Lasten ja nuorten hyvä kuntoutus

Kuluvana vuonna on käyty paljon keskustelua lasten ja nuorten hyvästä kuntoutuksesta. Lääkinnällisen kuntoutuksen toimijoille ei liene yllätys, että käytännöissä on Suomessa paljon alueellisia eroja. Yhdenmukaisemmat käytännöt edellyttävät kaikkien keskeisten toimijoiden sekä kuntoutujan ja lähi-ihmisten yhdessä laatimia suosituksia.

Kuntoutus on aina kokonaisvaltaista, poikkitieteellistä ja monialaista yhteistoimintaa kuntouttajan ja kuntoutettavan sekä hänen lähi-ihmistensä välillä. Lääkinnällisen kuntoutuksen on vastattava lapsen ja nuoren tarpeisiin iästä, diagnoosista ja älyllisestä tasosta riippumatta.

Terveydenhuoltolaki, sosiaalihuoltolaki ja tuleva VALAS-laki painottavat asiakkaiden hyvinvoinnin edistämistä. Lääkinnällisen kuntoutuksen tavoitteena on toimintakyvyn parantaminen ja ylläpitäminen. Edellä mainitut lait lähtevät siitä, että asiakkaat saavat tarpeidensa – ei iän, diagnoosin tai älyllisen tason – mukaiset palvelut. Lääkinnällisen kuntoutuksen palvelut ovat vaikuttavia silloin, kun ne vastaavat henkilön yksilöllisiin tarpeisiin oikea-aikaisesti, oikeanlaisina ja riittävinä. Lisäksi sosiaalihuoltolaki ja tuleva VALAS-laki vahvistavat asiakkaan asemaa, osallisuutta ja kuulemista palveluprosessin suunnittelussa ja toteuttamisessa.

Kuntoutuksen lähtökohtana oltava kuntoutujan tarpeet

Hyvän kuntoutuksen lähtökohta ei voi perustua lapsen ikään, diagnoosiin tai älylliseen tasoon, koska lapset eivät saa diagnoosia samassa tahdissa määrättyyn ikään mennessä. Ikäperusteinen kuntoutus aiheuttaisi muuan muassa tilanteita, joissa diagnoosiin mukainen kuntoutus ehtisi juuri alkaa kun se jo loppuisi. Ikärajojen asettaminen terapian toteutumiselle ja määrille ei ole linjassa henkilön yksilöllisen tarpeen kanssa.

Lapsi tai nuori, joka käyttää puhetta korvaavaa kommunikointikeinoa tarvitsee lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälinepalveluita ja puheterapiaa aina kun apuväline vaihtuu tai siihen tulee suuria muutoksia. Uuden apuvälineen tai muun puhetta korvaavan keinon käyttöönottoa ei voida jättää vain lähi-ihmisten tehtäväksi, vaikka lähi-ihmiset saisivatkin tähän ohjausta.

Kuntoutus kuuluu myös vaikea- ja monivammaisille

Mikään laki ei epää kuntoutusta älyllisen tason tai vamman vuoksi. Vaikeasti CP-vammaiset, kehitysvammaiset ja monivammaiset henkilöt hyötyvät lääkinnällisestä kuntoutuksesta, kun se toteutetaan oikea-aikaisesti, riittävinä jaksoina ja kun tavoitteet pilkotaan henkilön taitojen mukaisesti riittävän pieniin ja konkreettisiin välitavoitteisiin. Esimerkiksi lasten kommunikoinnin kuntoutuksen vaikuttavuudesta on näyttöä, kun puheterapia on aloitettu jo ennen ensimmäistä ikävuotta (Launonen, 1998). Toisena esimerkkinä on vuorovaikutuksen ja ääntelyn kuntouttaminen: henkilön ilmaisut vuorovaikutuksessa kehittyvät tahattomasta ääntelystä aktiiviseen ääntelyyn ja vähitellen ääntelyn kohdistamiseen kumppanille ja kumppanin vastaamisen odottamiseen. (Firth, 2015)

Lisäksi keskeistä on huomioida se, että toimintakyvyn ylläpitäminen lääkinnällisen kuntoutuksen tavoitteena riittää, kun ilman sitä henkilö taantuisi.

Kuntoutus tulee toteuttaa joustavasti ja tarvittaessa useampana jaksona ja/tai moniammatillisena yhteistyönä henkilön ja lähi-ihmisten voimavarojen ja elämäntilanteiden mukaan. Tauko kuntoutuksessa ei saa tarkoittaa kuntoutuksen epäämistä jatkossa.

