Afaattinen henkilö voi keskustella, vaikka ei osaa aina puhua – Keskustelumatto toimii myös ryhmässä
Aivoliiton ja työväen- ja kansalaisopistojen yhteistyössä järjestämät Juttu-tupa-ryhmät ovat afaattisten henkilöiden kohtaamispaikkoja eri puolilla Suomea. Juttu-tuvassa toimitaan ryhmässä, saadaan vertaistukea ja voidaan keskittyä keskusteluun ja vuorovaikutukseen omalla tyylillä. Aivoliiton Krista Hoffström ja Juttu-tupien ohjaaja Johanna Salmi kertovat, millaisia kokemuksia heillä on Keskustelumaton hyödyntämisestä Juttu-tuvissa.
Krista Hoffström on puheterapeutti ja työskentelee Aivoliiton Kommunikaatiokeskuksessa afasian asiantuntijana. Hän on vastuussa Juttu-tupa-toiminnasta, lisäksi työhön kuuluu muun muassa edunvalvontaa sekä vaikuttamistyötä. – Aikuisiän kielelliset häiriöt ovat kiinnostaneet minua aina. Olen ollut kiinnostunut afasiasta opintojen alusta asti, hän kertoo.
Työn merkityksellisyyttä ei tarvitse pohtia. – Saan tukea niitä ihmisiä, jotka eivät yleensä saa ääntään kuuluviin. Ei ole hirveän montaa paikkaa, jossa he tulevat kuulluiksi ja kohdatuiksi. On tärkeää pohtia, millaista heidän elämänsä ja arkensa on kuntoutuksen jälkeen. Miten sitä voi auttaa?
”Mistä pidät?” ”Mitä teit aiemmin?”
Keskustelumatto eli Talking Mats® -menetelmä sopii kaikenikäisille. Keskustelumatto auttaa ilmaisemaan omia mielipiteitä kuvien ja visuaalisten asteikkojen kautta. Sitä on perinteisesti käytetty kahdenkeskisiin kohtaamisiin ja valintatilanteisiin, esimerkiksi tulevien tapahtumien suunnitteluun ja henkilön toimintakyvyn arviointiin.
Aivoliitto on ollut Muistiliiton yhteistyökumppanina mukana jakamassa asiantuntijuutta Omin sanoin -hankkeessa. Hankkeen tavoitteena on tunnistaa muistisairaille sopivat kommunikoinnin tuen keinot ja vahvistaa vuorovaikutusta muistisairaiden kanssa. Krista Hoffström sai idean testata Keskustelumattoa Juttu-tupien kohtaamisissa. Kokemukset ovat lupaavia.
– Olemme keskustelleet Keskustelumaton avulla esimerkiksi siitä, mistä osallistujat pitävät ja myös, mistä he pitivät ja mitä he tekivät ennen sairastumistaan. Omat kokemukset siitä, millaista elämä oli ennen, on hyvä keskustelunaihe Juttu-tuvissa. Usein näkee jo osallistujien silmistä, että nyt puhutaan tärkeästä asiasta, vaikka laulamisesta. Ihmiset haluavat jakaa omia kokemuksiaan, omaa elämänhistoriaansa ja tunteitaan.
Aina tällaisen tiedon välittäminen ei ole helppoa, mutta Hoffström kokee, että Keskustelumaton avulla on päästy aitoihin, syviin keskusteluihin.
– Juttu-tuvassa afasian vaikeusasteella ei ole väliä. Mukana voi olla vaikeastikin afaattisia ihmisiä, niin kuin tässä ryhmässä, jossa kokeilimme Keskustelumattoa. Mukana oli kolme osallistujaa, jotka kaikki saivat oman mattonsa. Ryhmä innostui valtavasti Keskustelumatosta – jopa henkilöt, joista emme olisi sitä välttämättä etukäteen arvanneet, Hoffström kertoo.
– Osa teki matosta janan ja jopa siirteli kuvia – ajatuksella ”Ei kyllä minä nykyään tykkään musiikin kuuntelusta sentään vähän enemmän kuin laulamisesta” – ja osa teki tiukkoja en tiedä/tykkään-pylväitä. Saimme lisäkysymysten avulla mentyä hyvin syvälle keskusteluun, kuten syihin, miksi tekemisestä ei ehkä nykyään sairastumisen jälkeen tykkää niin kuin ennen ja miltä se tuntuu. Saimme kaivettua lähes puhumattomilta ihmisiltä esimerkiksi nuoruuden kokemuksia kädentaidoista ja niistä syntyneistä arvista. Tämä oli liikuttavaa.
