Miltä tuntuisi, jos et voisi käyttää ihmisten nimiä puhuessasi?

Olen toiminut Kehitysvammaliiton Tikoteekin asiantuntijana jo pitkään ja huomannut, että Tikoteekkiin tulee säännöllisen epäsäännöllisesti yhteydenottoja, jotka liittyvät henkilöiden valokuvien käyttöön viestinnän tukena. Usein yhteydenotossa on kyse siitä, että kuvien käyttöä kommunikoinnissa on muutettu tai rajoitettu. Näin tapahtuu yhä enemmän eri toimintaympäristöissä. Reissuvihkoa ei enää sallita toimintakeskuksessa, työntekijöiden tai lasten kavereiden valokuvia ei saa laittaa kommunikointikansioon päiväkodissa tai koulussa – ja niin edelleen.

Yleensä yhteydenottaja on huolissaan siitä, millä tavalla turvataan puhevammaisen ihmisen oikeus kommunikointiin, jos hän ei voi viestiä ihmisistä; kyseessä on kuitenkin asia, jota puhuvat ihmiset tekevät jatkuvasti. Puhumme usein ihmisistä, erityisesti meille tärkeistä ihmisistä. Toisaalta yhteydenotoissa on tuotu esiin myös hyvin moninaisia tietoturvaan liittyviä näkökulmia. Esimerkiksi puhevamma-alan ammattilaiset ovat saaneet itse päättää, mihin käyttöön antavat valokuvansa ja mihin ei.

Yhteydenottojen määrä on kasvanut tasaista tahtia sitä mukaa, kun Suomessa on siirrytty vahvasti digitaaliseen maailmaan ja tietoturvasta on huolestuttu toden teolla. Nykyään kysymys tietoturvasta tulee jossain muodossa esiin päivittäin. Vastatako puheluun tuntemattomasta numerosta, mitä uskallan kertoa itsestäsi, mihin annan luvan käyttää omaa tai lasteni valokuvaa, mihin valokuvat ja tiedot kaikesta tallennetaan? Samaan aikaan tietoturvan turvaamiseksi on luotu lakeja, sääntöjä ja uusia käytäntöjä.

Kysely kuvien käytöstä kommunikaation tukena

Päätimme vuoden 2025 alussa yhdistää voimamme Puheterapeuttiliiton kanssa ja toteuttaa puhevamma-alan ammattilaisille suunnatun kyselyn, jossa selvitimme kuvien käytön rajoitusten levinneisyyttä ja vaikutuksia. Samassa kyselyssä selvitimme myös henkilöiden nimien käyttöä koskevia rajoituksia.

Kyselyyn vastasi 354 ammattilaista. Heistä suurin osa eli 59,6 % oli puheterapeutteja ja 15,5 % puhevammaisten tulkkeja tai kommunikaatio-ohjaajia. Lähes kaikki vastaajat kertoivat käyttävänsä henkilöön viittaavia valokuvia kommunikoinnin tukivälineissä vuorovaikutustilanteissa, ja lähes kaikki vastaajat myös pitivät henkilöiden valokuvien käyttöä tärkeänä tai erittäin tärkeänä. Noin kolmasosa kertoi, että henkilöiden valokuvien käyttöä oli rajoitettu. Näin tapahtui etenkin päiväkodeissa, kouluissa, asumisyksiköissä ja toimintakeskuksissa. Rajoituksia asetti henkilökunta ja usein vedoten tietosuojaan, yksityisyyteen tai yleisiin ohjeisiin. Myös henkilöihin nimien käytössä oli kohdattu rajoituksia, ja perustelut olivat samoja tietoturvaan liittyviä kuin valokuvien käytön rajoituksissa.

Ammattilaisten vastauksista välittyi vahva huoli: puhevamma itsessään on merkittävä rajoite, ja kaikki lisärajoitukset vaikeuttavat entisestään ihmisten kommunikointia ja osallistumista itselleen tärkeisiin asioihin. Rajoituksia pidettiin tasa-arvoa heikentävinä ja jopa vallankäyttönä, koska ne vievät puhevammaisilta henkilöiltä mahdollisuuden kertoa itselleen tärkeistä ihmisistä.

