Sofia Wallin: Siirry struktuurista vuorovaikutukseen – näin tuet lapsen kommunikointia ja osallistumista koulussa

Sofia Wallin on ruotsalainen puheterapeutti, joka on erikoistunut puhetta tukevaan ja korvaavaan kommunikointiin. Hän oli mukana kevään 2026 Sillalla-seminaarissa ja käsitteli luennoillaan kommunikointiystävällisen oppimisympäristön rakentamista kouluissa sekä kommunikointikumppanien toimintatapoja osana koulun arkea. Kehitysvammaliiton Tikoteekin asiantuntija, puheterapeutti Kaisa Laine kertoo Wallinin luennoista ja pohtii, miten niiden oppeja voi soveltaa koululaisten ja muidenkin kanssa.

Sofia Wallin työskentelee tällä hetkellä yliopistolehtorina Tukholmassa. Hän opettaa tulevia puheterapeutteja ja toimii tutkijana sekä puheterapeutin asiantuntijatehtävissä.

Sillalla-seminaarissa Wallin kertoi tutkimustuloksista, joiden mukaan AAC-keinoja eli puhetta tukevia ja korvaavia keinoja käyttävät lapset kommunikoivat koulussa vain harvoin keskenään. Näiden lasten vuorovaikutustilanteista 90 % on aikuisen kanssa, ja kommunikointitilanteita samanikäisten kavereiden kesken on hyvin vähän. Näin on riippumatta siitä, onko kouluympäristö täysin inklusiivinen, integroitu tai tapahtuuko opetus erityisluokassa. Lisäksi Wallin kertoi, että tutkimusten mukaan AAC-keinoja käyttävien lasten rooli on kommunikointitilanteissa usein hyvin passiivinen: aikuiset ohjailevat ja hallitsevat kommunikointitilanteita. Ylipäänsä puheella kommunikoivat, niin lapset ja aikuiset, saavat helpommin aktiivisen roolin, ja AAC-käyttäjät joutuvat helposti kuuntelijan, seurailijan ja kysymyksiin vastaajan rooliin.

”Meillä kommunikoidaan koko ajan”

Teen asiantuntijatyöni lisäksi viikoittain käytännön puheterarapiatyötä päiväkodeissa ja kouluissa. Tässä työssä kasvatusalan ammattilaiset kertovat minulle usein, että kommunikointia on koko ajan ja kaikkialla. Ja siltähän se vaikuttaakin: on paljon ihmisiä, paljon puhetta ja meteliä, kaikkialla tapahtuu jotain koko ajan. On retkiä, leikkejä, piirejä, syömistä, ulkoilua ja juhlia.  Retkille muistetaan ottaa pyörätuolit mukaan, ja seinillä on paljon kuvia.

Todellisuudessa kommunikointia on usein huomattavasti vähemmän silloin, kun puhuminen ei suju. Myös kommunikoinnin apuvälineet saattavat arjessa helposti unohtua. Lasta ei voida ottaa retkelle mukaan ilman pyörätuolia, jos hän tarvitsee apuvälineen liikkumiseensa. Sen sijaan kommunikointi voi jäädä vähemmälle huomiolle: kommunikoinnin apuväline saatetaan jättää luokkaan, koska retki näyttää sujuvan ilmankin. Tällöin olisi kuitenkin tärkeää pysähtyä pohtimaan, kenen näkökulmasta tilannetta tarkastellaan ja kuka todella pärjää ilman kommunikointia.

En näe tämän johtuvan koulun henkilökunnan välinpitämättömyydestä, vaan pikemminkin siitä, että kommunikoinnin merkitys ja sen tukemisen käytännöt eivät aina tule arjessa riittävästi näkyviksi. Usein kyse on tiedon, toimivien käytäntöjen tai resurssien puutteesta – ei tahallisesta sivuuttamisesta.