Myös Johanna Salmella on antoisia kokemuksia Keskustelumatosta. Hän on viittomakielen ja puhevammaisten tulkki ja työskentelee ryhmäohjaajana Aivoliiton ja työväen- ja kansalaisopistojen yhteistyössä järjestämissä Juttu-tupa-ryhmissä
– Kokeilin Keskustelumattoa esimerkiksi kahdeksan henkilön ryhmässä. Mattoja oli neljä, joten yhtä mattoa käytettiin pareittain. Maton vasempaan ylälaitaan sijoitettiin kortti jossa oli peukalo ylöspäin pidän-ilmaisun merkiksi, keskelle kortti jossa oli peukalo ylös/alas merkitsemään vähän siltä väliltä -mielipidettä, oikeaan reunaan taas kortti jossa oli peukalo alaspäin en pidä -merkiksi. Jokainen sai vuorotellen sijoittaa mattoon jonkin tekemisen valitsemansa peukalon alle, Salmi taustoittaa. – Tehtävä sujui mukavasti, mutta keskimmäinen kuva aiheutti selkeästi haasteita monelle. Sen merkitys toisaalla on hyvä/huono, mutta meidän keskustelussamme sitä käytettiin merkitsemään tunnetta ”ei hyvä eikä huono, vaan jotain siltä väliltä.” Kun kuvan merkitys oli selvä, keskustelu sujui hyvin.
– Kokeilin Keskustelumaton käyttämistä myös kuulumisten kyselyyn, Salmi kertoo. – Sijoitin maton ylälaitaan riviin erilaisia kasvoja, kuten iloinen, OK ja väsynyt. Tässä tehtävässä käytettiin vain yhtä mattoa, ja jokainen ryhmäläinen sijoitti vuorotellen kuvan ”minä” valitsemiensa kasvojen alle. Kun kaikki olivat tehneet näin, koko ryhmän fiilikset jäivät mattoon tarkasteltaviksi.
Tärkeintä on keskittyä ja kohdata
Myös Johanna Salmi pitää työstään. – Työssäni on tärkeintä mahdollistaa ryhmäläisille vertaistuki eli kohtaamisia muiden henkilöiden kanssa, joilla on afasia. Lisäksi oleellista on tarjota rauhallinen ja kiireetön kommunikointiympäristö, jossa kommunikointia tuetaan erilaisin menetelmin ja keinoin.
Onnistunut kohtaaminen ja kommunikointi alkaa jo siitä, että tapaamisten vetäjä valmistautuu hyvin ja pohtii, mitä tapaamisessa tehdään ja mistä ja miten keskustellaan. Jos kysellään vain mielipiteitä kyllä- tai ei-vastauksia käyttämällä, ei vielä päästä kovin syvällisiin keskusteluihin.
– Tykkäätkö vai et -keskustelut eivät välttämättä takaa syvempää tutustumista. Ohjaajalla täytyy olla tarkempi ajatus, mistä haluaa keskustella afaattisen henkilön kanssa. Miten keskustelua voi viedä eteenpäin? Krista Hoffström pohtii.
Läsnä olevan ja rauhallisen ilmapiirin lisäksi tärkeitä ovat oikein valitut kuvat, kun kuvia käytetään kommunikoinnin tukena. Kuvat eivät saa olla epäselviä, kuten Salmen aiemmin kuvaamassa esimerkissä, eivätkä myöskään liian rajaavia.
– Meillä oli kädentaitokeskustelun tukena kuva, jossa oli lankakerä. Se vei ajatukset käsitöihin, ei laajemmin käsillä tekemiseen. Eräs ryhmäläinen sanoikin ensin, ettei aihe kosketa häntä, mutta innostui keskustelemaan, kun alettiin puhua nikkaroinnista. On hyvä huomata, että liian suppea kuva saattaa johtaa harhaan, ja tärkeää, että ohjaaja hoksaa esittää tarkentavia kysymyksiä, jos keskustelu ei heti ala sujua, Hoffström sanoo. – Ohjaaja voi miettiä jatkokysymyksiä jo etukäteen.
Sekä hän että Salmi kannustavat muitakin hyödyntämään Keskustelumattoa ryhmätilanteissa. – Kannustan ehdottomasti kokeilemaan. On kiva, kun osallistujat pääsevät konkreettisesti tekemään ja kommunikoitu jää keskustelumattoon muistukkeeksi mahdolliselle jatkokeskustelulle, Salmi sanoo. – Keskustelumaton koon voi helposti määritellä leikkaamalla matosta sopivan kokoisen alustan. Iso matto voi toimia, jos kerätään koko ryhmän ajatuksia samaan mattoon ja pieni, jos jokainen osallistuja käyttää omaa mattoa.
Hoffström kehottaa kokeilemaan rohkeasti erilaisia kommunikointitapoja ja kommunikoinnin tukikeinoja. – Kommunikointi koskee kaikkia. Kannattaa siis kokeilla erilaisia asioita, vaikka etukäteen jännittäisi, onnistuuko kokeilu. On myös hyvä huomata, että keskustelun tukikeinot ovat samanlaisia monilla ryhmillä – ja keskustelua voi käydä yli diagnoosien.
Ensisijaista on oikea asenne. – Afasiaa ei tarvitse korjata tai afaattista henkilöä opettaa puhumaan voidakseen keskustella hänen kanssaan. Aito kohtaaminen ja oikea toimintatapa ovat oleellisia lähtökohtia kaikilla, jotka työskentelevät sellaisten ihmisten kanssa, joilla on kielellisiä haasteita, Hoffström kiteyttää.
Kirjoita kommentti