Puhevammaisten viikolla kohdattiin rohkeasti

Puhevammaisten viikon Kohtaa rohkeasti -teeman avulla haluttiin kannustaa ihmisiä kohtaamaan puhevammaisia ihmisiä. Lisäksi tavoitteena oli rohkaista puhevammaisia ihmisiä ilmaisemaan itseään niillä keinoilla, joita heillä on käytössään. Samalla vietettiin ensimmäistä kansainvälistä Intensive Interaction -viikkoa ja tehtiin tunnetuksi voimauttavan vuorovaikutuksen (Intensive Interaction) toimintamallia. Tikoteekki julkaisi viikon teemoja tukevat Jokaiselle löytyy keino kommunikoida -videon sekä Voimauttava vuorovaikutus -videon.

Puhevammaisten viikkoa oli järjestämässä suuri joukko ihmisiä ja toimijoita. Mukana oli niin Suomen puheterapeuttiliiton paikallisosastoja, puhevamma-alan järjestöjä ja hankkeita, tulkkiopiskelijoita, kirjastoja, Valteri-kouluja, alan palvelujen tuottajia.

Viikko tavoitti tuhansia ihmisiä tapahtumissa ja sosiaalisessa mediassa. Pelkästään puhevammaisten viikon Facebook-sivut tavoittivat lähes 34 000 ihmistä. Mediassa viikko näkyi paikallisissa lehdissä ja radioissa. Esimerkiksi YLE Kokkola julkaisi videon puhevammaisten tulkkauspalvelusta.

Yleisin paikka tapahtumille olivat kauppakeskukset. Turussa Diakin tulkkiopiskelijat toteuttivat kauppakeskus Skanssissa tietoiskuja puhetta tukevasta ja korvaavasta kommunikoinnista. Suomen Puheterapeuttiliiton 50-vuotisjuhlan kunniaksi Helsingin, Länsi-Uudenmaan ja Vantaan paikallisosastot toteuttivat Kohtaa rohkeasti -popupkioskin Kamppiin, jossa seuraavana päivänä vietettiin maailman CP-päivää Suomen CP-liiton järjestämässä We are here -tapahtumassa. Porissa Mikkolan Prisman aulassa kerrottiin tulkkauspalvelusta paikallisten palvelujen tuottajien, Diakonia ammattikoulun tulkkioppilaiden ja asiakkaiden toimesta.

Yleisötilaisuuksia järjestettiin eri puolilla Suomea. Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri Tervaväylässä kutsui ihmisiä tutustumaan viittomiin ja kuviin. Kannuksessa kerrottiin tulkkauspalvelusta ja Kokkolassa puhevammaisuudesta. Seinäjoen Apila kirjastossa ja Helsingin Pasilan kirjastossa kuultiin puhevammaisen ihmisen kommunikoinnin tukemisesta. Joensuussa Honkalampi-säätiö ja muut alueen toimijat toteuttivat Kohtaa rohkeasti -seminaarin ajankohtaisista muutoksista vammaispalvelussa.

3avoimet_ovet

Ovet olivat avoinna yleisölle Kehitysvammaliiton Tikoteekissa ja Folkhälsanin Datatekissa Helsingissä. Myös Kuopiossa paikalliset pääsivät tutustumaan Evantian, Contextian ja Spesion palveluihin ja kommunikoinnin apuvälineisiin. Valteri-koulu Ruskiksella toteutti perinteisen Kommunikaatioradan kutsumalla koululle 4-6 luokkalaisia oppilaita tutustumaan erilaisiin tapoihin kommunikoida. Oppilaat pääsivät tehtävien kautta kokeilemaan puhelaitteita ja tietokoneavusteista kommunikointia.

2avoimet_ovet

Voimauttava vuorovaikutus -viikko

Puhevammaisten viikon yhteydessä vietetty kansainvälinen Intensive Interaction -viikko toi vuorovaikutuksen iloa ja elämyksiä vaikeimmin kehitysvammaisille ja autismin kirjon ihmisille ja teki tunnetuksi voimauttavan vuorovaikutuksen toimintamallia, kun Tikoteekki haastoi toimijat toteuttamaan vuorovaikutushetkiä ja aiheeseen liittyviä pienimuotoisia tapahtumia.
Puistokoulun henkilökunta Tampereella sai päivittäin sähköpostimuistutuksen ja YouTube-linkin voimauttavaa vuorovaikutusta toteuttavilta työkavereiltaan. Honkalampi-keskuksen koulu Joensuun Liperissä haastoi työntekijät järjestämään tietoisesti läsnäolevia vuorovaikutushetkiä kerran päivässä asiakkaidensa kanssa ja toteutti Vuorovaikutus-kahvilan kakkukahvin, videoiden ja jutustelun merkeissä koetuista vuorovaikutuskokemuksista. Helsingissä Pasilan toimintakeskuksessa toteutettiin voimauttavan vuorovaikutuksen tuokioita päivittäin.
Väinölän koulu Kajaanissa toteutti tietoiskun voimauttavasta vuorovaikutuksesta oppilaiden perheille, asumisyksiköiden henkilökunnalle, terapeuteille ja erityishuollon poliklinikan väelle. Paraisilla Kårkullan asiantuntija- ja kehityskeskus toteutti yleisölle avoimen luentotilaisuuden vuorovaikutuksen ilosta. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kehitysvammahuollon tukikeskuksen nuorten kuntoutusyksikön tilaisuuksissa keräännyttiin HYP-mallin tiimoilta katselemaan videoita ja keskustelemaan. Teemaan liittyen myös Turussa Lasten ja nuorten terapia-asema Sateenkaaressa Voimauttavan vuorovaikutuksen koulutuksessa olleet puhe- ja toimintaterapeutit kertoivat koulutuksesta työyhteisölleen.

Ensi vuonna Puhevammaisten viikkoa vietetään 2.-8.10.2017.

Teksti: Eija Roisko, Tikoteekin ja Papunetin kehittämispäällikkö | Julkaistu: 

Kirjoita kommentti

Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).