Myös Sofia Wallin arvioi, että koulun aikuiset haluavat tukea lasten kommunikointia kouluissa, mutta eivät tiedä, miten. Kommunikoinnin apuvälineiden käyttöön vaikuttaa paljon myös se, miten määrittelemme käsitteet: Mitä AAC-keinot ovat? Mitä kommunikointi tarkoittaa? Ja miten näitä tulisi tukea? Ammattilaisten on tärkeää tiedostaa, miten he mieltävät AAC-keinot, kommunikoinnin, vuorovaikutuksen ja aktiivisen osallistumisen.  Ammattilaiset luulevat ymmärtävänsä asiat samalla tavalla, mutta näin ei aina ole. Tämä paljastuu usein vasta sitten, kun näemme toisemme käytännön tilanteissa opettajina, terapeutteina ja ohjaajina vuorovaikutuksessa lasten kanssa.

Esimerkki: Aikuinen näyttää lapselle kuvaa ruoasta ja sanoo: ”Mennään syömään.” Kuva voi auttaa lasta ymmärtämään paremmin aikuisen puhetta ja ohjaa lapsen toimintaa. Jos aikuinen näyttää samaa kuvaa ja sanoo ”Tänään on tosi hyvää ruokaa”, kuvan merkitys muuttuu. Aikuinen antaa lapselle mallin, että kuvan avulla voi ilmaista mielipiteen. Kuvia voidaan siis käyttää moneen tarkoitukseen, ja on olennaista, että aikuinen toimii tietoisesti.

Mitä eroa on kommunikoinnilla ja strukturoidulla opettamisella?

Kommunikointi on vuorovaikutusta ihmisten välillä. Siinä käytetään erilaisia keinoja, kuten puhetta, viittomia, kuvia ja kirjoittamista. Kommunikointi on usein monimutkaista ja ”sotkuistakin” (communication is messy) ja se etenee vuorovaikutuksen ehdoilla, ei ennalta sovitusti.

Strukturoidussa opetustilanteessa kommunikointi on hyvin erilaista. Vaikka myös opetustilanteessa voi olla vapaampaa kommunikointia, yleensä kommunikointi on siinä kuitenkin rajattua eli strukturoitua sopimaan kyseiseen tilanteeseen.

Kumpaakin kommunikointitapaa tarvitaan, sillä ne sopivat eri tilanteisiin ja tarkoituksiin. Sofia Wallin havainnollisti asiaa näin:

Strukturoitu opetus

  • helpottaa tiedon käsittelyä ja tehtävien ymmärtämistä
  • tukee oppimista ja itsenäisyyttä tietyissä toiminnoissa
  • auttaa vastaamaan kysymyksiin, tekemään valintoja ja osoittamaan taitoja
  • tukee omatoimisuutta
  • sisältää vain muutamia kommunikatiivisia funktioita (esim. muiden kysymyksiin vastaaminen, valitseminen aikuisen päättämistä vaihtoehdoista, pyytäminen)
  • ei ole aidosti vuorovaikutusta
  • on mukautettu oppilaan nykyiseen osaamistasoon.

Kommunikoinnin tukeminen vuorovaikutteisessa kommunikoinnissa:

  • tukee vuorovaikutusta ja kielen kehitystä
  • auttaa ilmaisemaan omia ajatuksia ja tunteita sekä ymmärtämään muita
  • sopii moniin tilanteisiin (laaja valikoima kommunikatiivisia funktioita, kuten kysyminen, kommentoiminen, vitsailu jne.)
  • voi sisältää laajan valikoiman kielellisiä symboleja (sanat, kuvat, viittomat jne.)
  • on mukautettu oppilaan potentiaalisen osaamistason mukaan.

Wallinin mukaan meidän tulee hyväksyä, että kommunikointi on luonnollisissa arjen tilanteissa yleensä monitahoista, ei kovin sujuvaa ja vaikeaakin. Sitä ei voi suunnitella, strukturoida tai ohjata täysin ennalta. Jos näin tehdään, kyse ei ole enää aidosta vuorovaikutteisesta kommunikoinnista.  – On vaikeaa olla sujuva, kun käytetään AAC-keinoja, Wallin kiteytti. Kaikki kommunikointi on monimutkaista, ja AAC-keinojen käyttö tekee siitä vääjäämättä vielä monimutkaisempaa ja hitaampaa.

