Erityisluokanopettaja Minna Rimpilä: Koulussa tärkeintä ovat arjen kohtaamiset

Minna Rimpilä on työskennellyt pitkään erityisluokanopettajana ja nykyisessä työpaikassaankin, Myllärin koulussa Rovaniemellä, jo kolmisenkymmentä vuotta.  Myllärin koulu on pieni erityiskoulu, jossa on noin 30 oppilasta ja työntekijää. Se kuuluu Elmeri-koulujen verkostoon ja on vaativan monialaisen tuen koulu.

– Oppilailla on esimerkiksi kehitysvamma, autismin kirjoa tai psykososiaalisen tuen tarvetta, Rimpilä kertoo. Oppilaat ovat toiminta-alueittain opiskelevia eli TOI-opetuksessa.

Jokainen oppilas on yksilö

Minna Rimpilä painottaa, että opettajan täytyy tuntea oppilaansa.  – Jokaisella on omanlaiset vahvuudet ja tuen tarpeet.

Tällä hetkellä hänen luokassaan on 1–9-luokkalaisia oppilaita, ja luokkatilassa on muun muassa nostimia ja muita apuvälineitä. Oppilailla on erilaisia liikkumisen ja kommunikoinnin haasteita. Osa kommunikoi olemuskielellä, siis esimerkiksi ilmeiden ja eleiden avulla. – Oppilailla on kommunikoinnin tukena esimerkiksi Step-By-Step-puhelaitteita eli steppareita tai kommunikointiohjelmia tablettilaitteella.

Rimpilä sanoo, että oppilaiden erilaisuus voi olla myös vahvuus. – Vuorovaikutus lisääntyy, kun esimerkiksi kävelevä oppilas voi auttaa pyörätuolissa olevaa. Yleensä myös toisten kommunikoinnin apuvälineet kiinnostavat oppilaita. He saavat vertaistukea toisistaan ja toimivat toistensa roolimalleina. Oppilaat ovat erilaisia, mutta heillä on oma ryhmä, oma yhteinen luokka.

Kommunikointi kaiken keskiössä

Myllärin koulussa kommunikointi ja vuorovaikutus ovat keskeisessä osassa kaikkea toimintaa.

–  Kommunikointi on oikein lempilapseni! Minna Rimpilä vahvistaa. –  Kaikillahan on tarve ja oikeus kommunikointiin ja vuorovaikutukseen, ja kaikkien täytyy tulla ymmärretyksi omilla keinoillaan. On kielitietoisuutta, että koulussa kaikilla on mahdollisuus aitoon kommunikointiin. Se ei ole vain sitä, että oppilas on viestinnän kohde tai saa tehdä hyvin pieniä valintoja, vaan hän tulee oikeasti kuulluksi ja voi kertoa mielipiteensä. Näin toteutetaan jokaisen itsemääräämisoikeutta ja osallisuutta, mutta myös helpotetaan ihmissuhteita ja vähennetään konflikteja ja muita hankalia tilanteita koulussa

Erityisluokanopettaja painottaa, että myös puhumattomat oppilaat haluavat kertoa asioita.

– Joskus meille tulee olemuskielisiä oppilaita, joilla on vain vähän eleitä tai ilmeitä. Ensin voi tuntua, että heillä ei ole juurikaan tarvetta kommunikointiin. Voi olla, että heillä on ollut hyvä ja tasainen ympäristö. Esimerkiksi hoito on ollut niin hyvää, että ei ole ollut erityistä tarvetta viestiä, ettei olo ei ole hyvä tai haluaisi jotain muuta, Rimpilä pohtii.  – Näilläkin oppilailla on tarve kertoa asioita uudessa kouluympäristössä. Siksi aikuisen on seurattava jokaista oppilasta tarkasti ja opittava ymmärtämään häntä. Mitä hän tarkoittaa, kun heiluttaa kättään? Mikä häntä motivoi vuorovaikutukseen? Mitä asiaa hänellä on? Aikuisen tehtävä on selvittää vastauksia tämänkaltaisiin kysymyksiin. Kun oppilas ja hänen kommunikointikeinonsa sekä mieltymyksensä opitaan tuntemaan, kommunikoinnissa ja vuorovaikutuksessa päästään vähitellen eteenpäin.

