Jaakko Salonen aistien asialla

Puheterapeutti, suunnittelija, kommunikaatio-ohjaaja Jaakko Salonen on ollut viidellä vuosikymmenellä Helsingin kaupungin palveluksessa kaikilla näillä nimikkeillä. Jaakon ura alkoi 1980-luvulla puheterapeutin sijaisuudesta Kirkkonummella sijaitsevassa Helsingin keskuslaitoksen Killinmäen osastoilla. Tänä keväänä uran loppu häämöttää ja eläkepäivät odottavat uusine haasteineen.

Kun alkuvuodesta kyselin Jaakko Saloselta haastattelua Tikoseen, hän alkoi yllättäen sankaritekojen sijaan muistella tekemiään mokia vuosien varrella. Haastattelijan kiinnostus heräsi välittömästi ja lopuksi pienen maanittelun jälkeen Jaakko suostui kertomaan yhden nolon episodin elämästään.

Lokakuisena aamuna 1998 Jaakko Salonen asteli ylväin askelin pyhäpuku päällä kohti Helsingin yliopistoa Kaisa Launosen väitöstilaisuutta seuraamaan. Saliin astuessaan hänelle oli aikamoinen sokki huomata, että muun yleisön pukeutumiskoodi oli arkisen rento. Hieman noloissa tunnelmissa Jaakko kuunteli väitöstilaisuuden ja kiirehti sen päätyttyä välittömästi kotiin vaihtamaan vaatteita iltaa varten. Uusi asu ei ollut edes casual smart miinus -tasoa, joten Jaakko oli varma, että sulautuu hyvin muiden karonkkaan osallistuvien joukkoon. Ja kuinka kävikään? Kaikilla daameilla oli iltapuvut ja herratkin olivat frakeissa tai vähintäänkin tummissa puvuissa. Supernoloa!

Nolot tilanteet eivät ole estäneet Jaakko Salosta tekemästä rohkeita aloitteita ja kokeilemaan monia uusia asioita aina, kun niiden avulla on voitu edistää vaikeasti vammaisten, usein puhumattomien ihmisten hyvinvointia. Erään entisen kollegan sanoin: ”Asennetyötä Jaakko on tehnyt suurella sydämellä ja humanistisella asenteella.” Kehitysvamma-ala on merkinnyt Jaakolle sukeltamista inhimillisyyden syviin vesiin.

Killinmäeltä Sofianlehtoon

Jaakko Salonen toimi parikymmentä vuotta Killinmäessä vammaisneuvolan puheterapeuttina, mutta sitten kehittämistyö veti miestä ja nimike muuttui suunnittelijaksi. Lopulta Salonen päätyi Sofianlehtoon kommunikaatio-ohjaajan nimikkeellä ja sieltä hän on jäämässä nyt eläkkeelle.

Jaakko on ollut monessa mukana. Hän on tehnyt verkkosivuja, esitteitä, videoita ja kouluttanut henkilökuntaa. Hän on ollut mukana asumis- ja toimintakeskusyksiköiden suunnittelussa, tehnyt asukkaiden kanssa lyhytelokuvia, istunut ISAAC Suomi-Finland ry:n hallituksessa ja ehtinyt jopa piipahtaa Kehitysvammaliitossa vetämässä 1990-luvulla puhelaiteprojektia.

Tietokoneavusteisen kuntoutuksen ensiaskeleita

Heti uransa alussa vuonna 1987 Jaakko Salonen pääsi mukaan Kehitysvammaisten tietokoneavusteinen kuntoutus -hankkeeseen, jota Helsingin kaupunki toteutti yhdessä sosiaalihallituksen ja Kehitysvammaliiton tutkimusyksikön kanssa. Tavoitteena oli kokeilla Killinmäessä, miten vaikeasti vammaiset asiakkaat voisivat hyötyä tietotekniikasta. Toiveena oli muuan muassa löytää heille mielekästä, motivoivaa tekemistä.

Hanke alkoi toimivien ja riittävän kestävien painikkeiden teolla ja näin syntyi myös ensimmäinen painikelelu. Hankkeen myötä Killinmäkeen saatiin ensimmäinen Commodore-tietokone ohjelmineen ja avuksi saapui myös englantilainen asiantuntija Peter Head. Myös Kehitysvammaliiton Tikoteekin nykyinen johtaja Eija Roisko vieraili Killinmäessä tutustumassa ja oppimassa, joten myös Tikoteekin juuret löytyvät osittain tästä hankkeesta. Jaakko Salosen mukaan myöhemmin roolit kääntyivät ja Tikoteekki on ollut se, mistä apua ja neuvoja on tullut.

Hankeraportin mukaan projektiin osallistuneet kehitysvammaiset edistyivät taidoissaan ja saivat myönteisten kokemusten kautta uskoa omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa. Lisäksi tietokoneiden tuoma elämänilo hämmästytti monia, sillä tietotekniikkaa oli pidetty kehitysvammaisille liian vaativana, kone­maisena ja kylmänä. Jaakko Salosenkin mielestä hankkeessa saatiin hyvin huomiota avustavan tietotekniikan ja puhetta korvaavien keinojen käyttöön.

Projektin suurin hyötyjä oli ehkä eräs Killinmäen cp-vammainen asukas, joka pystyi blissymboleiden ja tietokoneen avulla ilmaisemaan toiveensa saada itselleen sähköpyörätuolin ja luiskan oven eteen.

Mitä olisi ilman painikkeita?