Itse ajattelen myös, että tilannetta vaikeuttaa huomattavasti se, että vertaamme kaikkea – myös nopeutta – puheeseen. Tämä tekee tavoitteet epärealistisiksi ja johtaa käytännössä aina epäonnistumisen tunteeseen. Emme yksinkertaisesti voi olla yhtä nopeita ja sujuvia apuvälineillä kuin puhumalla.

Onkin ymmärrettävää, että aikuisilla on suuri houkutus tehdä koulupäivästä sarja strukturoituja tilanteita, joiden aikana ”tärkeimmät kouluasiat” tapahtuvat; ”vähemmän tärkeät” asiat tapahtuvat muissa vuorovaikutustilanteissa, jotka ovat ikään kuin palkintoja siitä, että tärkeät asiat saatiin hoidettua. Tämä johtaa siihen, että lapsi saa aivan liian vähän tukea kommunikointiin ja me aikuiset emme välttämättä edes huomaa, että näin käy.

Siksi meidän on välttämätöntä asettaa realistisia tavoitteita, joissa kommunikointi tulee ensin. Meidän täytyy myös kohdata todellisuus ja myöntää, että AAC on hidasta. Aikuisen tehtävä on muuttaa omaa toimintaansa. Tähän auttavat Sofia Wallinin esittelemät Ole kuin pöllö ja kettu -keinot.

Ole kuin pöllö ja kettu – näin tuet lapsen kommunikointia

Neljä keskeistä keinoa:

  1. Responsiiviset strategiat (responsive strategies): responsiivinen vuorovaikutus AAC-keinoja hyödyntäen
    Aikuisen täytyy reagoida ja vastata lapsen aloitteisiin.  ”Ole kuin pöllö” (AKKtiv-malli) viittaa siihen, että aikuinen havainnoi, kuuntelee, odottaa ja vastaa lasten tekemiin aloitteisiin puhuen ja AAC-keinoin. Lapselta ei vaadita ilmaisua AAC-keinoilla, vaan olennaista on, että aikuinen ottaa vastuun AAC:n käytöstä ja käyttää niitä puheen rinnalla vuorovaikutustilanteissa. Esimerkki: Lapsi katsoo aikuista ja sitten ruokaansa ja näyttää tyytyväiseltä. Aikuinen sanoo: ”Näytät tyytyväiseltä. Onko ruoka sinusta hyvää? Minusta se on tosi hyvää.” Samalla aikuinen näyttää kuvista: ”tyytyväinen, kysymysmerkki, sinä, hyvää, minä, hyvää”.
  1. Enhanced Milieu Teaching (EMT)
    En löytänyt termille vakiintunutta suomenkielistä käännöstä. Tässä menetelmässä aikuinen tukee tietoisesti kommunikointia arkipäivän vuorovaikutustilanteissa. ”Ole kuin kettu” (AKKtiv-malli) kuvaa aikuisen tapaa olla ovela. Aikuinen järjestää tarkoituksella toiminnan niin, että se houkuttelee lapsia kommunikoimaan ja osallistumaan. Edelleen oleellista on se, että aikuinen malttaa säilyttää ”pöllöasenteen” eli odottaa ja antaa aikaa eikä vie itse liikaa tilaa esimerkiksi puhumalla liian paljon. Aikuisen tehtävänä on myös tulkita lasten tuottamia viestejä ja vastata niihin käyttäen AAC-keinoja puheen rinnalla rikkomatta kuitenkaan tilanteiden luonnollisuutta.
  1. Mallin antaminen AAC-keinoilla, ”mallitus” (Augmented Input)
    Tällä tarkoitetaan, että aikuinen tukee omaa puheilmaisuaan puhetta tukevilla ja korvaavilla keinoilla. Suomessa puhutaan ”mallituksesta”. Aikuinen havainnollistaa, miten samassa tilanteessa voi käyttää erilaisia keinoja, esimerkiksi kommunikointikansiota ja viittomia. Samalla aikuinen lisää omalla esimerkillään sanaston määrää ja antaa mallia siitä, millä tavalla yhden sanan tai kuvan ilmaisut laajennetaan ja tarkennetaan ymmärrettäväksi ilmaisuksi.
  1. Saavutettava kommunikointi (Access to communication)
    Puhuville ihmisille kommunikointi on periaatteessa mahdollista milloin vain ja heidän omasta aloitteestaan ja puheenaiheestaan. Aikuisen tehtävänä onkin antaa itse konkreettisesti esimerkkiä ja luoda mahdollisuuksia, jotta tämä mahdollisuus on myös lapsilla, jotka käyttävät kommunikoinnin tukikeinoja.

