Kommunikaatio-ohjauksen arkea

Puhevammaisten ihmisten lähihenkilöille annettava kommunikointikeinojen ohjaus ei ole helppo laji. Kommunikaatio-ohjaajan tulisi olla monitaituri voidakseen mahdollisimman tuloksekkaasti auttaa perhettä kommunikoimaan puhevammaisen jäsenensä kanssa. ”Usein tuntuu, että kommunikaatio-ohjaajan pitäisi olla vähintäänkin yhdistelmä puheterapeuttia, psykologia ja kaikkien kulttuurien asiantuntijaa”, sanoo kommunikaatio-ohjaaja Virpi Yiannakou.

Virpi on puhevamma-alan rautainen ammattilainen. Ennen kommunikaatio-ohjauksia hän toimi päätyönsä ohella puhevammaisten tulkkina. Virpi on myös pitkään ollut Kehitysvammaliiton Tikoteekin AAC-asiantuntijana muuan muassa kehittämässä kommunikoinnin materiaaleja. Kysyimme Virpiltä, mitkä asiat hänen mielestään vaikuttavat kommunikaatio-ohjauksen onnistumiseen.

Mitä ja kenelle

Tärkeää on ensinnäkin muistaa, että vammaispalvelulain perusteella järjestettävä kommunikaatio-ohjaus kohdistuu puhevammaisen lähi-ihmisiin, yleensä perheeseen. Käyttäjän läsnäololle ei ohjaustilanteissa ole mitään estettä, mutta ohjaus ja opetus etenevät lähi-ihmisten tahtiin.

Riittävät taustatiedot nopeuttavat ohjauksen aloittamista ja samalla varmistavat sen, että ohjaajalla on asiakkaan kannalta riittävät taidot. Puhetta tukeva ja korvaava kommunikointi on niin yksilöllistä, että paraskaan ammattilainen ei hallitse joka tilanteessa kaikkia keinoja ja välineitä.

Virpi sanoo, että on haastavaa mennä perheeseen ensimmäistä kertaa antamaan kommunikaatio-ohjausta ilman mitään ennakkotietoa siitä, millaista kommunikointikansiota lapsi käyttää ja mitkä ovat ohjaukselle annetut tavoitteet.

Miksi

Aika usein ohjaaja joutuu perustelemaan perheille tukiviittomien tai kuvien käyttöä. Perusteluja käydään läpi usealla ohjauskerralla, yksi kerta ei riitä. Perusteluja vaativat erityisesti tilanteet, kun lapsi on jo alkanut tuottaa puhetta ja puhetta tukevien keinojen käyttöä tulisi kuitenkin vielä jatkaa. Vaikka lapsi tuottaisi jo sanoja, viittomien käytön jatkaminen tukee puheen kehitystä.

Perheen tulisi ymmärtää, että mitä enemmän muut perheenjäsenet esimerkiksi viittomia käyttävät ja antavat näin mallia niiden käytöstä, sitä nopeammin puhevammainen lapsi oppii niitä käyttämään.

Ennakkotiedot helpottavat ohjauksen aloittamista

Ohjaajan kannalta paras aloitustilanne on silloin, kun sosiaalitoimi lähettää puheterapeutin tekemän suosituksen myös kommunikaatio-ohjaajalle. Virpin mukaan on tavallista, että ohjaajan ottaessa perheeseen ensimmäistä kertaa yhteyttä, perhe ei osaa tarkalleen sanoa millainen kommunikointikansio lapsella on käytössä. Kuntouttavaan puheterapeuttiin ohjaaja voi olla yhteydessä vasta, kun on saanut perheeltä luvan ja yhteystiedot. Lisäksi on huomioitava, että kaikilla käyttäjillä ei edes ole kuntouttavaa puheterapeuttia.

