Liisa Mertala haluaa hämmästyttää

”Epäselvä puheeni on aiheuttanut muissa hämmästystä ja kummastusta puhumattakaan kommelluksista ja noloista tilanteista. Tosin joskus siitä on ollut myös hyötyä, ja hyvät naurutkin se on saanut aikaan”, näin kertoo Liisa Mertala omista kokemuksistaan. Liisa Mertalan mielestä siitä, miten ympäristö suhtautuu puhevammaisiin ihmisiin, pitäisi puhua paljon enemmän.

Liisa Mertalalla itsellään on synnynnäinen CP-vamma, joka vaikuttaa hänen puheeseensa, hienomotoriikkaan ja tasapainoon. Hän kasvoi maalaistalossa Pudasjärvellä yhdessä kolmen veljensä kanssa. Liisa on ehtinyt tehdä elämässään kaikenlaista. Hän on muuan muassa toiminut kahdeksan vuotta Tupperware-konsulttina, koska halusi hämmästyttää ja karsia ihmisten ennakkoluuloja.

”Tärkein tittelini on äiti. Minulla on kaksi poikaa. Vanhin poika on ilmailulukiossa ja hän lähti keväällä vaihto-oppilaaksi Japaniin. Nuorempi poika siirtyy syksyllä peruskoulun neljännelle luokalle”, kertoo Liisa Mertala.

”Muistan aina, kun tulin vanhimman poikani kanssa laitokselta kotiin ja neuvolantäti tuli käymään. Ainoa, mikä hänen käynnistään jäi mieleen, olivat hänen sanansa: ’Lapsi täytyy laittaa päiväkotiin, että hän oppii puhumaan ’. Lapsi oli tuolloin vasta viikon ikäinen. Kumpikin pojista on kyllä oppinut puhumaan ennen päiväkotiin menoa”, muistelee Liisa Mertala.

Harmitusta päivittäin

Liisa Mertala saa kokea puhevammasta johtuvaa harmitusta päivittäin. Kun Liisa vastaa puhelimeensa, puhelu saatetaan katkaista joko heti tai Liisan puhuttua muutaman sanan. Tällaiset puhelut jäävät painamaan mieltä. Koskaan ei selviä, kuka soitti ja mitä asiaa soittajalla oli. Tosin myös puhelinmyyjät lopettavat puhelun lyhyeen. TV-lupatarkastajakin aikoinaan hämmentyi Liisan avatessa oven. Tarkastaja kysyi, milloin äiti tulee kotiin. Liisa vastasi, että ei tiedä milloin hän tulee kotiin. Tarkastaja aikoi palata asiaa myöhemmin. Silloin Liisan äiti asui 600 km päässä. Tarkastaja kysyi äitiä eikä lupaa. Eikä Liisalla olisi kyllä ollut TV-lupaakaan.

”Kun en saa sanottua asiaani selvästi, jotkut ihmiset pitävät minua kuurona, mykkänä tai vähä-älyisenä. Minua ei oteta vakavasti. Vaatii ponnisteluja päästä samalle tasolle muiden kanssa. Usein ymmärretyksi tuleminen jää heikoksi ja jään kuuntelijan rooliin.”

Liisa Mertalalla on kokemusta myös siitä, millaista on olla omaisena mukana lääkärikäynnillä. Hän oli äitinsä mukana hakemassa kuulolaitetta, koska oletuksena oli, että laitteen käyttö opetetaan myös omaiselle. Koko käynnin aikana Liisaa tai hänen avustajaansa ei kuitenkaan noteerattu mitenkään. Myös aikoinaan muistisairaan isän lääkärikäynneistä jäi mukana olleelle Liisalle ulkopuolinen olo. Vaikka Liisa ei osaa tarkemmin määritellä, mistä tunne johtui, asiat tuli aina hoidettua.

Omien lasten kanssa lääkärissäkäynnit ovat sujuneet useimmiten luontevasti ilman tulkkia tai avustajaa. Liisa ei ole halunnut ottaa mukaan ulkopuolisia, koska on halunnut näin varmistaa, että puhe osoitetaan hänelle. Vanhempainilloissa ja harrastusporukoissa Liisa on usein tuntenut jäävänsä ulkopuoliseksi.

Asioiden hoitaminen vaatii aikaa ja suunnitelmallisuutta

”Moni yksinkertaisenkin asian hoitaminen vaatii paljon suunnittelua. Esimerkiksi ilmaistavat asiat on kirjoitettava usein etukäteen valmiiksi, samoin tulkki on tilattava hyvissä ajoin. Asian hoitaminen puhelimessa ei aina onnistu, vaan on mentävä paikan päälle”, toteaa Liisa Mertala.

Liisa Mertalaa harmittaa myös se, että usein joutuu lyhentämään omia ajatuksiaan ja sanottaviaan sekä miettimään tarkoin, millä sanoilla asian saa sanotuksi ymmärrettävästi. Liisa käyttää asioita hoitaessaan paljon sähköpostia, tekstiviestejä ja Facebookia.

Tulkin tilaaminenkaan ei ole ongelmatonta. Kerran Liisa Mertala oli menossa hakemaan kuntoutussuunnitelmaa ja terveyskeskus oli tilannut paikalle tulkin. ”Odottelin aulassa, että joku käyttämistäni tulkeista ilmestyisi paikalle. Yhtäkkiä edessäni seisova tuntematon nainen alkoi viittoa minulle. Selvisi, että minulle oli tilattu viittomakielentulkki! Sillä kertaa menin lääkärin luo yksin.”

Liisa Mertalaa harmittaa sekin, että terveydenhuolto pyytää ajanvarausilmoituksen yhteydessä ottamaan yhteyttä puhelimitse, jos asiakas tarvitsee tulkin. Liisa joutuu siis todennäköisesti hankkimaan tulkin ilmoittaakseen puhelimitse tulkin tarpeestaan. ”Miksi ei ole mahdollisuutta asioida sähköpostitse tai tekstiviestillä, jotta asian saisi hoidettua itsenäisesti?”

Asiaan on mahdollisesti tulossa muutos, kertoo Liisa. Hän on nostanut asian esille kokemustoimijakoulutukseen liittyvässä harjoituspuheenvuorossaan Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä. Siellä kuuntelijat ottivat kopin Liisan ehdotuksesta ja veivät asiaa eteenpäin. Tosin tuohon tilaisuuteenkaan Liisa ei saanut avukseen tulkkia vaan tulkkina toimi hänen poikansa palkatta.

Liisan Mertalan ohjeet keskusteluun puhevammaisen henkilön kanssa:

• Minimoi mahdollisuuksien mukaan häiritsevät taustaäänet: radio, TV, musiikki, hälinä.
• Rauhoita tilanne, sano ääneen: ”Ota rauhallisesti, ei ole kiirettä…”
• Keskity kuuntelemaan, kohdista katseesi kasvoihin.
• Pyydä toistamaan, jos joku jää epäselväksi.
• Tarkenna, toista vaikeat sanat.
• Älä ole ymmärtävinäsi, vaikka et ymmärtänyt.
• Älä keksi itse omia vastauksiasi.
• Kysy kysymyksiä, joihin voi vastata kyllä vai ei.
• Jos tuntuu, ettei millään saa selvää sanoista: Tarjoa kirjoitusmahdollisuutta kynällä ja paperilla, puhelimella, tabletilla, hiekalla ja kepillä.
• Älä ohita! Puhu puhevammaiselle eikä hänen seurassaan olevalle henkilölle.