimetyn henkilön, johon he voivat ottaa yhteyttä kuntoutukseen liittyvissä kysymyksissä. Perheen tehtävänä ei ole toimia palvelukoordinaattorina tai työnjohtajana.

Läheisen rooli vaatii tarkastelua

Nykyinen järjestelmä perustuu liikaa olettamukseen aktiivisista ja osaavista omaisista, jotka etsivät ja hakevat palveluita, taistelevat niiden saamiseksi ja toimivat puhevammaisen ihmisen äänitorvena.

Aikuisella kuntoutujalla ei ole välttämättä lainkaan lähiomaisia, mikä tulisi aina huomioida palveluissa. Puhevammaisen asiakkaan yhteisöön voi kuulua muita olennaisia ihmisiä kuten sukulaisia, ystäviä, ohjaajia ja eri alojen terapeutteja.

Kommunikoinnin apuvälinepalvelut lähelle asiakasta ja hänen tarpeitaan

Terveydenhuollon perustasolla tulisi olla nykyistä huomattavasti paremmat resurssit tehdä kommunikoinnin apuvälinearviointeja sekä luovuttaa ja ohjata niiden käyttöä. Asiakas tulisi kuitenkin ohjata aina erikoissairaanhoidon apuvälinepalveluihin silloin, kun hänen toimintakykynsä edellyttää erikoissairaanhoidon arviointia kommunikoinnin apuvälineen löytämiseksi tai kun kysymyksessä on vaativa tekninen apuvälinekokonaisuus. Ohjauksella ja neuvonnalla tulisi varmistua siitä, että asiakasta ei pallotella. Vastuu oikean tahon etsimisestä kuuluu ammattilaisille. Apuvälinepalveluissa tulisi olla toimiva seurantajärjestelmä ja vaikutuksia toimintakykyyn tulisi arvioida yhteneväisin kriteerein.

Palveluiden koordinointia tulee tehostaa ja nimetä vastuuhenkilö

Asiakkaalla tulee olla nimetty henkilö, joka koordinoi palveluita yli toimialojen (kuntoutus, opetus, varhaiskasvatus, sosiaalitoimi). Asiakasta ei saisi pallotella paikasta toiseen.

Konsultointia ja yhteistyötä tulee laajentaa yli sektorirajojen

Vaikka moniammatillisesta yhteistyöstä puhutaan paljon, sitä tehdään käytännössä liian vähän tai sitä ei tehdä tarvetta vastaavalla tavalla. Lisäksi moniammatillinen yhteistyö lasketaan terveydenhuollon suoritteeksi vain silloin, kun se vastaa ennalta määriteltyjä kriteereitä (esim. HOJKS:n tai kuntoutussuunnitelman tekemiseen liittyvät kokoukset).

Kuntouttajilla tulisi kuitenkin olla mahdollisuus tehdä yhteistyötä joustavasti asiakkaan kommunikointikumppaneiden kanssa siten, että toimintatavat olisivat aidosti asiakkaan edun, tarpeen ja toimintakyvyn mukaisia. Eri ammattilaisten osaaminen tulisi saada maksimaalisesti käyttöön asiakasta hyödyttävällä tavalla. Myös erilaisia yhteistyökäytäntöjä pitäisi olla mahdollisuus kokeilla ja arvioida, ja tarpeen mukaan tehdä muutoksia koko järjestelmän tasolla.

Etäkuntoutus vain yksi palvelumuoto

Etäkuntoutus tulisi nähdä laajasti yhtenä palvelumuotona kaikille ikäryhmille muistaen kuitenkin, että se ei sovi kaikkeen ja kaikille. Kuntoutuksen työskentelytapojen tulee joustaa asiakkaan tarpeiden mukaan – ei järjestelmän mukaan.

Linkki

Kuntoutuksen uudistaminen. Kuntoutuksen uudistamisen toimintasuunnitelma vuosille 2020-2022