Otteita vastauksista:

”Jokainen lapsi ja aikuinen voi koska tahansa ottaa kaverikuvaa kännykällä… Myös vammaisilla lapsilla ja aikuisilla pitäisi olla oikeus kertoa omin keinoin päivästään.”

”Rajoittaminen on ihan älytöntä vallankäyttöä. Nimi ja kuva ei riko tietosuojaa, kun on kyse ihmisen mahdollisuudesta puhua toisesta henkilöstä.”

Kuvien käytön rajoittamista kartoittavan selvityksen tarkemmat tulokset on julkaistu Tikoteekin verkkosivuilla lokakuussa 2025. Tutustu selvitykseen.

Kaikilla on sananvapaus

Selvityksen tulokset ovat minusta siinä mielessä häkellyttäviä, että elämme maailmassa, jossa ihmiset postaavat itsestään jatkuvalla syötöllä kuvia ja muuta materiaalia sosiaaliseen mediaan, puhelimet tarkkailevat ja kuuntelevat meitä ympärivuorokautisesti ja kukaan ei ole kertonut, mihin kaikki tieto tallentuu. Muitakin esimerkkejä on hyvin helppo keksiä: Lääkärissä huoneeseen huudellaan etu- ja sukunimellä reippaalla äänellä, ja kaikki paikalla olijat voivat katsoa, kenen huoneeseen menet ja jopa päätellä siitä, mihin vaivaan asiasi liittyy. Samoin lääkkeesi ovat kaikkien kuultavissa, koska apteekissa tietoturvasta huolehtii vain ohut sermi.

Ihmettelen siis kovasti sitä, että jos täysin arkipäiväinen henkilökohtaisen asioiden tietoturva on tällä tolalla, miksi meillä on järjettömän suuri huoli siitä, että esimerkiksi minä äitinä saan tietää, kenen kanssa lapseni on leikkinyt tänään päiväkodissa tai kuka opettajista tai lapsista oli pukeutunut hauskimpaan halloween-asuun. Entä jos lasta kiusataan koulussa? Puhuva lapsi voi kertoa asiasta kotona ja mainita kiusaajan nimen, mutta kuvilla kommunikoiva ei. Mitkä siis ovat todellisen ”väärinkäytön” mahdollisuudet esimerkiksi siinä, että luokan aikuisten kuvat ovat kommunikointikansiossa?  Tässäkin ero puhuvan ja puhumattoman lapsen välillä on suuri. Puhuva lapsi voi kertoa kotona, että Tiina-ope oli ihan rage tänään, mutta miksi sitä ei voi kertoa lapsi, joka ei pysty sanomaan Tiinan nimeä? Annammeko kaikille ohjeen, että tästä lähtien emme ole toisillemme Tiinoja, Kaisoja ja Matteja? Olemmeko nimettömiä opettajia, terapeutteja ja kavereita, esimerkiksi?

Suomen perustuslaki turvaa yhdenvertaisuuden ja sananvapauden. Oikeus kommunikointiin sisältyy myös YK:n vammaisyleissopimukseen, ja yleissopimus kieltää kaikenlaisen syrjinnän vammaisuuden perusteella. Kuitenkin nyt tehty kysely osoittaa, että henkilöihin viittaavien valokuvien ja nimien käyttö on monille puhevammaisille ihmisille elintärkeää. Rajoitukset heikentävät vakavasti heidän mahdollisuuksiaan osallistua, ilmaista itseään ja tulla ymmärretyiksi.

Olemme vieneet asiaa eteenpäin ja käsitelleet selvityksen tuloksia myös Puhevammaisten asiain neuvottelukunnassa, ja Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto tuleekin laatimaan selvityksestä oikeudellisen arvion. Tulemme käyttämään arviota vaikuttamistyössä sen eteen, että myös puhevammaiset ihmiset voivat kertoa toisista ihmisistä.

Teksti: Kaisa Laine
Kuva: Pixabay