Tukikeinot käyttöön

Myllärin koulussa käytetään muitakin kommunikoinnin tukikeinoja ja apuvälineitä. –  Meillä on käytössä esimerkiksi irtokuvia sekä tuki- ja kehoviittomia. Moni oppilas tekee valintoja esimerkiksi 2–3 kuvan katsekehikosta, Minna Rimpilä kertoo. – Toivoisin, että jokaisella kommunikointiohjelmaa tabletilla käyttävällä oppilaalla olisi myös paperinen kommunikointikansio. Se ei olisi säästä tai akusta riippuvainen. On hurjaa, jos kommunikointilaite ei toimi tai on huollossa eikä oppilaalla ole muuta tapaa kommunikoida. Hän ei voi sanoa muutamaan päivään edes, että hänen täytyy päästä vessaan.

Rimpilä neuvoo tarkkailemaan aktiivisesti, miten hyvin eri tukikeinot ja apuvälineet toimivat eri oppilailla ja koulun arjessa.  – Esimerkiksi kommunikointitaulussa kuvakokoa voi pienentää, jos huomataan, että oppilas pärjää pienemmillä kuvilla. Näin hänelle voidaan antaa enemmän kuvia ilmaisun tueksi.

Tukikeinoista keskusteltaessa konkariopettaja lisää, että moni muukin asia vaikuttaa kommunikoinnin sujumiseen. – Vireystilan ohella myös esimerkiksi oppilaan asennolla voi olla suuri merkitys. Minusta pyörätuolin lannevyö on lähes kommunikoinnin apuväline: jos oppilaalla on huono asento, hän ei pysty ilmaisemaan itseään.

Näytelmiä ja roolileikkejä – aikaa ja tilaa oppilaille

Minna Rimpilä painottaa, että aikuisen pitää olla rauhallinen ja antaa oppilaille aikaa.

– Minusta joka luokassa pitäisi olla huoneen tauluna LOVIT-muistisääntö: ole läsnä, odota rauhassa, vastaa, mukauta omaa ilmaisuasi ja tarkista, että ymmärsit. Tarkistaminen on joskus vaikeaa, mutta se pitää aina tehdä. Erityisen tärkeää on myös odottaminen, se, että antaa oppilaalle aikaa tehdä aloitteita ja vastata.

– Aina ei näy päällepäin, että oppilas prosessoi viestiään. Varsinkin puhumattomien oppilaiden kanssa 20 sekunnin sääntö on hyvä: laske mielessäsi kahteenkymmeneen ja odota vastausta. Et saa höpöttää! Tämä sääntö rauhoittaa aikuista, ja oppilas ehtii reagoida. Usein hän tuottaa keskusteluun oman vastauksensa, esimerkiksi ääntelyllä, käden liikkeellä tai puhelaitteella.

Myllärin koulussa oppilaita kannustetaan vuorovaikutuksen myös keskenään. Koulun arjessa on paljon vuorovaikutustuokioita, joita aikuiset ohjaavat, mutta joissa he kuitenkin pyrkivät olemaan taka-alalla ja jättämään tilaa oppilaille ja heidän omille jutuilleen.

– Meillä on esimerkiksi jutteluryhmä, jossa oppilaat keskustelevat omilla kommunikointikeinoillaan keskenään. Aikuiset huolehtivat, että kaikilla on sopiva asento, mahdollisuus kosketukseen ja turvallinen olo. Aikuiset voivat mallittaa juttelua alussa, mutta muuten he ovat taustalla – toki läsnä ja tarvittaessa apuna. Oppilaat näkevät toisensa, voivat koskettaa toisiaan ja jutella, mitä haluavat.

– Annamme oppilaille aikaa keskusteluun myös satunnaisissa kohtaamisissa. Jos vaikka tavataan koulun käytävällä ja yksi oppilas sanoo ’Sulla on kiva pusero’, niin jäämme odottamaan, että toinen oppilas saa tuotettua vastauksen omalla tavallaan. Tällaiset pienet kohtaamiset ovat tärkeitä. Usein jo tervehtiminen ilahduttaa: tuo sanoi minulle hei! On tärkeää, että saa nauraa ja pitää hauskaa, viihtyä toisten kanssa.