Kouluikäiset lapset tarvitsevat myös yksilöllistä kuntoutusta

Koulun, päiväkodin ja kodin rooli on ensiarvoisen tärkeä kuntoutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa, mutta ne tarvitsevat myös paljon kuntoutuksen ammattilaisten ohjausta ja neuvontaa. Valitettavasti henkilöstön resurssit ja osaaminen eivät riitä koulussa annettavan opetuksen lisäksi lasten ja nuorten yksilölliseen kuntoutukseen. Kuntien kouluissa henkilökuntaan ei kuulu toiminta- tai puheterapeutteja vaan pedagogisen koulutuksen saaneita opettajia ja kirjavan koulutuksen omaavia ohjaajia ja avustajia, joista osalla ei ole ammatillista koulutusta lainkaan. Myöskään kunnalliset terapeuttiresurssit eivät riitä kaikkeen ohjaukseen. Tarvitsemme edelleen Kelan järjestelmää vaikeavammaisten kuntoutuksesta.

Kommunikoinnin kuntoutus edellyttää terapeuteilta erikoistumista

Kommunikoinnin kuntoutus, erityisesti puhetta korvaavien keinojen osalta ja hyvin vaikeasti puhevammaisten/monivammaisten osalta, edellyttää terapeutilta erikoistumista. Erikoistumista tarvitaan myös esimerkiksi tehokkaaseen puheilmaisun kuntoutukseen (esim. vaikea verbaalinen dyspraksia). Ei ole asiakkaan edun mukaista eikä tehokasta hoidattaa kaikkia oireita yhdellä ja samalla terapeutilla, jolloin näennäisesti tehdään paljon mutta tulosta syntyy vähemmän, koska mihinkään ei voi keskittyä. Erikoistumista tarvitaan aivan samaan tapaan kuin lääkäreilläkin.

Tarvitaan sekä yksilöllistä terapiaa että lähi-ihmisten ohjausta

Joidenkin lasten kuntoutus painottuu heidän tarvettaan vastaavasti yksilö- tai ryhmätapaamisiin. Monivammaisen tai vaikeimmin vammaisen lapsen kuntoutuksessa pääpaino taas on usein nimenomaan lapsen lähi-ihmisten ohjauksessa lapsen toimintaympäristössä. Erityisesti ohjausta tarvitaan siihen, miten tavallisesta arjesta saa kuntouttavaa heikentämättä lähi-ihmisten jaksamista ja toimintakykyä.

Erityisesti vaikeasti puhevammaisten lasten lähi-ihmisillä on ratkaiseva rooli vuorovaikutuksen ja kommunikoinnin mahdollistamisessa ja he tarvitsevat puheterapeutin antamaa yksilöllistä ohjausta ja muuta ammattiohjausta joustavasti aina asiakkaan tarpeen mukaan. Koulutus ja yleisluonteinen ohjaus ei voi korvata yksilölliseen tarpeeseen ja toimintakykyyn pohjautuvaa ohjausta.

Vaikeasti puhevammaista lasta itseään tulee kuntouttaa esimerkiksi uuden kommunikoinnin apuvälineen käyttöönotossa tai apuvälineeseen tehtyjen suurten muokkausten yhteydessä. Asiakkaan tarpeen niin vaatiessa yksilöllisen kuntoutuksen tulee voida olla myös pelkkää tai lähes pelkkää kuntoutuksen ammattilaisen antamaa ohjausta lähi-ihmisille. Asiakkaan tarpeiden tulee määrittää kuntoutuksen kohteet.

Juttu perustuu järjestöjen 27.8.2015 laatimaan kannanottoon Suomen Lastenneurologisen yhdistyksen ”Lasten ja nuorten hyvä kuntoutus” -suositukseen. Kannanoton ovat allekirjoittaneet Kehitysvammaliitto, Autismi- ja Aspergerliitto, Kehitysvammaisten Tukiliitto, Förbundet De Utvecklingsstördas Väl, Aivoliitto, Jaatinen -vammaisperheiden monitoimikeskus, Lastenneurologisen kuntoutuksen yhdistys.

Järjestöjen kannanotto kokonaisuudessaan (pdf)

Kuva: Kirsi-Marja Savola | Julkaistu: 

Kirjoita kommentti

Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.
Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).