Näiden keinojen avulla aikuinen voi siis olla viisas kuin pöllö ja ovela kuin kettu ja näin tukea lapsen kommunikointia. Sofia Wallinin luennoista heräsi kuitenkin kysymys, voiko kommunikointia yrittää tukea liikaa. Voiko aikuinen mallittaa liikaa?

Wallin vastasi yksinkertaisesti: ”Voi.” Jotta näin ei tapahdu, aikuisen tulee tarkkailla itseään. Wallin esitteli perussäännön aikuisille: Silloin kun puhe on sopivaa, myös AAC-keinot ovat sopivia. Jos siis tuntuu, että AAC-keinoja on liikaa, puhu itse vähemmän, yksinkertaista ja lyhennä omia ilmaisujasi.

Wallinin perussääntö sopii hyvin yhteen niiden omien ”sääntöjeni” kanssa, joista muistutan itseäni ja omien asiakkaideni läheisiä: Luonnollista vuorovaikutusta ei ole tarkoitus katkaista tai rikkoa olemalla liikaa äänessä puhuen tai AAC-keinoilla ”höpöttäen”. Sopeuta oma mallituksesi ja puheesi asiakkaasi toimintakyvyn ja tarpeen mukaan.

Mitä opin Sofialta?

Sofia Wallinin luennot korostivat kommunikoinnin ydintä: aitoa, merkityksellistä vuorovaikutusta. Keskeistä ei ole se, mitä kommunikointikeinoa lapsi käyttää tai mitä hänen ”pitäisi” käyttää. Keskeistä on, että aikuinen kantaa vastuun kommunikoinnin mahdollistamisesta ja mallintamisesta. Aikuisen ei tule lukkiutua yhteen AAC-keinoon eikä vaatia lasta ilmaisemaan itseään tietyllä tavalla. Aikuinen antaa itse mallia siitä, miten kommunikoinnissa hyödynnetään joustavasti erilaisia tukikeinoja tilanteen ja vuorovaikutuksen ehdoilla. Aikuinen pyrkii säilyttämään omalla toiminnallaan kommunikoinnin elävyyden eikä pyri vimmalla täydellisyyteen, oikeakielisyyteen tai tekniseen suoritukseen.

Kun aikuinen uskaltaa käyttää AAC-keinoja rennosti, keskeneräisesti ja luontevasti, hän luo lapselle turvallisen ja vuorovaikutteisen “kielikylvyn”, jossa oppiminen tapahtuu ilman painetta tuottaa oikein. Tämä edellyttää myös aikuisten omien toimintatapojen kriittistä tarkastelua ja tarvittaessa luopumista vuorovaikutusta rajoittavista rakenteista. Sofian sanoma tiivistyy ajatukseen siirtymisestä struktuurista vuorovaikutukseen: jos haluamme oppilaiden oppivan kommunikoimaan, meidän on itse kommunikoitava heidän kanssaan aidosti – käyttäen kuvia, viittomia ja muita AAC-keinoja välineinä, ei vaatimuksina.

Siis: Havainnoidaan, kuulostellaan, rauhoitetaan tahtia. Annetaan aikaa lasten aloitteille, vastataan niihin ja tehdään tietoisia ja vähän oveliakin päätöksiä. Luovutaan strukturoinnista silloin, kun se ei ole tarkoituksenmukaista. Ollaan pöllöinä ja kettuina.

Teksti: Kaisa Laine
Kuva: Sofia Wallin

Lue lisää

 

 

Julkaistu: