Tikoteekin johtaja Eija Roisko: Ei unohdeta, kenelle tätä työtä teemme ja miksi

Itse kolvattuja kommunikointipainikkeita ja vammaisten ihmisten oikeuksien puolustamista. Kehitysvammaliiton Tikoteekin johtajan Eija Roiskon kanssa jutellessa selviää hetkessä, että hänellä on vankka kokemus puhevamma-alalta – ja edelleen vankka innostus työtään ja alaa kohtaan. ” Jos joku ajattelee, että nyt kaikki on valmista, niin ei ole”, hän kuvaa tunnelmiaan ennen eläkkeelle jäämistään.

Eija Roisko valmistui vajaamielishoitajaksi 1980-luvulla. – Nykyisin puhuttaisiin kehitysvammahoitajasta, hän selventää. Näiden opintojen jälkeen tie kulki kasvatustieteiden laitokselle Helsingin yliopistoon ja sieltä Kehitysvammaliittoon, ensin oppimateriaalikeskus Opikkeeseen.

– Tein gradua audiovisuaalisista oppimateriaaleista kehitysvammaisten opetuksessa ja sain ohjausta työhöni Kehitysvammaliitosta. Opike oli juuri perustettu, ja sinne haettiin kahta suunnittelijaa; sain paikan Opikkeessa elokuussa 1988, kun olin valmistumassa.

Roiskon vastuualuetta olivat audiovisuaaliset oppimateriaalit sekä tietokoneavusteinen opetus, josta uudella työntekijällä ei sanojensa mukaan ”ollut mitään hajua”.

– Mutta nopsaan opin, hän muistelee. – Heti ensimmäisenä syksynä järjestimme kurssin siitä, miten tietokonetta voi käyttää opetuksessa. Aloitimme Commodore 64 -koneilla, sitten tuli Macin ”linnunpönttömalli” ja englantilaiset BBC Master -koneet. Vähitellen edettiin kohti PC-koneita ja DOS-kieltä. Minulla on vielä tuollaisia ohjeita tallessa, ne ovat nyt aika hauskoja.

BBC Master jalkautui ensimmäisenä Helsingin kaupungin kehitysvammaisten Killinmäen osastoille. Sitä kautta Roisko tutustui alan suomalaisiin kehittäjiin ja sai hyödyllisiä kontakteja. – Tietokoneohjelmat oli tarkoitettu vaikeimmin kehitysvammaisille, esimerkiksi olemuskielisille ihmisille taitojen oppimiseen. Ohjelmia oli kehitetty muun muassa sairaalakoulussa, eikä vaikkapa kosketusruutuja ollut tuolloin vielä missään muualla.

Roisko kiersi ympäri Suomea opettamassa tietokoneiden käyttöä. – Mukanani oli kuusi isoa näyttöä. Opettelin tekemään painikkeita itse kolvaamalla. Kehitimme Opikkeessa tietokoneohjelmia myös itse.

Tikoteekit syntyvät

Tämä kaikki oli uutta, mutta ”uuden ajaksi” Eija Roisko kuvaa myös sitä, miten syntyi ajatus Tikoteekista ja Tikoteekki-verkostosta – tai ylipäätään siitä, että ihminen voi saada kommunikointilaitteen apuvälineenä.

– Tutustuin Tuula Pulliin, joka työskenteli Kehitysvammaliitossa kehittäen kuvatukea ja tukiviittomia sekä puhevammaisten tulkkauspalvelun käytäntöjä, Roisko taustoittaa. – Samaan aikaan tulivat myös ensimmäiset kommunikointilaitteet. Yksi laite oli kirjoittava ja toiseen sai laittaa kuvia. Juuri kukaan ei tuolloin tuonut kommunikointilaitteita Suomeen, eikä niitä myönnetty apuvälineeksi puhevammaisille ihmisille.

Roiskolle merkittävä kokemus oli erityishuoltopiirin opintomatka Englantiin ja Hollantiin; hän oli mukana Kehitysvammaliiton edustajana ja matkaoppaana. – Kävimme esimerkiksi ACE-keskuksessa, josta asiakkaat saivat arvioinnin pohjalta lainaksi itselleen sopivan kommunikoinnin apuvälineen. Syntyi idea, että tällaista täytyy saada Suomeenkin.

Vuonna 1993 silloinen Raha-automaattiyhdistys RAY myönsi rahoituksen pilottiprojektille, jossa kokeiltiin uusia välineitä kehitysvammaisten ihmisten toiminnan tukemiseen.

– Projektin pohjalta syntyi idea kommunikaatiokeskuksista. Kaksi toimi jo erityissairaanhoidon yhteydessä Oulussa ja Kuopiossa, Helsinkiin oltiin juuri perustamassa keskusta. Vuonna 1995 RAY myönsi rahoituksen 5-vuotiselle hankkeelle, jossa perustettaisiin tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskuksia ympäri Suomea ja koordinoiva keskus Kehitysvammaliittoon.

Hankkeessa luotiin järjestelmä ja malli siitä, miten puhevammaiset ihmiset saavat tukea kommunikointiin joka puolilla Suomea. – Rahoituksen avulla pystyttiin myös esimerkiksi hankkimaan apuvälineitä ja palkkaamaan ammattilaisia aluekeskuksiin. Se oli aivan käsittämättömän hienoa!

Vuonna 1997 hanke muutettiin pysyväksi avustukseksi. – Olimme kehittäneet yhdessä puheterapeutti Hanna Hällbackin (nyk. Kokkonen) kanssa mallin siitä, miten apuvälineprosessi etenee. Tutkimme muiden maiden esimerkkejä ja päädyimme malliin, jossa asiakas tulee ensin keskukseen, mutta sitten jalkaudutaan hänen luokseen: testataan ja arvioidaan, mikä kommunikoinnin apuväline toimii parhaiten ja ohjataan myös lähi-ihmisiä apuvälineen käyttämisessä ja kommunikaation tukemisessa.

Näin syntyi nykyinen Tikoteekki-verkosto eli keskussairaaloiden yhteydessä toimiva kommunikoinnin apuvälineisiin erikoistunut asiantuntijatiimien verkosto. RAYn tuella tuettiin kahdeksaan yksikköä. Nykyisin niitä on 14, ja toiminta on vakiintunut osaksi sairaaloiden toimintaa. – Etenkin aluksi verkosto oli pieni ja tiivis porukka. Kokoonnuimme usein ja jaoimme tietoa ja kokemuksia.

Kommunikointi on perusoikeus…

Edellä kuvattu toiminta edesauttoi sitä, että kommunikointi alettiin nähdä yhä enemmän ihmisen perusoikeutena. Jos ihminen voi saada apuvälineyksiköstä pyörätuolin, miksei hän voisi saada kommunikoinnin apuvälinettä yhtä lailla?

Kaikki kommunikoinnin tukea tarvitsevat ihmiset eivät kuitenkaan pysty käyttämään apuvälinettä, vaan osa heistä tarvitsee avukseen toisen ihmisen. Kehitysvammaliiton Tikoteekissa alettiinkin kehittää Ihminen apuvälineenä -toimintamalleja 2000-luvun alussa.

– Perustettiin esimerkiksi OIVA-hanke, jota RAY rahoitti.  Aloimme kehittää OIVA-vuorovaikutusmallia, jossa kohderyhmänä olivat nimenomaan läheiset eli ihmiset, jotka toimivat olemuskielisten – syvästi kehitysvammaisten ja vahvasti autististen – ihmisten kanssa. Halusimme kehittää heidän rooliaan vuorovaikutuksen tukemisessa. Saman aikaan Tikoteekin työntekijät tutustuivat siihen, millaisia toimintamalleja maailmalla oli kehitetty läheisille. Näin löytyi muun muassa Voimauttava Vuorovaikutus sekä ajatus videon käytöstä vuorovaikutusosaamisen tukena. Vuonna 2002 Tikoteekki perusti järjestöjen yhteistyönä RAYn rahoituksella Papunet-verkkosivuston, josta on kasvanut todella laaja tieto- ja materiaalipankki.

– Kehitystyö oli merkittävää ja jatkuu tänä päivänä: meillä on jatkuva kehittämisen ja yhteistyön kulttuuri. Viime aikoina olemme kehittäneet esimerkiksi Rohkaisimen, joka auttaa tutustumaan olemuskieliseen ihmiseen ja lisää hänen mahdollisuuksiaan elää omannäköistä elämää. Juuri julkaistu uusi Laulutin-toimintamalli mahdollistaa kaikkien lapsien osallistamisen ryhmätilanteissa, Roisko esittelee. – Rohkaisin ja Laulutin ovat syntyneet palvelumuotoilun keinoin eli yhteiskehittämällä kohderyhmän kanssa.

…mutta toteutuuko perusoikeus kommunikointiin kaikkien kohdalla?

– Tällä hetkellä Tikoteekki-verkosto toimii hyvin, mutta keskukset ovat hyvin itsenäisiä ja resurssit kovin suppeat. Kommunikoinnin perusoikeus on toki perusoikeus, joka ei häviä, mutta asian edistämiseen ei nykyisin saa lisäresursseja. Silloin moni jää ilman tarvitsemaansa tukea. Ne, jotka pääset palvelun piiriin ja saavat apuvälineen, ovat hyvässä asemassa, Eija Roisko kuvaa nykypäivää.

Tätä huolta ja epäkohtaa hän on tuonut jatkuvasti ilmi esimerkiksi puhevamma-alan edunvalvontatyössä ja Tikosen pääkirjoituksen puheenvuoroissa. – Joudumme edelleen taistelemaan samoista asioista kuin aluksi: saako ihminen kommunikoinnin apuvälineen, onko väline oikea ja riittävä? Apuvälineen tarvetta täytyy perustella valtavasti, vaikka lainsäädäntö on mennyt eteenpäin ja YK:n vammaissopimus velvoittaa Suomeakin.

– Tällä hetkellä surullisinta on ehkä se, että kommunikoinnin apuvälineiden myöntäminen voi edellyttää taitoja, joita puhevammainen henkilö vasta opettelee. Niinpä apuväline jää saamatta. Kukaan ei voi oppia kommunikoimaan ilman harjoittelua ja välineitä!

Epäkohdista ja niukoista resursseista huolimatta tilanne ei ole toivoton.

– Tikoteekin ja muidenkin toimijoiden toimintamalleja käytetään puhevammaisten ihmisten arjen eri tilanteissa, ja ne vaikuttavat siellä. Saamme asiasta paljon palautetta, Roisko kertoo. – Lisäksi tietoisuus siitä, että myös vaikeimmin puhevammainen ihminen voi kommunikoida, on lisääntynyt huimasti. Koko ajan löytyy uusia keinoja ja välineitä kommunikoinnin tukemiseen.

Selkokieli on myötävaikuttanut ymmärrykseen siitä, että samanlainen kieli tai vuorovaikutus ei sovi kaikille. – Tietoisuus selkokielestä on lisääntynyt merkittävästi, ja se heijastuu moneen asiaan. Positiivista on myös se, että Suomessa on kuitenkin apuvälinejärjestelmä ja hyvinvointialueilla on tiimejä, jotka miettivät kommunikointiin ja kommunikoinnin apuvälineisiin liittyviä kysymyksiä ja ratkaisuja.

Tällä hetkellä monilla järjestöillä ja toimijoilla on huoli toiminnan jatkumisesta.  – Kehitysvammaliiton Tikoteekki on ainoa toimija, joka edistää kaikkien puhevammaisten ihmisten asioita heidän iästään ja diagnoosistaan riippumatta. Uskon, että tällaiselle toiminnalle löytyy rahoitus jatkossakin, vaikka tulevaisuus on melko epävarma – tai olisi todella hurjaa, jos näin ei kävisi.

Puhevammaisten vaikuttajaryhmä haastoi Eija Roiskon kommunikoimaan ilman puhetta elokuussa 2025. Kuvassa vaikuttajaryhmän jäsenet Elina Ino, Eija Roisko, Satu Rautiainen ja ylärivissä Liisa Mertala sekä Kaisa Laine. Mukana yhteistyökumppaneina myös Heli Honko ja Tiina Rautiainen.

Tärkein oppi on nöyryys

Vuosikymmenien kehittämis- ja vaikuttamistyö ei ole saanut Eija Roiskoa unohtamaan perusasioita eli sitä, kenelle ja miksi työtä tehdään.

– Alkuvuosista lähtien on ollut selvää, että asiantuntijan täytyy olla nöyrä. Emme voi päästä kohderyhmän nahkoihin, vaan paras tieto on heillä itsellään. Siksi meidän puhuvien pitää antaa tarpeeksi tilaa puhevammaisille ihmisille ja kuunnella heitä, Roisko aloittaa.

Hän havainnollistaa esimerkillä. – Puhevammaisten vaikuttajaryhmä kokoontui hiljattain, ja olin mukana tapaamisessa. Minulle annettiin kommunikointitaulu ja ohjeistettiin käyttämään sitä tunnin ajan, olemaan siis hiljaa. Oli hirvittävän vaikeaa, kun ei voinut ilmaista itseään kunnolla. Taulussa ei ollut kaikkia merkkejä, joten jouduin olemaan hiljaa enkä voinut ilmaista mielipidettäni. Tämä on todellisuutta monelle puhevammaiselle ihmiselle: apuvälineessä ei ole kaikkia vaihtoehtoja tai sinua ei ymmärretä. Ihmiselle on hurja muutos, jos hän menettää puhekyvyn eikä tule kuulluksi.

Nöyryyttä tarvitaan joskus myös siinä, ettei kaikki mene omien toiveiden mukaan. Roisko sanoo, että hänellä on yhtä aikaa asenne, että koko ajan täytyy olla kuullolla ja oppia lisää, mutta toisaalta olla realistinen.

– Voi olla vaikeaa hyväksyä asioita, joihin ei voi vaikuttaa, tai ylipäätään se, ettei kaikkeen voi vaikuttaa. Kuitenkin tämän ymmärtäminen auttaa, koska silloin voi keskittyä asioihin, joihin itse voi vaikuttaa. Näin olemme pyrkineet toimimaan Tikoteekissa, ja olemme saaneet aikaan muutoksia.

Löytämisen iloa geokätköilystä
Lopuksi on pakko kysyä, mitä Eija Roisko aikoo tehdä sitten, kun hän jää eläkkeelle alkuvuodesta 2026.

– Jatkossa aion tavata enemmän ystäviä, sillä nyt se on jäänyt kiireen takia vähemmälle, Roisko aloittaa. Suunnitelmissa on myös esimerkiksi puutarhanhoitoa, bänditreenejä ja geokätköilyä. – Luulen, että ei kannata pysähtyä liikaa, mutta on ihan hyvä hetki hypätä pois työelämän pyörästä ja oppia nauttimaan vapaa-ajasta ja löytää mukavaa tekemistä.

Tekemisen löytäminen ei kuulosta mahdottomalta tehtävältä, sillä Roiskolla on omien sanojensa mukaan ”paljon ja ehkä jopa liikaa harrastuksia”. Voi myös olla, että työ puhevammaisten henkilöiden hyväksi jatkuu jollakin tavalla, vaikkapa asiantuntija-artikkelien kautta.

– Jos joku ajattelee, että nyt kaikki on valmista, niin ei ole. Meillä on edelleen ryhmiä, jotka eivät pääse palveluihin, ja on ammattilaisia ja päättäjiä, jotka tarvitsevat lisää tietoa. Puhevammaiset ovat näkymätön joukko, ja tämä työ ei lopu, Kehitysvammaliiton Tikoteekin johtaja summaa.

Teksti: Jenni Saarilahti
Kuvat: Eija Roisko, Niko Eloranta

 

Julkaistu: 

Tikoteekki kehittää: Laulutin saa jokaisen lapsen osallistumaan

Itse kolvattuja kommunikointipainikkeita ja vammaisten ihmisten oikeuksien puolustamista. Kehitysvammaliiton Tikoteekin johtajan Eija Roiskon kanssa jutellessa selviää hetkessä, että hänellä on vankka kokemus puhevamma-alalta – ja edelleen vankka innostus työtään ja alaa kohtaan. ” Jos joku ajattelee, että nyt kaikki on valmista, niin ei ole”, hän kuvaa tunnelmiaan ennen eläkkeelle jäämistään.

Laulutin-toimintamallin tarkoitus on vahvistaa lasten omaa ilmaisua ja aktiivista osallistumista päiväkodin arjessa, tarkemmin laulutuokioissa. Puheterapeutti Kaisa Laine ja puhevammaisten tulkki, AAC-asiantuntija Virpi Yiannakou halusivat kehittää toimintatavan, joka varmistaa, että jokainen lapsi voi todella osallistua laulutuokioon – pelkkä läsnäolo ei riitä, vaan jokaisen täytyy voida vaikuttaa tuokioon.

– Lauluttimeen kuuluu laulutauluja. Niissä on vaihtoehtoja siitä, miten laulu jatkuu. Jokainen lapsi voi olla mukana päättämässä vaihtoehdoista ja näin vaikuttamassa laulun kulkuun omista kommunikointitaidoistaan riippumatta, Laine ja Yiannakou kuvaavat. – Tärkeintä ei ole se, miten hyvin tai millä tavalla lapsi kommunikoi vaan se, että hänen oma ilmaisunsa vaikuttaa vuorovaikutukseen ja laulutuokion etenemiseen.

Laulutin sopii kaikille lapsille varhaiskasvatuksessa, mutta erityisen hyvin lapsille, jotka eivät puhu tai joilla on muuten vaikeuksia kommunikoinnissa. Varhaiskasvatuksen lisäksi sitä voidaan käyttää myös esimerkiksi kotona tai muissa lapsen toimintaympäristöissä.

Näin Laulutin kehitettiin

Kaisa Laine ja Virpi Yiannakou kehittivät Lauluttimen palvelumuotoilu ja tuotteistaminen -koulutuksessa osana tuotekehitystyön erikoisammattitutkintoa.

– Aluksi haasteena oli löytää yhteistyökumppaneiksi päiväkotiryhmiä, joissa oli käytössä kommunikoinnin apuvälineitä ja joiden henkilökunta pystyi sitoutumaan yhteiskehittämiseen, Yiannakou kertoo.

Lopulta kumppaneiksi valikoitui kaksi päiväkotia eri puolilta Suomea. Kehittämistyö kesti noin vuoden.

– Tavoitteena oli alusta saakka kehittää jotain, joka liittyy osallistumiseen ja auttaa nimenomaan lapsia, joilla on kommunikoinnin pulmia eri syistä. Halusimme löytää ratkaisun kommunikointihaasteisiin päiväkodin arjessa, mutta emme ottaneet kantaa, millaiseen tilanteeseen materiaalin tulisi sopia tai millainen sen pitäisi olla, Laine jatkaa. – Aluksi yhteistyökumppanit saivat ideoida ja ehdottaa vapaasti mitä vain. Ainoa rajoitus kommunikointiteeman lisäksi oli, että lopputuloksen tulee olla sellainen, että se tulee varmasti ja usein käyttöön.

Lauluidea löytyi, kun kehittäjät alkoivat kysellä päiväkotien työntekijöiltä, millaisia tuokioita nämä pitävät lasten kanssa usein. Laulutaulujen idea syntyi toisessa päiväkodissa. Vaikka tarjolla oli jo erilaisia laulutauluja, niiden perusajatus on eri kuin Lauluttimessa.

– Meillä keskiössä oli idea, että lasten roolin täytyy olla aktiivinen laulutuokiossa, eikä lapsen kommunikointitapa saa vaikuttaa osallistumismahdollisuuteen. Siksi mukaan valittiin lauluja, joissa on vaihtoehtoja. Yhdeksi vaihtoehdoksi lisättiin ”jotain muuta”, jolloin laulun teemaa voi laajentaa, Laine kertoo.

Laulutauluja testattiin päiväkodeissa ja Laine ja Yiannakou pohtivat esimerkiksi taulujen kuvamaailmaa ja viimeistelivät kokonaisuutta palautteen perusteella.

Tutustu Lauluttimeen

Laulutin-toimintamallin materiaalit on juuri julkaistu Tikoteekin verkkosivuilla. Materiaaleihin kuuluu 5 kuvitettua laulutaulua, ohjeet taulujen käyttöön sekä esimerkkivideo. Kaikki materiaalit voi ottaa käyttöön vapaasti ja veloituksetta.

Laulutauluja on helppo käyttää:

  1. Varmista, että kaikki lapset näkevät kuvat.
  2. Anna kaikille lapsille vuoro valita kuvista.
  3. Vahvista lapsen valinta: osoita itse kuvaa.
  4. Laula lapsen valinnan mukaisesti.
  5. Valitse itse ”jotain muuta” malliksi.
  6. Käytä lapsen omaa kommunikointivälinettä osana tuokiota (esimerkiksi lapsen omaa kommunikointikansiota) ja auta lasta käyttämään sitä.
  7.  Laula ja leiki mukana.

Lue lisää

Teksti: Jenni Saarilahti
Kuva: Niko Eloranta

Julkaistu: 

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja Mari Rouhiainen: Laulutin lisää lasten yhteisöllisyyttä

Itse kolvattuja kommunikointipainikkeita ja vammaisten ihmisten oikeuksien puolustamista. Kehitysvammaliiton Tikoteekin johtajan Eija Roiskon kanssa jutellessa selviää hetkessä, että hänellä on vankka kokemus puhevamma-alalta – ja edelleen vankka innostus työtään ja alaa kohtaan. ” Jos joku ajattelee, että nyt kaikki on valmista, niin ei ole”, hän kuvaa tunnelmiaan ennen eläkkeelle jäämistään.

Mari Rouhiainen toimii varhaiskasvatuksen erityisopettajana Mikkelissä.

– Työnkuvaani kuuluu tukea tarvitsevien lasten havainnointi, tuen tarpeen arviointi sekä tuen suunnittelu ja toteuttaminen yhdessä lapsiryhmän henkilöstön sekä huoltajien kanssa. Työskentelen tiiviisti mukana lapsiryhmien arjessa ja työhöni kuuluu myös monialainen yhteistyö esim. psykologien ja terapeuttien kanssa. Valmistelen myös tuen päätöksiä, hän kertoo.

Kehitysvammaliiton Tikoteekki oli yhteydessä kaupungin varhaiskasvatuksen erityisopettajiin ja tiedusteli, haluaisiko joku osallistua Laulutin-kokeiluun yhdessä kommunikointivälinettä käyttävän lapsen kanssa. Tarkoitus oli testata Lauluttimen laulutauluja ja antaa kokeilusta palautetta toimintamallin kehittäjille, puheterapeutti Kaisa Laineelle ja puhevammaisten tulkki, AAC-asiantuntija Virpi Yiannakoulle. – Kokeilu kuulosti mielenkiintoiselta, ja toivoin samalla itsekin oppivani käyttämään kommunikointilaitetta monipuolisemmin, Rouhiainen kertoo.

Näin Laulutin-kokeiluun valmistauduttiin

– Ennen ensimmäistä kokeilukertaa kirjasimme lapsen avustajan kanssa ylös kommunikointitabletin ”polut”, joiden kautta löytäisimme musiikkihetkellä nopeasti aihepiiriin sopivat kuvat. Tulostin laulutaulut A4-kokoisina, mutta mikäli lapsia olisi ollut enemmän kuin omassa pienryhmässäni, taulut olisi kannattanut tulostaa suurempina, Mari Rouhiainen taustoittaa.

Ensimmäisellä kerralla hän kokeili laulutauluja kommunikointilaitetta käyttävän lapsen kanssa kahdestaan, seuraavilla kerroilla mukana oli yksi tai kaksi muuta ryhmän lasta.

– Kokeilimme tauluja yhteensä viisi kertaa. Kommunikointilaitetta käyttävä lapsi oppi nopeasti, mitä kautta tarvittavat kuvat löytyvät tabletilta. Jo ensimmäisen kerran jälkeen hän osasi melko taitavasti löytää tarvittavat kuva-aiheet. Vaikka laulaminen ei kuulunut lapsen erityisiin mielenkiinnon kohteisiin, laulutaulut selvästi innostivat ja motivoivat häntä.

Muutkin lauluhetkellä mukana olleet lapset kiinnostuivat kommunikointilaitteesta ja sieltä löytyvistä kuvista.

– Katsoimme valintojen vaihtoehtoja laulutauluista, mutta useimmiten lapset halusivat mieluiten valita kuvan käyttämällä kommunikointilaitetta. Lapset odottivat innoissaan, milloin olisi oma vuoro valita kuva tabletin valikosta. Suosikkilauluiksi nousivat meillä Piippolan vaari ja Kärpänen istui -laulu. Piippolan vaari -laulussa oli kiva, kun mukana oli myös yllättäviä eläimiä, samoin tabletilta pystyi valitsemaan myös villieläimiä tai vaikkapa hyönteisiä. Lapsista oli myös mukavaa keksiä, miten eri eläimet ääntelevät. Kommunikointilaitteen omistaja alkoi myös neuvoa muita lapsia kuvien etsinnässä.

Iloa yhteisestä tekemisestä

Mari Rouhiainen kertoo, että Laulutin-kokeilu jopa ylitti hänen odotuksensa.

– Laulutaulujen ja kommunikointilaitteen yhteensovittaminen onnistui paremmin kuin olin ennalta odottanut. Yllättävintä itselleni kokeilussa oli se, miten paljon se lisäsi kokeiluun osallistuvien lasten yhteisöllisyyttä. Lapset, jotka aiemmin eivät paljoakaan olleet kommunikoineet toistensa kanssa yhdessä, alkoivat musiikkihetkellä etsiä yhdessä kommunikointilaitteelta tai laulutaululta sopivaa kuvaa ja iloitsivat yhteisestä tekemisestä.

Laulutaulujen kokeilu toi siis tunnetta joukkoon kuulumisesta ja lisäsi tasavertaisuutta lasten kesken.

– Laulutin-toimintamalli tukee mielestäni kokonaisvaltaisesti erilaisten lasten osallistumista ja vuorovaikutusta. Se opettaa ja vahvistaa lapsen oman mielipiteen ilmaisemista ja kommunikointia toisten lasten ja aikuisten kanssa, Rouhiainen kiteyttää.

Hän suositteleekin Laulutinta laajasti erilaisille ihmisille ja erilaisiin tilanteisiin.

–  Mielestäni Laulutin sopii ihan kaikille. Erityisesti siitä hyötyvät lapset, jotka tarvitsevat tukea puheen tuottamiseen tai ymmärtämiseen. Lisäksi Laulutin-toimintamalli tukee myös esimerkiksi maahanmuuttotaustaisten lasten osallistumista ja yhteenkuuluvuutta ryhmässä. Toisaalta myös lapsen, joka on vaikka ujompi ilmaisemaan omaa mielipidettään ryhmässä, voi olla helpompi näyttää oma mielipide ensin kuvan avulla ennen rohkaistumistaan sanalliseen viestintään. Kuvat laajentavat myös ajattelua, kun kuvissa näkyy sellaisia asioita, joita lapsi ei välttämättä itse tulisi ajatelleeksi, ja toisaalta lapsella on mahdollisuus valita myös asia, jota valmiina olevista kuvista ei löydy. Oma näkökulmani painottuu ammattini ja tämän kokeilun vuoksi lähinnä lapsiin, mutta Laulutin sopii mielestäni oivallisesti käytettäväksi myös esimerkiksi puhevammaisten kirjolla olevien aikuisten kanssa.

– Laulutin sopii parhaiten lauluihin, joissa on valittavana erilaisia vaihtoehtoja, kuten eri eläimiä Piippolan vaari -laulussa ja kehonosia Kärpänen istui -laulussa. Erillisten musiikkihetkien ohella sitä pystyy hyödyntämään hyvin monissa eri tilanteissa, kuten aamupiirissä, siirtymissä ja odotteluleikkeinä, sekä yhdistämällä Lauluttimen leikki- ja muihin oppimistilanteisiin, Rouhiainen jatkaa.

Kaikki lähtee kuitenkin aikuisesta lähi-ihmisestä – ammattilaisesta tai läheisestä – ja hyvästä, keskittyvästä vuorovaikutuksesta.

– Joskus vuorovaikutuksen rakentaminen vaatii vaihtoehtoisia tai korvaavia kommunikointimenetelmiä, mutta hyvän vuorovaikutussuhteen lähtökohtana on kuitenkin aina aikuisen sensitiivisyys, jossa lapsi tulee kuulluksi, nähdyksi ja hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on. Tätä Laulutin-toimintamalli tukee vahvasti. Varhaiskasvatuksen vahva emotionaalinen tuki, kannustus ja positiivinen huomiointi tukevat aikuisen ja lapsen, mutta myös lasten välisten luottamuksellisten ja lämpimien vuorovaikutussuhteiden kehittymistä – ja siitä lapsi hyötyy pitkälle tulevaisuuteen, Mari Rouhiainen kiteyttää.

Teksti: Jenni Saarilahti
Kuvat: Tikoteekki, Mari Rouhiainen

Lue lisää

 

Julkaistu: 

Laatupäällikkö Jonna Salomaa: Rohkaisin varmistaa vammaispalvelun laadun

Itse kolvattuja kommunikointipainikkeita ja vammaisten ihmisten oikeuksien puolustamista. Kehitysvammaliiton Tikoteekin johtajan Eija Roiskon kanssa jutellessa selviää hetkessä, että hänellä on vankka kokemus puhevamma-alalta – ja edelleen vankka innostus työtään ja alaa kohtaan. ” Jos joku ajattelee, että nyt kaikki on valmista, niin ei ole”, hän kuvaa tunnelmiaan ennen eläkkeelle jäämistään.

Artikkeli perustuu Onnikotien laatupäällikön Jonna Salomaan puheenvuoroon Tikoteekin järjestämässä Rohkaisin pysyvään käyttöön -webinaarissa syyskuussa 2025.

– Meillä oli kolme yksikköä mukana alkuvaiheessa testaamassa tätä prosessia. Kaikilta tuli sama palaute: materiaalit ovat niin selkeitä, että niihin on helppo tarttua ja ne on helppo ottaa käyttöön, Salomaa kertoi.

Hän painotti, ettei uutta saa lähteä kokeilemaan pakotetusti, vaan kiinnostuksen tulee olla aitoa jo alussa. –  Se, mitä me tästä saimme, liittyi vahvasti siihen, miten johto ja yksikön henkilöstö sitoutuivat. Sillä on valtava vaikutus siihen, mitä asukkaat – kehitysvammaiset ja olemuskieliset ihmiset – saavat Rohkaisimen käytöstä.

Rohkaisin auttaa toteuttamaan vammaispalvelulakia

– Uusi vammaispalvelulaki velvoittaa meitä kaivamaan jokaisen ihmisen oman äänen ja mielipiteen esiin, Jonna Salomaa taustoitti.  – Niiden kohdalla, jotka pystyvät sanallisesti ilmaisemaan itseään, tämä on helpompaa. Olemuskielisten kohdalla tarvitaan erilaisia työvälineitä ja ennen kaikkea sellaista asennetta ja toimintatapaa, joilla heidän mielipiteensä saadaan näkyväksi arjessa.

– Yhdenvertaisuus ei tarkoita, että kaikilla olisi sama määrä ohjausta tai aikaa, vaan sitä, että kaikilla on tasavertainen mahdollisuus osallistua ja olla osallisina. Tämä on vahva peruste sille, miksi tarvitsemme Rohkaisinta ja sen mukaista asennetta olemuskielisten ihmisten kuulemiseen.

Onnikodeissa Rohkaisinta testattiin kolmessa yksikössä. – Näistä yksiköistä yksi lähti oikein lentoon – jopa vähän laukalle – ja toinen jäi enemmän lähtötelineisiin. Yhdessä yksikössä ei ollut montaa olemuskielistä asukasta, mutta puhetta käyttävät asukkaat olivat myös kiinnostuneita kokeilemaan. Lopulta työntekijät päättivät, että Rohkaisin-hetkiä kokeillaan kaikille. Tämä avasi uusia näkökulmia myös puhuvien asukkaiden arkeen.

Laadukasta hoivaa, vuorovaikutusta ja arkea

– Laatupäällikkönä voisin puhua laatumittareista ja monista laatutavoitteista, mutta ajattelen, että vammaispalveluiden tärkein laatu on se, että tähtäimessä on aina vammaisen ihmisen ainutlaatuinen elämä, Jonna Salomaa pohti. – Työskentelimme missä tahansa organisaatiossa tai sektorilla, tämä on meidän yhteinen perustehtävämme. Ja jotta voimme olemuskielisten kohdalla aidosti puhua heidän ainutlaatuisesta elämästään, meillä täytyy olla toimintatapoja, joilla heidän toiveensa ja mieltymyksensä tulevat näkyviksi.

Hän oli kerännyt esitykseensä asioita, jota tukivat onnistumista ja Rohkaisimen juurtumista yksikön arkeen.

– Iso merkitys on ”soihdunkantajilla” – eli sitoutuneella yksikön johtajalla ja sillä, että joku henkilökunnasta nimetään vastuuhenkilöksi Rohkaisimen käytölle. Hänellä täytyy olla esihenkilön tuki.

– Kaikkein sitouttavinta on se, kun nähdään onnistumisia, oivalluksia ja jopa isoja yllätyksiä. Esimerkiksi: asukas on asunut meillä kolme vuotta, ja yhtäkkiä huomataan, että hän riemastuu kaivinkoneen äänestä. Pieneltä tuntuva asia, mutta yksilölle valtavan merkityksellinen.

Onnikotien laadun mittareissa seurataan, että jokainen asiakas saa omaohjaajaltaan aikaa viikoittain. Käytäntö on toiminut hyvin, mutta Rohkaisimen myötä omaohjaajatuokioihin tuli uusia ulottuvuuksia.

– Kun annettiin olemuskieliselle ihmiselle ärsyke ja pysähdyttiin katsomaan, miten hän reagoi, löytyi ihan uusia asioita: mistä hän ilahtuu, mistä turhautuu, mistä nauttii. Erityisesti kosketti yksi onnistuminen: Asukas oli hyvin spastinen ja hänellä suuria vaikeuksia peseytymistilanteissa. Oli kokeiltu monia keinoja, mutta vasta Rohkaisimen myötä huomattiin, että hän inhosi nimenomaan suihkun ääntä ja veden tuloa suoraan iholle. Kun keksittiin vaihtoehtoisia tapoja käyttää vettä ilman suihkun ääntä, peseytymistilanteista tuli mieluisia – ja se helpotti myös työntekijöiden arkea.

– Toinen esimerkki liittyi peileihin. Huomasimme, että kaikissa yksiköissä ei ollut kokovartalopeiliä. Asukas ei siis pystynyt näkemään itseään kokonaan. Peilejä hankittiin lisää, ja se vaikutti arkeen yllättävän paljon.

Vahvuutta ja ammatillista ylpeyttä

Laatupäällikkö Jonna Salomaan mukaan Rohkaisin on muuttanut asumisyksiköiden asukkaiden elämän lisäksi myös työntekijöiden asennetta työhönsä.

– Uusien toimintatapojen juurtumista ja onnistumista tukee myös se, että jaamme onnistumisia ja yllätyksiä keskenämme. Kohottaa ammatillista itsetuntoa, kun huomaa pääsevänsä yhteyteen ihmisen kanssa, jota on ehkä avustanut jo vuosia, mutta ei ole tiennyt hänen mieltymyksistään. Se tuo vahvuutta työhön.

– Laadun näkökulmasta tämä tuo valtavasti lisäarvoa asiakkaalle, kun hän saa aidosti vaikuttaa arkeensa, Salomaa jatkoi. – Myös dokumentaatio paranee. Ihmisistä, joiden kohdalla aiemmin luki ”ei pysty ilmaisemaan mielipidettään”, voikin nyt kirjoittaa, mistä hän nauttii ja mitä ei missään nimessä kannata tehdä. Se on laatua.

Salomaa ajattelee, että Rohkaisin ei ole vain asiakkaalle rohkaisu ilmaista itseään, vaan toimintamalli on rohkaisu myös työntekijälle, että hän uskaltaa ja osaa tutustua asiakkaaseen.

– Vammaisalalla on aiemmin ollut enemmän täsmäkoulutusta. Nyt meille saattaa tulla lähihoitajia, joilla on vain vähän osaamista vammaistyöstä. Rohkaisin on työväline, joka auttaa heitä tutustumaan ihmisiin syvemmin ja tekee työn tekemisestä helpompaa.

ITSE-malli auttaa juurruttamaan Rohkaisimen arkeen. Tavoitteena on, että olemuskielinen ihminen voi vaikuttaa omaan elämäänsä.

ITSE-malli tukee Rohkaisimen juurtumista

Rohkaisimen levittämisen ja juurruttamisen käytäntöjen palvelumuotoiluprosessin tuloksena syntyi ITSE-malli, joka perustuu Onnikotien ja muiden kehittäjäkumppanien kokemuksiin.

ITSE on lyhenne sanoista Innosta, Toteuta, Seuraa ja Edistä. Sen avulla Rohkaisin voidaan ottaa käyttöön suunnitelmallisesti ja vaiheittain. Mallin neljä vaihetta innostavat ja kannustavat johtoa ja tiimiä muutoksen läpiviemisessä.

Organisaatioon kannattaa valita oma rohkaisija, joka on tukena Rohkaisimen käyttöönotossa ja sen juurruttamisessa arkeen. Hänellä on käytössään valmiit tukimateriaalit ja käytännön vinkkejä, jotka helpottavat uuden toimintatavan omaksumista.

Esimerkkivideot näyttävät, miten Rohkaisin toimii käytännössä. Opas ja ideakortit tarjoavat konkreettisia ideoita, ja Aistikokeilut-lomake sekä Rohkaisin-huoneentaulu tukevat toteutusta ja seurantaa. Seurantalomakkeet puolestaan auttavat arvioimaan ja kehittämään toimintaa.

Rohkaisimen levittämisen ja juurruttamisen hyvät käytännöt sekä materiaalit löytyvät Tikoteekin verkkosivuilta.

Rohkaisin pysyväksi osaksi arkea -videolla kerrotaan, miten Rohkaisin voidaan ottaa käyttöön suunnitelmallisesti ja vaiheittain.

Lisää tietoa

Rohkaisin on asenne ja toimintatapa, jonka avulla vahvistat puhumattoman, olemuskielisen ihmisen itsemääräämisoikeutta ja tuet häntä tekemään päätöksiä. Rohkaisin auttaa sinua tutustumaan tukea tarvitsevaan henkilöön ja tulkitsemaan hänen olemuskielellä ilmaisemiaan mieltymyksiä. Rohkaisimen idea on yksinkertainen: 1. Valitse aisti. 2. Kokeile uutta. 3. Toteuta mieluisaa. ITSE-malli (Innosta, Toteuta, Seuraa, Edistä) auttaa varmistamaan, että Rohkaisin ei jää irralliseksi kokeiluksi, vaan siitä tulee luonnollinen osa organisaation toimintaa.

Jos olet kiinnostunut Rohkaisimesta, tutustu toimintamalliin ja ota materiaalit maksutta käyttöösi Tikoteekin verkkosivuilla. Jos haluat kysyä lisää Rohkaisimesta tai ITSE-mallista, ota yhteyttä mallien kehittäjiin, puheterapeutti Kaisa Martikaiseen (kaisa.martikainen[at]kvl.fi) ja Katja Burakoffiin (katja.burakoff[at]kvl.fi).

Teksti: Jenni Saarilahti
Kuvat: Tikoteekki, Jonna Salomaa

Julkaistu: 

Miltä tuntuisi, jos et voisi käyttää ihmisten nimiä puhuessasi?

Itse kolvattuja kommunikointipainikkeita ja vammaisten ihmisten oikeuksien puolustamista. Kehitysvammaliiton Tikoteekin johtajan Eija Roiskon kanssa jutellessa selviää hetkessä, että hänellä on vankka kokemus puhevamma-alalta – ja edelleen vankka innostus työtään ja alaa kohtaan. ” Jos joku ajattelee, että nyt kaikki on valmista, niin ei ole”, hän kuvaa tunnelmiaan ennen eläkkeelle jäämistään.

Olen toiminut Kehitysvammaliiton Tikoteekin asiantuntijana jo pitkään ja huomannut, että Tikoteekkiin tulee säännöllisen epäsäännöllisesti yhteydenottoja, jotka liittyvät henkilöiden valokuvien käyttöön viestinnän tukena. Usein yhteydenotossa on kyse siitä, että kuvien käyttöä kommunikoinnissa on muutettu tai rajoitettu. Näin tapahtuu yhä enemmän eri toimintaympäristöissä. Reissuvihkoa ei enää sallita toimintakeskuksessa, työntekijöiden tai lasten kavereiden valokuvia ei saa laittaa kommunikointikansioon päiväkodissa tai koulussa – ja niin edelleen.

Yleensä yhteydenottaja on huolissaan siitä, millä tavalla turvataan puhevammaisen ihmisen oikeus kommunikointiin, jos hän ei voi viestiä ihmisistä; kyseessä on kuitenkin asia, jota puhuvat ihmiset tekevät jatkuvasti. Puhumme usein ihmisistä, erityisesti meille tärkeistä ihmisistä. Toisaalta yhteydenotoissa on tuotu esiin myös hyvin moninaisia tietoturvaan liittyviä näkökulmia. Esimerkiksi puhevamma-alan ammattilaiset ovat saaneet itse päättää, mihin käyttöön antavat valokuvansa ja mihin ei.

Yhteydenottojen määrä on kasvanut tasaista tahtia sitä mukaa, kun Suomessa on siirrytty vahvasti digitaaliseen maailmaan ja tietoturvasta on huolestuttu toden teolla. Nykyään kysymys tietoturvasta tulee jossain muodossa esiin päivittäin. Vastatako puheluun tuntemattomasta numerosta, mitä uskallan kertoa itsestäsi, mihin annan luvan käyttää omaa tai lasteni valokuvaa, mihin valokuvat ja tiedot kaikesta tallennetaan? Samaan aikaan tietoturvan turvaamiseksi on luotu lakeja, sääntöjä ja uusia käytäntöjä.

Kysely kuvien käytöstä kommunikaation tukena

Päätimme vuoden 2025 alussa yhdistää voimamme Puheterapeuttiliiton kanssa ja toteuttaa puhevamma-alan ammattilaisille suunnatun kyselyn, jossa selvitimme kuvien käytön rajoitusten levinneisyyttä ja vaikutuksia. Samassa kyselyssä selvitimme myös henkilöiden nimien käyttöä koskevia rajoituksia.

Kyselyyn vastasi 354 ammattilaista. Heistä suurin osa eli 59,6 % oli puheterapeutteja ja 15,5 % puhevammaisten tulkkeja tai kommunikaatio-ohjaajia. Lähes kaikki vastaajat kertoivat käyttävänsä henkilöön viittaavia valokuvia kommunikoinnin tukivälineissä vuorovaikutustilanteissa, ja lähes kaikki vastaajat myös pitivät henkilöiden valokuvien käyttöä tärkeänä tai erittäin tärkeänä. Noin kolmasosa kertoi, että henkilöiden valokuvien käyttöä oli rajoitettu. Näin tapahtui etenkin päiväkodeissa, kouluissa, asumisyksiköissä ja toimintakeskuksissa. Rajoituksia asetti henkilökunta ja usein vedoten tietosuojaan, yksityisyyteen tai yleisiin ohjeisiin. Myös henkilöihin nimien käytössä oli kohdattu rajoituksia, ja perustelut olivat samoja tietoturvaan liittyviä kuin valokuvien käytön rajoituksissa.

Ammattilaisten vastauksista välittyi vahva huoli: puhevamma itsessään on merkittävä rajoite, ja kaikki lisärajoitukset vaikeuttavat entisestään ihmisten kommunikointia ja osallistumista itselleen tärkeisiin asioihin. Rajoituksia pidettiin tasa-arvoa heikentävinä ja jopa vallankäyttönä, koska ne vievät puhevammaisilta henkilöiltä mahdollisuuden kertoa itselleen tärkeistä ihmisistä.

Otteita vastauksista:

”Jokainen lapsi ja aikuinen voi koska tahansa ottaa kaverikuvaa kännykällä… Myös vammaisilla lapsilla ja aikuisilla pitäisi olla oikeus kertoa omin keinoin päivästään.”

”Rajoittaminen on ihan älytöntä vallankäyttöä. Nimi ja kuva ei riko tietosuojaa, kun on kyse ihmisen mahdollisuudesta puhua toisesta henkilöstä.”

Kuvien käytön rajoittamista kartoittavan selvityksen tarkemmat tulokset on julkaistu Tikoteekin verkkosivuilla lokakuussa 2025. Tutustu selvitykseen.

Kaikilla on sananvapaus

Selvityksen tulokset ovat minusta siinä mielessä häkellyttäviä, että elämme maailmassa, jossa ihmiset postaavat itsestään jatkuvalla syötöllä kuvia ja muuta materiaalia sosiaaliseen mediaan, puhelimet tarkkailevat ja kuuntelevat meitä ympärivuorokautisesti ja kukaan ei ole kertonut, mihin kaikki tieto tallentuu. Muitakin esimerkkejä on hyvin helppo keksiä: Lääkärissä huoneeseen huudellaan etu- ja sukunimellä reippaalla äänellä, ja kaikki paikalla olijat voivat katsoa, kenen huoneeseen menet ja jopa päätellä siitä, mihin vaivaan asiasi liittyy. Samoin lääkkeesi ovat kaikkien kuultavissa, koska apteekissa tietoturvasta huolehtii vain ohut sermi.