Oppilailla on koulussa myös näytelmiä ja roolileikkejä, joihin kaikki osallistuvat. – Niissä kaikki kommunikoivat omalla tavallaan. Joku voi esimerkiksi tehdä omalla stepperillään toistuvan kommentin ja esittää sen sopivissa kohdissa. Katsekehikon tai kommunikointitaulun kuvilla voidaan tehdä valintoja ja teeman laajennuksia ja näin vaikuttaa siihen, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kaikenlaiset kommunikointitavat tulevat esiin näissä yhteisissä projekteissa, ja kaikki voivat olla mukana rakentamassa tarinaa ja vuorovaikutusta. On myös tärkeää, että kaikki oppivat kuuntelemaan, kun jollakin on asiaa.

Esimerkiksi juhlapäivät, kuten joulu, pääsiäinen ja halloween, ovat aiheita, joihin liittyy paljon oppilaille mieleisiä asioita, ja niitä voidaan ammentaa mukaan roolileikkeihin ja näytelmiin. Myös keppihevoset ovat suosittuja.  – Heppoja voidaan harjata, niille voidaan syöttää erilaisia ruokia ja toki niillä voidaan ratsastaakin, Rimpilä esittelee. – Kaikessa tässä kommunikointi on pääjuttu, mutta toivottavasti oppilaille toiminta esiintyy enemmän leikkinä ja mukavana yhdessäolona kuin harjoituksena, hän lisää.

On tärkeää, että oppilaat saavat erilaisia kokemuksia eri ihmisistä ja eri tilanteista. Rimpilä kehuu esimerkiksi koulunsa keittiöhenkilökuntaa. – Heillä on aina aikaa oppilaalle, joka haluaa kiittää ruoasta. Oppilaalle on suuri juttu, että hän saa sanoa asiansa ja hänelle vastataan.

Osa vuorovaikutustaitoja on se, että ymmärtää, ettei aina ole hyvä hetki jutella. – Aikuinen voi sanottaa tilannetta esimerkiksi sanomalla, että ’nyt sun kaverin ilme on sellainen, että hän haluaa varmaan olla yksin vähän aikaa’.

Missä ja mitä sitten jutellaankin, oppilaan oma ääni on kaikin tavoin tärkeä asia. Minna Rimpilä sanoo, että monelle on hyvin tärkeää, että kommunikointilaitteessa on ääni.  Oppilaalle on palkitsevaa, kun hän voi moikata kaveria ääneen.

Vuorovaikutusta myös aikuisten kesken

Rimpilä muistuttaa myös, että jokaisen oppilaan lähi-ihmisten täytyy tehdä avointa ja tiivistä yhteistyötä ja jakaa tietoa.  Näin oppilas opitaan tuntemaan paremmin ja hänelle löydetään mahdollisimman hyvä kommunikoinnin tuki.

– Aikuisten täytyy muistaa, että emme ole aina heti oikeassa. Joskus luulemme, että jokin asia on oppilaalle hyvä, mutta ei olekaan. Silloin täytyy peruuttaa. Tietty kommunikointiväline voi olla oppilaalle esimerkiksi fyysisesti liian raskas, ja eihän kommunikointi saa olla raskasta. Silloin vaihdetaan apuväline toiseen tai tuodaan rinnalle jotain muuta.

Myllärin koulussa opetushenkilöstöllä on pedagogisia tuokioita, joissa he voivat jakaa tietoa ja kokemuksia. Tieto voi liittyä paitsi kommunikoinnin tapoihin myös muun muassa siihen, mitä oppilaat ovat tehneet. Myös onnistumisten jakaminen kantaa aina eteenpäin.

Rimpilä havainnollistaa tiedon siirtoa esimerkillä, jossa naapuriluokan opettaja tuli pitämään tunnin hänen oppilailleen. – Sovimme, että opettaja kysyy ensin oppilailta, mitä olette tänään tehneet ja kaikki kertovat sen hänelle omalla tavallaan.  Opettaja saattoi sitten kysyä vielä jonkin lisäkysymyksen. Oppilaille on ihan eri asia kertoa päivän tapahtumista uudelle opettajalle kuin tutulle omalle opettajalle. Tämä on hyvä kommunikointiharjoitus, mutta oppilaille se näyttäytyy tavallisena jutusteluna.

Myllärin erityiskoulussa hyödynnetään myös OIVA-oppeja. Vuorovaikutustilanteita voidaan videoida ja tarkastella sitten jälkikäteen, miten asiat toimivat ja mitä tilanteesta voi oppia.