Jaakko Salosen aikana ja pitkälti myös hänen toimestaan Killinmäellä rakennettiin aistipuutarha pyörätuolikeinuineen ja karuselleineen. Oli veistoksia, keinupenkkiä ja laavua grillipaikkoineen. Virikemateriaaleja rakennettiin Killinmäen tilojen seinille ja kaappeihin. Jaakko Salonen kertoo myös perustaneensa lainaamon, josta sai erilaisia leluja tai toimintavälineitä osastoille.

Interaktiivinen viriketoiminta perustui pitkälti painikkeisiin ja niitä värkättiin Killinmäellä niin paljon, että lopputulokseksi saatiin vuonna 1990 ensimmäinen Joululelumaailma kaikkien asukkaiden iloksi. Joulumaailmasta tuli vuosittainen perinne ja viime joulun Joulumaailma Sofianlehdon toimintakeskuksessa oli jo kolmaskymmenes laatuaan.

Koronaiaiheisia painikelelujaKorona-aika näkyy myös painikeleluissa.

Sydämen asiana multisensorinen työ

Suurimpana saavutuksenaan työurallaan Jaakko Salonen pitää multisensorisen työn edistämistä Suomessa. Jaakon ensikokemus aistihuoneesta tapahtui 2.6.1992 Pääjärvellä, kun hänet ohjattiin ”rauhoittumaan” uuteen Aistien taloon. Jaakko oli matkustanut pääkaupunkiseudulta kokoukseen, joka olikin peruutettu eikä hänelle ollut tullut tietoa tästä. Paha mieli taittui Aistien talossa nopeasti euforiaksi ja samalla löytyi ”se juttu” ja loppu onkin historiaa.

Jo samana vuonna Killinmäessä aloitettiin elämystilojen suunnittelu ja kokeilu. Kun Jaakko Salonen siirtyi myöhemmin vuonna 2018 Sofianlehdon toimintakeskukseen, multisensorinen työ luonnollisesti jatkui. Nyt Jaakon sanoin Sofianlehdossa on Suomen suurin ja kaunein multisensorinen resurssikeskus.

Mikä sitten sai Jaakko Salosen niin innostumaan multisensorisesta työstä? Taustalla on pyrkimys saada vaikeasti vammaisetkin asiakkaat osalliseksi ja tarjota heille hyvää fiilistä, elämyksiä ja irti arjesta -hetkiä. Uusi teknologia kuten SHX-aistihuone on tuonut Jaakko Salosen mukaan valtavasti lisää mahdollisuuksia aitoon kontaktiin ja mukavaan vuorovaikutukseen asiakkaan ja työntekijän välille. Interaktiiviset laitteet, joissa asiakas voi vaikuttaa valinnoillaan sisältöön ovat loistava lisä yhteisiin hetkiin. Ohjaajan roolina on tarkkailla asiakkaan tekemistä ja reaktioita ja odottaa samalla sopivaa hetkeä keskinäisen vuorovaikutuksen aloittamiseen.

Olemisen ja vuorovaikutuksen monimuotoisuuteen ei kuitenkaan Sofianlehdossakaan tarvita erityisiä tiloja tai audiovisuaalisia ihmeitä vaan kaikessa toimintakeskuksen tekemisessä pyritään huomioimaan myös eri aistit ja multimodaalisuus. Asiakkaat halutaan pitää kaikessa mukana mielekkäällä tavalla. Jaakko on yhä vakuuttuneempi siitä, että kaiken perustana on ihmisen oma motivaatio.

Jaakko Salonen pitää tärkeänä, että henkilökunta saa riittävästi koulutusta multisensorisesta toiminnasta ja teknisten laiteiden käytöstä. Myös Tikoteekin Apuvälineenä ihminen -toimintamallit tunnetaan Sofianlehdossa. HYP-hetkiä voi viettää myös aistihuoneessa!

Tärkeää Jaakko Salosen mielestä on ollut myös Multisenso-verkoston perustaminen vuonna 2001. Verkostotapaamisia järjestetään vuosittain ja ne ovat olleet erittäin suosittuja. Verkostolla on myös omat sivut Papunetissa.

”Tehdään maailma paremmaksi”

Kuten pitkän työsuhteen perusteella voi olettaakin, Jaakko Salonen on viihtynyt Helsingin kaupungin palveluksessa. Parasta on tietysti olleet asiakkaat, mutta myös kollegat ovat olleet Jaakko Saloselle tärkeitä. Työnantajaa Jaakko kiittää vakaista työoloista, jatkuvuudesta ja selkeydestä – organisaatiouudistuksista huolimatta! Pitkän linjan työntekijänä Jaakko sanoo arvostavansa sitä, että organisaatioissa on uudistajien ohella myös ”kannattelijoita”. Erityisen paljon Jaakko Salonen jää kaipaamaan juhlia – ne tuovat toimintakeskuksen arkeen mahtavaa bling blingiä sekä asiakkaille että työntekijöille. Erään asiakkaan sanoin Jaakko odottaa jo innolla ”läskiäisiä”.

Kuva Jaakko Salosesta

Eläkkeelle siirtyessään Jaakko Salosta huolestuttaa se, miten sosiaalisektori tulee pärjäämään tulevassa sote-uudistuksessa. Hänen viestinsä alan kollegoille kaupungin Facebook-videolla on: ”Ole rohkea! Tehdään maailma paremmaksi!” Katso Jaakko Salosen videohaastattelu Facebookissa.

Lue lisää:

www.hel.fi/sofianlehto
Multisensorinen-toiminta (www.papunet.net)
Multisenso-verkosto Papunetissa
Multisenso-verkosto Facebookissa
Aistit vuorovaikutuksessa (www.papunet.net)

Teksti: Anu Sallinen, suunnitelija | Julkaistu: 

Kirjoita kommentti

Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).