Ihmettelen siis kovasti sitä, että jos täysin arkipäiväinen henkilökohtaisen asioiden tietoturva on tällä tolalla, miksi meillä on järjettömän suuri huoli siitä, että esimerkiksi minä äitinä saan tietää, kenen kanssa lapseni on leikkinyt tänään päiväkodissa tai kuka opettajista tai lapsista oli pukeutunut hauskimpaan halloween-asuun. Entä jos lasta kiusataan koulussa? Puhuva lapsi voi kertoa asiasta kotona ja mainita kiusaajan nimen, mutta kuvilla kommunikoiva ei. Mitkä siis ovat todellisen ”väärinkäytön” mahdollisuudet esimerkiksi siinä, että luokan aikuisten kuvat ovat kommunikointikansiossa?  Tässäkin ero puhuvan ja puhumattoman lapsen välillä on suuri. Puhuva lapsi voi kertoa kotona, että Tiina-ope oli ihan rage tänään, mutta miksi sitä ei voi kertoa lapsi, joka ei pysty sanomaan Tiinan nimeä? Annammeko kaikille ohjeen, että tästä lähtien emme ole toisillemme Tiinoja, Kaisoja ja Matteja? Olemmeko nimettömiä opettajia, terapeutteja ja kavereita, esimerkiksi?

Suomen perustuslaki turvaa yhdenvertaisuuden ja sananvapauden. Oikeus kommunikointiin sisältyy myös YK:n vammaisyleissopimukseen, ja yleissopimus kieltää kaikenlaisen syrjinnän vammaisuuden perusteella. Kuitenkin nyt tehty kysely osoittaa, että henkilöihin viittaavien valokuvien ja nimien käyttö on monille puhevammaisille ihmisille elintärkeää. Rajoitukset heikentävät vakavasti heidän mahdollisuuksiaan osallistua, ilmaista itseään ja tulla ymmärretyiksi.

Olemme vieneet asiaa eteenpäin ja käsitelleet selvityksen tuloksia myös Puhevammaisten asiain neuvottelukunnassa, ja Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto tuleekin laatimaan selvityksestä oikeudellisen arvion. Tulemme käyttämään arviota vaikuttamistyössä sen eteen, että myös puhevammaiset ihmiset voivat kertoa toisista ihmisistä.

Teksti: Kaisa Laine
Kuva: Pixabay

Julkaistu: 

Materiaalipaketti muistisairaan läheisille ja ammattilaisille sekä Voimauttava vuorovaikutus -materiaaleja arabiaksi

Itse kolvattuja kommunikointipainikkeita ja vammaisten ihmisten oikeuksien puolustamista. Kehitysvammaliiton Tikoteekin johtajan Eija Roiskon kanssa jutellessa selviää hetkessä, että hänellä on vankka kokemus puhevamma-alalta – ja edelleen vankka innostus työtään ja alaa kohtaan. ” Jos joku ajattelee, että nyt kaikki on valmista, niin ei ole”, hän kuvaa tunnelmiaan ennen eläkkeelle jäämistään.

Muistisairaan kommunikoinnin tueksi

Muistiliitto on tuottanut nettisivuilleen uuden kommunikoinnin tuen materiaalipaketin muistisairauteen sairastuneen läheisille ja ammattilaisille. Materiaali on kehitetty yhdessä sairastuneiden, heidän läheistensä sekä ammattilaisten kanssa, ja sitä on kokeiltu suurella osallistujajoukolla ympäri Suomea.

Materiaalipaketin neljä teemaa ovat: kosketus ja sanaton viestintä, kuvat kommunikoinnin tukena, kirjoitettu tuki sekä kommunikoinnin tukemisen pohdintamateriaali. Kokonaisuus antaa vinkkejä esimerkiksi siihen, miten muistisairas henkilö kohdataan sekä miten kommunikointia ja arjessa toimimista voidaan tukea.

”Hyviä, yksinkertaisia vinkkejä. Usein pienillä asioilla on suuri merkitys.”

Materiaali sisältää videoita, tulostettavia ohjeita, monipuolisia ideoita kommunikointiin sekä herätteleviä haasteita ja ratkaisuja pohdittavaksi itsenäisesti, vertaistukiryhmässä tai ammattilaisten kesken.

Tutustu Kommunikoinnin tukeminen -materiaaleihin osoitteessa muistiliitto.fi/kommunikointi.

Kuvat: Muistiliitto
Kehitysvammaliiton Tikoteekki on osallistunut Omin sanoin -hankkeen (2023-2025) ohjausryhmään.

Kaksi Voimauttava vuorovaikutus -materiaalia arabiaksi

Kehitysvammaliiton Tikoteekki on julkaissut Kommunikoinnin perustan taidot– ja Lähi-ihmisen voimauttavat vuorovaikutustavat -materiaalit arabiaksi.

Voimauttavassa vuorovaikutuksessa vahvistetaan kommunikoinnin perustan taitoja ja lähi-ihmisten tapaa olla vuorovaikutuksessa niin, että yhteys ja kontakti syntyvät.  Molemmat materiaalit on aiemmin tuotettu suomeksi läheisten ja ammattilaisten käyttöön. Puheterapeuteilta saadun toiveen mukaisesti ne ovat nyt saatavilla myös arabiankielisinä.

Tutustu pdf-materiaaleihin Tikoteekin nettisivuilla Voimauttava vuorovaikutus-osiossa.

Kuva: Tikoteekki

Julkaistu: 

Jatketaan taistelua yhdenvertaisen Suomen puolesta

Itse kolvattuja kommunikointipainikkeita ja vammaisten ihmisten oikeuksien puolustamista. Kehitysvammaliiton Tikoteekin johtajan Eija Roiskon kanssa jutellessa selviää hetkessä, että hänellä on vankka kokemus puhevamma-alalta – ja edelleen vankka innostus työtään ja alaa kohtaan. ” Jos joku ajattelee, että nyt kaikki on valmista, niin ei ole”, hän kuvaa tunnelmiaan ennen eläkkeelle jäämistään.

Tämä pääkirjoitus päättää yhden pitkän luvun elämässäni. Olen saanut toimia yli kolme vuosikymmentä sen äärellä, mikä on meille ihmisille tärkeää ja merkittävää; tarve tulla kuulluksi ja ymmärretyksi.

Puhevammaisten ihmisten oikeudet ja mahdollisuudet kommunikoida eivät ole koskaan olleet vain apuvälinepalveluiden, terapiakäytäntöjen tai resurssien kysymys. Ne ovat olleet aina kysymys oikeudenmukaisuudesta, ihmisoikeuksista ja siitä, miten suhtaudumme toisiimme. Miten me kuulemme, kun sanat eivät kanna? Miten annamme toiselle tilaa käyttää omaa ääntään – myös silloin, kun se on erilainen kuin omamme?

Olen vuosien varrella nähnyt muutoksen, kuinka kommunikoinnin apuvälineet ja apuvälineteknologia ovat kehittyneet valtavasti. Lainsäädännössä, ohjeistuksissa ja toiminnassa huomioidaan nyt vähän paremmin puhevammaiset ihmiset, kun asiasta on pitkään rummutettu yhdessä puhevammaisten ihmisten ja alan järjestöjen kanssa.

Olemme olleet siinä onnellisessa asemassa, että meillä on ollut rahoitus, joka on mahdollistanut vahvan ja vaikuttavan pitkäaikaisen kehitystyön puhevammaisten ihmisten hyväksi. Sen tuloksena Suomessa on Tikoteekki-verkosto, Papunet-verkkopalvelu, Apuvälineenä ihminen -toimintamallit (OIVA, Voimauttava vuorovaikutus, LOVIT, Rohkaisin, ITSE, Laulutin), lukuisia selvityksiä ja yhteistä vaikuttamistoimintaa esimerkiksi Puhevammaisten viikon ja Puhevammaisten asiain neuvottelukunnan muodossa.

Mutta muutosta ei ole edelleenkään tapahtunut tarpeeksi. Yhä edelleen puhevammaiset ihmiset joutuvat taistelemaan tullakseen kuulluiksi, heidät ohitetaan tai unohdetaan. Ja tätä tapahtuu päivittäin. Liian usein heidän äänensä jää kuulumattomiin puhuvien yhteiskunnassa. Ja kuten olen itsekin todennut, voi näin käydä myös sille, joka itse on tottunut puolustamaan toisten oikeuksia; en aina pysähdy tai kuule.

Olen miettinyt myös sitä, miten helposti ajaudumme syrjivään käyttäytymiseen kiireen, väsymyksen, tottumuksen, kasvatuksen tai järjestelmien jäykkyyden seurauksena. Yhdenvertaisuus ei ole siksi vain lakeja tai ohjeistuksia, vaan se on tekoja ja asenteita, jotka toteutuvat jokaisessa kohtaamisessa.

Vaikka nyt jään pois tästä tehtävästä, työ puhevammaisten ihmisten osallisuuden edistämiseksi jatkuu. Se ei jatku vain yhden ihmisen, yksikön tai organisaation kautta. Työ puhevammaisten ihmisten osallisuuden edistämiseksi jatkuu meidän kaikkien kautta. Meidän, jotka haluamme oikeudenmukaisen ja yhdenvertaisen yhteiskunnan kaikille.