Kommunikaatio-ohjaajan ja puheterapeutin välinen yhteydenpito vaihtelee Virpin kokemuksen mukaan paljon. Joskus yhteydenpito on hyvinkin tiivistä. Ihannetilanne olisi, että puheterapeuttiin olisi aina tarvittaessa toimiva yhteys. Yhteistyötä tarvitaan esimerkiksi silloin, kun tulee harkittavaksi suosituksen tekeminen ohjauksen jatkokäynneistä.

Asiakkaana maahanmuuttajaperhe

”Melko haastavaksi koen tilanteen silloin, kun menen ilman mitään ennakkotietoja maahanmuuttajaperheeseen. Voi olla, että minulla ja perheellä ei ole yhteistä kieltä eikä tulkin käyttöä ohjausta varten ole myönnetty kuin ensimmäiselle käynnille. Niinkin on joskus käynyt, että maahanmuuttajaperhe on olettanut kommunikaatio-ohjauksen olevan perheelle suunnattua suomenkielen opetusta”, Virpi kertoo. Kokemus ja ammattitaito kuitenkin auttavat silloinkin, kun yhteistä kieltä ei ole. ”Monessa tilanteessa olen kokenut, että perheen kanssa viestintä on onnistunut melko hyvin, vaikka emme ole osanneet kuin vähän toistemme kieltä.”

Lapsen kielenkehityksen kannalta on tärkeää, että vanhemmat puhuvat aina omaa äidinkieltään sekä kommunikointikansiota että tukiviittomia käytettäessä. Tämä on tärkeää myös siksi, että äidinkieli on ”tunnekieli”.

Erilaiset materiaalit konkretisoivat viittomien merkitystä.

Kaksikielisessä perheessä, jossa äiti on esimerkiksi venäjänkielinen ja isä suomenkielinen, viittomien käyttö edistää kahden kielen oppimista. Tämä perustelu myös yleensä motivoi hyvin vanhempia. Joissakin perheissä voi olla käytössä neljäkin kieltä, jolloin viittomat tukevat näiden ”yhdistämistä”: yksi ja sama viittoma vastaa neljää erikielistä sanaa.

Joskus ilmenevät ennakkoluulot kuvien tai viittomien käyttöön eivät Virpin mukaan riipu kulttuuritaustasta. Vastustus voi olla yhtä pientä tai suurta niin kantasuomalaisilla kuin maahanmuuttajillakin.

Millä perusteella opeteltavat asiat valitaan?

Opeteltavien käsitteiden valinta mietityttää Virpiä usein. Jos esimerkiksi lapsella on kielenkehityksen vaikeus, niin ongelmaa voi olla a) puheen tuottamisessa b) puheen ymmärtämisessä. Se, kummasta on kysymys vaikuttaa siihen, mitä opetetaan. Jos lapsella on vaikeuksia puheen tuottamisessa, harjoitellaan lähi-ihmisten kanssa viittomia, jotta lapsi oppisi käyttämään niitä tullakseen ymmärretyksi. Jos lapsella on vaikeuksia puheen ymmärtämisessä, harjoitellaan viittomia vanhempien kanssa, jotta lapsi ymmärtäisi vanhempien viestit paremmin. Painotukset ovat erilaisia. Esimerkiksi kieltoviittomat eivät ole kovin oleellisia, jos lapsi ymmärtää puhetta, mutta tarpeellisia, jos lapsi tarvitsee tukea kuullun ymmärtämiseen.

Kommunikaatio-opetus- ja ohjaus on vammaispalvelulain perusteella harkinnanvaraisena sopeutumisvalmennuksena järjestettävää toimintaa. Käytännössä tällä tarkoitetaan viittomakielen opetusta tai puhetta tukevien ja korvaavien kommunikointikeinojen ohjausta lähi-ihmisille. Lisätietoa aiheesta löytyy THL:n Vammaispalelujen käsikirjasta.

Suositusmalli kommunikaatio-opetuksesta ja -ohjauksesta (www.papunet.net)