Rimpilä kertoo erästä tuokiosta, jossa hän askarteli olemuskielisen oppilaan kanssa aurinkoa. – Yritin ohjata oppilaan kättä, mutta havaitsin, että hän ei ollut halukas askartelemaan ainakaan aurinkoa. Sanoin, että nyt ope huomasi, että sulla on selvästi jotain muuta tärkeää asiaa, ja oppilas alkoi jutella omia asioitaan. Kun olimme jutelleet tämän asian, kysyin, onko ok, että nyt jatketaan auringon tekemistä. Oppilas oli tyytyväinen: hän tuli kuulluksi omassa asiassaan ja aurinkokin tuli valmiiksi. Aurinko ei tietenkään ollut niin tärkeä asia kuin se, että oppilas sai kertoa asiansa. Olemmekin päättäneet, että oppilaan asia kuunnellaan aina.  Yleensä ei ole mitään niin tärkeää, ettei sitä voi keskeyttää ja sanoa että palataan tähän myöhemmin tai jatketaan vaikka seuraavana päivänä: oppilas pitää aina huomioida.

Tiedon ja kokemusten jakaminen ja siirtäminen on erityisen tärkeää, kun jokin oppilaan elämässä muuttuu: hän esimerkiksi aloittaa koulun tai siirtyy jatko-opintoihin.

– Tiedon siirtämisellä on suuri vaikutus siihen, että oppilas voi kommunikoida omalla tavallaan myös uudessa ympäristössä ja tulee ymmärretyksi. Olisi tärkeää, että oppilaan ympärillä olisi aina ihmisiä, jotka tietävät, millainen hän on ja miten hän viestii. Jokaisella on kommunikointioikeus lapsuudesta vanhuuteen saakka, ja muilla on velvollisuus auttaa ihmistä, jolla on kommunikoinnin haasteita, ja siirtää tietoa eteenpäin. Meidän täytyy myös ymmärtää, että oppilaat kasvavat ja aikuistuvat. Heidän juttunsa ja tarpeensa muuttuvat. He haluavat puhua erilaisista asioista ja myös heidän kommunikointitapaansa voivat muuttua, Rimpilä muistuttaa.

Onnistumisilla eteenpäin

Kokeneella erityisluokanopettajalla siis riittää hyviä kokemuksia ja käytäntöjä jaettavaksi. Minna Rimpilä sanoo, että hänelle työstä tekee merkityksellistä se, että hän saa olla mukana ryhmässä, joka tukee oppilasta ja tämä perhettä. Yhdessä selvitetään, mikä on parasta kullekin oppilaalle. Mikä apuväline olisi hyvä? Mikä motivoisi oppilasta kertomaan asiansa ja olemaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa?

Työssä on palkitsevaa sekin, kun opiskelijat kommentoivat, etteivät olisi arvanneet, että luokan oppilaat voivat olla näin taitavia kommunikoinnissa ja vuorovaikutuksessa. –  Tämä on ilahduttavaa palautetta ja myös tärkeää tietoa, jota opiskelijat voivat viedä eteenpäin oppilaitoksiinsa ja tuleviin työpaikkoihinsa.

Kaikkein parasta työssä on oppilaiden ilo siitä, kun he ovat oppineet uutta ja saavat itsensä ymmärretyiksi.  – Pienistä onnistumisista tulevat päivän parhaat hetket. Oppilaan ilme on usein mainio, kun ensin ope ei oikein ymmärrä häntä, mutta sitten oppilas huomaa, että jee, nyt ope tajusi! Toinen esimerkki: Vähän aikaa sitten oppilas, joka oli juuri saanut kommunikointiohjelman tabletille, tuli luokseni, taputti minua olkapäälle ja sanoi kuvien avulla: ’Hyvää viikonloppua!’ Se oli mahtavaa.

Rimpilä pohtii, että tällaiset esimerkit voivat kuulostaa pieniltä asioilta. – Mutta me tiedämme, kuinka paljon oppilaat ovat harjoitelleet ja kuinka paljon aikuiset ovat tehneet työtä esimerkiksi sopivien apuvälineiden etsimisessä ja testaamisessa, ennen kuin tällaisia arkisia kohtaamisia tapahtuu. Ja arkiset kohtaamiset ovat tärkeimpiä.

Lue lisää

• Myllärin koulu
• Tikoteekin Apuvälineenä ihminen -toimintamallit
• Tämän Tikosen (1/16) artikkeli: Sofia Wallin: Siirry struktuurista vuorovaikutukseen – näin tuet lapsen kommunikointia ja osallistumista koulussa

Teksti: Jenni Saarilahti
Kuva: Tanja Lintula