Toivon siis, että jatkamme taistelua yhdenvertaisen yhteiskunnan puolesta emmekä luovuta.

Ja vielä ihan lopuksi haluan kiittää kaikkia, jotka ovat kulkeneet tätä matkaa yhdessä kanssani, sillä tätä työtä en ole tehnyt yksin. Kehitysvammaliiton Tikoteekin ja lukuisien projektien työntekijät ja harjoittelijat – jokainen teistä on jättänyt jäljen tähän työhön. Kiitos myös muille Kehitysvammaliiton työkavereille sekä yhteistyökumppaneille, ammattilaisille ja yhteisöille, joiden kanssa olemme jakaneet niin oppimista, keskustelua, kehittämistä kuin myös vaikuttamista. Olette kaikki olleet mahdollistamassa muutosta ja rakentamassa yhdenvertaisempaa yhteiskuntaa. Kiitos siitä.

Eija Roisko
Tikoteekin johtaja
Kehitysvammaliitto ry

Julkaistu: 

Sillalla-seminaarin ohjelma on julkaistu

Itse kolvattuja kommunikointipainikkeita ja vammaisten ihmisten oikeuksien puolustamista. Kehitysvammaliiton Tikoteekin johtajan Eija Roiskon kanssa jutellessa selviää hetkessä, että hänellä on vankka kokemus puhevamma-alalta – ja edelleen vankka innostus työtään ja alaa kohtaan. ” Jos joku ajattelee, että nyt kaikki on valmista, niin ei ole”, hän kuvaa tunnelmiaan ennen eläkkeelle jäämistään.

Sillalla-seminaari järjestetään taas ensi keväänä! Lämpimästi tervetuloa Helsingin Paasitorniin 12.-13.3.2026. Seminaarista saat uusinta tietoa ja käytännön ideoita puhevammaisen henkilön vuorovaikutuksen ja kommunikoinnin tukemiseen sekä tietotekniikan käyttöön opetuksessa ja kuntoutuksessa.

Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan!

 

Julkaistu: 

Avustava tietotekniikka: Pelivälineet kuntoon – tietoa pelaamisen apuvälineistä

Itse kolvattuja kommunikointipainikkeita ja vammaisten ihmisten oikeuksien puolustamista. Kehitysvammaliiton Tikoteekin johtajan Eija Roiskon kanssa jutellessa selviää hetkessä, että hänellä on vankka kokemus puhevamma-alalta – ja edelleen vankka innostus työtään ja alaa kohtaan. ” Jos joku ajattelee, että nyt kaikki on valmista, niin ei ole”, hän kuvaa tunnelmiaan ennen eläkkeelle jäämistään.

Kuva: Sony Access Controller ja Logitech Adaptive Gaming Kit

Mukautettavat ohjaimet konsoleille

Sony Access Controller (PS5)

Sonyn Access Controller on muokattava ohjain, jonka painikkeet ja asettelu voidaan säätää käyttäjän tarpeiden mukaan. Ohjaimeen voi liittää ulkoisia painikkeita, ja sitä voidaan käyttää yhdessä toisen Access Controllerin tai tavallisen PS5-ohjaimen kanssa. Lisäksi PS5:n Assist Controller -toiminto mahdollistaa pelaamisen kahden ohjaimen yhteistyöllä: toinen pelaaja voi hoitaa osan toiminnoista, kun taas kytkinsovitinta käyttävä pelaaja tekee loput itse. Artikkelin pääkuvassa on Sony Access Controller ja Logitech Adaptive Gaming Kit.

Microsoft Xbox Adaptive Controller

Microsoft oli ensimmäinen peliyhtiö, joka toi markkinoille oman mukautettavan ohjaimensa. Xbox Adaptive Controller tarjoaa vain muutaman perustoiminnon, mutta siihen voi liittää laajan valikoiman erilaisia painikkeita ja ohjainsauvoja. Logitech tarjoaa myös Xbox-versiota omasta Adaptive Gaming Kitistään.

Assistive controlleriin yhdistettävä mukautuva Xbox-ohjainsauva.

Byowaven yhteistyössä Microsoftin kanssa kehittämä Proteus-ohjain on modulaarinen, helposti kustomoitava ratkaisu, jonka avulla voidaan esimerkiksi rakentaa yksikätinen peliohjain. Proteus toimii Xboxilla ja PC:llä. Erillisten adapterien avulla Xboxille saatavat ohjaimet tomivat myös muilla alustoilla. Näitä ovat seimerkiksi Brook Wingman FGC 2 (PS4/5) sekä Brook Wingman XE 2 (Nintendo Switch 1/2).

Modulaarinen Proteus-peliohjain.

Nintendo ja kolmannen osapuolen ratkaisut

Nintendo ei ole julkaissut omaa mukautettavaa ohjainta, mutta japanilainen HORI on kehittänyt Flex Controllerin, joka mahdollistaa Nintendo Switchin pelaamisen käyttökytkimillä. Lisäksi Hori tarjoaa sovelluksen, jonka avulla Switchiä voi pelata katseohjauksella. Flex Controllerin saatavuus Euroopassa on rajallinen, mutta se löytyy esimerkiksi Pretorianin valikoimasta. Flex controllerin lisäksi Switchin kanssa voidaan käyttää Xboxin ohjaimia aiemmin mainitun Brookin XE2 sovittimen avulla.

HORI Flex Controller.

Katse- ja ääniohjausratkaisut

Jos perinteiset ohjaimet eivät riitä, pelaaminen onnistuu myös katseohjauksen tai äänikomentojen avulla. Yhdistelmällä Titan One -sovitin ja GTuner Pro -ohjelmisto voidaan muuntaa tietokoneen näppäimistökomennot ohjainsignaaleiksi. Kun tähän lisätään katseohjainmoduuli, kuten Tobii Eyetracker 5, ja ohjelmisto, kuten Mill Mouse, pelaaja voi ohjata peliä katseellaan. Katseohjausratkaisut vaativat lisäksi myös HDMI-videokaappauslaitteen, jolla konsolin kuva saadaan siirrettyä tietokoneen näytölle.

Katseohjauksen rinnalle voidaan liittää myös ääniohjausohjelmia, kuten VoiceAttack, joka muuntaa puhekomennot näppäinpainalluksiksi. Yhdistämällä erilaisia ohjaustapoja – kuten katse, ääni ja painikkeet – voidaan luoda yksilöllisiä pelitapoja myös niille, joille pelaaminen ei muuten olisi mahdollista.

Huomio! Titan One -sovitin saattaa laukaista huijauksenestojärjestelmän moninpeleissä. Sen käyttöä suositellaan vain yksinpeleihin tai offline-tiloihin.

Mario + Rabbids -peli katseohjauksella.

Apuohjelmat pelin sisäiseen mukauttamiseen

Kaikki pelit eivät tarjoa sisäänrakennettuja helpotuksia, kuten kuolemattomuutta tai hidastettua pelinopeutta. Tällöin voidaan käyttää apuohjelmia, kuten Cheat Engineä, joka mahdollistaa pelihahmon parametrien säätämisen tai pelin nopeuden muuttamisen. Ohjelma soveltuu vain yksinpeleihin, sillä sen käyttö verkkopeleissä johtaa nopeasti tilin estoon.

Cheat Engine käytössä Rogue Legacy 2 -pelissä.

Kohti esteetöntä pelaamista

Pelaamisen apuvälineet ja apuohjelmat laajentavat harrastamisen mahdollisuuksia merkittävästi. Siinä missä aiemmin pelimaailma oli monille fyysisesti saavuttamaton, nykyiset ohjaimet ja ohjelmistot avaavat ovia kaikille – yksilöllisistä tarpeista riippumatta. Kehityssuunta pelien saavutettavuudessa on rohkaiseva. Saavutettavuus ei ole enää lisäominaisuus, vaan olennainen osa nykyaikaista pelaamista.

Lähteet ja lisätietoa

Lähteet ja lisätietoa

Teksti: Taro Katajisto
Kuvat: Tuotevalmistajat

Julkaistu: 

Pelitutkija Markus Kämäräinen: Digitaalinen pelaaminen voi olla vammaiselle merkittävää, jopa elintärkeää

Itse kolvattuja kommunikointipainikkeita ja vammaisten ihmisten oikeuksien puolustamista. Kehitysvammaliiton Tikoteekin johtajan Eija Roiskon kanssa jutellessa selviää hetkessä, että hänellä on vankka kokemus puhevamma-alalta – ja edelleen vankka innostus työtään ja alaa kohtaan. ” Jos joku ajattelee, että nyt kaikki on valmista, niin ei ole”, hän kuvaa tunnelmiaan ennen eläkkeelle jäämistään.

– Aloitin pelaamisen suunnilleen silloin, kun opin kävelemään. Jo vaippaikäisenä minut saattoi löytää peliohjain käsissäni tapittamassa Nintendon Super Marion tai Donkey Kong Countryn värikkäitä ympäristöjä, Markus Kämäräinen taustoittaa.  –  Pelasin satoja pelejä lapsuus- ja nuoruusvuosinani. Pelit ruokkivat aktiivista ja vilkasta mielikuvitustani ja tarjosivat lukemattomia universumeita, joihin uppoutua.

Tärkeä harrastus joutui vuosien tauolle vammautumisen jälkeen. – Yli vuosikymmen sitten pelien saavutettavuus oli käytännössä tuntematon käsite, minkä takia en kyennyt pelaamaan. Vuosien saatossa kolusin mobiilipelejä iPadilla, sillä laaja kosketusnäyttö yhdistettynä mobiilipelien simppeleihin mekaniikkoihin mahdollisti saavutettavan pelikokemuksen. Se ei kuitenkaan tarjonnut yhtä kokonaisvaltaista kokemusta kuin suuren mittakaavan konsolipelit.

Vuoden 2013 paikkeilla tapahtui muutos, lähes sattumalta.  – Bongasin netistä QuadControl–nimisen suuohjaimen, jota amerikkalainen eläköitynyt lentomekaanikko Ken Yankelevitz rakenteli autotallissaan. Pian postiluukusta pamahti kotikutoinen muovista, johdoista ja teipistä kyhätty härpäke. Ohjain oli kankea ja puutteellinen, mutta tyhjää parempi. Pystyin taas pelaamaan konsolipelejä, toki tietyin varauksin, Kämäräinen kertoo. Myöhemmin hän löysi QuadStick-nimisen edistyneemmän suuohjaimen. – Mainion käytettävyyden ja kustomoinnin takia käytän sitä edelleen pääohjaimenani – toki nykyinen ohjaimeni on jo kolmas QuadStick.

Suuohjain on liikuteltava kapula, jossa on putkia. Niitä puhaltamalla tai imemällä suoritetaan näppäinkomentoja. Kapulaa liikuttelemalla vuorostaan ohjataan kameraa tai pelihahmoa.  – Nykyinen pelikatalogini koostuu valtavasta määrästä eri yksin- ja moninpelejä. Peli vaihtuu viikoittain, kun saan edellisen seikkailtua läpi. Tällä hetkellä koneessani pauhaa Atomfall, Kämäräinen esittelee.

Hän sanoo, että hyvässä pelissä on kiinnostava juoni ja kiehtovat hahmot.  – Pelit toimivat minulle ensisijaisena kerronnan lähteenä ja huomattavasti mielekkäämpänä kuin kirjat, elokuvat tai TV-sarjat, joista toki myös pidän. Minulle pelien taika piilee niiden interaktiivisuudessa. Siinä missä muiden mediamuotojen kerrontaa seurataan lähinnä passiivisesti, pelien kanssa joudun aktiivisesti olemaan mukana tuottamassa ja elämässä tarinoita ja tapahtumia. Tämä näkövinkkeli on korostunut entisestään vammautumiseni jälkeen.

Pärjäämisen ja itsenäisyyden tunne on arvokas

– Vammaisena henkilönä pelaaminen on monella tapaa merkityksellistä, jopa elintärkeää. Kun ympäröivä yhteiskunta on suurimmaksi osaksi esteellinen ja toimintakykyni ulottumattomissa, pelimaailmat ovat ainoa paikka, jossa voin olla täysin itsenäinen ja autonominen. Ja jokainen ihminen tarvitsee hetkiä, jolloin kokee olevansa itsenäinen, oli se hetki sitten konkreettisessa tai virtuaalisessa maailmassa, Markus Kämäräinen sanoo.

Hän kokee, että vammaiset henkilöt jäävät nykyisin – ”valitettavan rapistuvassa ja hoitajamitoitusta alati rokottavassa maailmassa” – yhä enemmän vangiksi koteihinsa.  Silloin pelit voivat auttaa. – Lievitän tätä vaivaa eri peliympäristöjen avulla. En voi itsekseni ottaa ja lähteä kotioveltani edes 50 metriä joutumatta kiipeliin, mutta voin syöksyä Alan Waken tai Kingdom Come Deliverancen äärirealistisiin virtuaalimetsiin ihailemaan auringonlaskua. Ei simulaatio ikinä tosielämää voita, mutta vaihtoehtojen puutteessa toimii korvikkeena.

Kämäräinen sanoo, että esteellisessä yhteiskunnassa mielekkäiden harrastusten löytäminen neliraajahalvantuneena on liki mahdotonta.  – Pelien parista olen löytänyt tärkeän harrastuksen ja samanmielisiä yhteisöjä ja ihmisiä ympäri maailmaa. Monelle vammaiselle henkilöille pelaaminen toimiikin sosiaalisena henkireikänä, jossa harrastetaan, jutellaan sekä vietetään aikaa yhdessä ystävien kanssa tasavertaisina yksilöinä. Minusta ei ole paljon apua jalkapalloviheriöllä tai padelkentällä, mutta Path of Exilessä tai Helldiversissa hoidan tonttini siinä missä muutkin tiimikaverit.

– On äärimmäisen arvokas tunne, kun vammainen henkilö saa mahdollisuuden ilmaista itseään sekä kokea olevansa hyvä ja taitava jossain, Kämäräinen jatkaa. – Pelien kautta tuleva kompetenssin ja itseilmaisun tunne on tärkeää. En ”kädettömänä” voi pakertaa pienoismalleja tai piirtää, mutta voin luoda näyttäviä kaupunkeja ja arkkitehtuurisia luomuksia pelien avulla. Ja tietysti myös puhdas aivojen nollaus on tärkeää – oli vammainen henkilö tai ei.

Kohti saavutettavampaa pelaamista

Pelien tekninen saavutettavuus määrittää pitkälti, mitä vammaiset henkilöt pelaavat. Markus Kämäräisen mukaan muutos kohti parempaa alkoi noin seitsemän vuotta sitten.

– Pelistä saa saavutettavan sekä inklusiivisen pelisuunnittelun ja saavutettavuusasetusten avulla. Peleihin on ryhdytty lisäämään asetuksia, joilla pelikokemuksesta saa räätälöityä omiin kykyihin ja kapasiteettiin sopivamman. Asetusten laajuus vaihtelee. Joskus otetaan huomioon vain yleisimmät näkövammat. Toisissa peleissä taas on runsaasti asetuksia värisokeusfilttereistä eleohjaukseen asti. Parhaimmillaan saavutettavuusasetukset ovat mahdollistaneet esimerkiksi sen, että täysin sokeat pelaajat ovat voineet läpäistä vaativan ja monimutkaisen toimintaseikkailupelin onnistuneesti.

Muutos kohti saavutettavuutta on näkynyt myös välineissä. – Esimerkiksi konsolivalmistajat ovat tuoneet yleiseen myyntiin erikoisohjaimia. Ohjainten suuret ja kustomoitavissa olevat näppäinpainikkeet mahdollistavat jos jonkinnäköisiä viritelmiä eri pelaajien tarpeisiin.

Myös asennemuutosta tarvitaan

Peli- ja laitepuolella asiat siis muuttuvat, mutta asenteiden puolella ollaan Markus Kämäräisen mukaan ”valitettavan jälkijunassa”. Tämä näkyy niin itse pelaamisessa kuin pelimaailman ulkopuolella.

– Vaikka pelaaminen on vammaisille henkilöille tärkeä ja joskus jopa ainoa sosiaalinen kanava, yhteydenpitoalusta, harrastus ja vapaa-ajan viettotapa, sitä pidetään edelleen pitkälti turhana ajanhukkana. Siksi vammaisten henkilöiden on hankalaa saada tarvitsemaansa apua, joka mahdollistaisi pelaamisen heille, Kämäräinen sanoo. –  Esimerkiksi pelaamisen apuvälineitä ei nähdä niin tarpeellisina, että vammaispalvelu tai vastaava taho hankkisi tai korvaisi niitä. Näin ei tapahdu edes silloin, kun pelaaminen on henkilölle ainoa tapa pitää yhteyttä ja viettää aikaa ystävien ja perheen kanssa.

– Fakta on, että pelaamisen apuvälineet ovat varsin kalliita ja myös haastavia asentaa, Kämäräinen jatkaa. –Esimerkiksi pelkkä oma peliohjaimeni tarvittavine adaptereineen on maksanut reilu tuhat euroa. Lisäksi olen joutunut käyttämään kymmeniä tunteja oppiakseni säätämään ja ohjelmoimaan ohjaintani itselleni sopivaksi. Ajallinen, kognitiivinen ja rahallinen saavutettavuusvero, jotta vammainen pelaaja olisi tasa-arvoinen ei-vammaisen pelaajan kanssa, on merkittävä. Se määrittää pitkälti, kuka saa pelata ja kuka ei. Pienituloinen ei voi satsata satasia apuvälineisiin, eivätkä kaikki hallitse välineiden teknisiä asennusvaatimuksia.

Myös muiden pelaajien asenteellisuus vammaisia kanssapelaajia kohtaan toimii rajoittavana tekijänä.

– Etenkin moninpeleissä toksinen käytös ja nimittely on edelleen harmillisen tavallista, ja paras keino sen torjumiseen on piilottaa ja maskata oma vammaisuutensa mahdollisimman hyvin. Saavutettavuudella on oma roolinsa tässäkin. Jos moninpelin saavutettavuus tai apuvälineet eivät ole kunnossa, vammainen pelaaja pelaa huonommin ja on sitä kautta alttiimpi haukuille ja nimittelyille, pelaaja ja pelitutkija kiteyttää.

Lue lisää

 

Teksti: Jenni Saarilahti | Kuva: Markus Kämäräinen | Julkaistu: